Työmatkaamiseni on usein vaikeasti ennakoitavaa ja esimerkiksi Utahiin suuntautuvien työmatkojeni välillä voi olla joskus parikin vuotta tai sitten ainoastaan muutama viikko, minkä vuoksi löysinkin itseni uudelleen kauniista Utahista ainoastaan kaksi viikkoa edellisen työmatkani jälkeen.
Avainsana: Salt Lake City
Kolme helteistä työpäivää Utahissa
Muutama vuosi sitten työ vei minut reilun vuoden aikana peräti viisi kertaa työmatkalle Yhdysvaltain Utahin osavaltioon. Salt Lake Cityn alue onkin tullut matkojen aikana hyvin tutuksi, mutta helmikuun 2024 reissun jälkeen minulla ei ole ollut tarvetta matkata kaupunkiin, ennen tätä viikkoa.
Pikavierailu Utahissa
Lokakuun työmatkasta syksyiseen Utahiin ehti kulua ainoastaan kolme kuukautta, kunnes löysin jälleen itseni tutulta aamulennolta matkalla Salt Lake Cityyn. Tämänkertainen reissuni liittyi kolmipäiväiseen strategiakonferenssiin, johon oli saapumassa yli 500 ihmistä eri puolilta maailmaa. Konferenssipäivien ollessa maanantaista keskiviikkoon, lensin Utahiin jo ennakkoon sunnuntaina.
Ruskan värittämä työmatka
Viimeinen vuosi on vienyt minua työmatkoille poikkeuksellisen taajaan ja matkustaminen sai jatkoa tässä kuussa, kun matkasin nyt jo neljättä kertaa vuoden sisään Salt Lake Cityyn. Matkani tarkoituksena oli ottaa osaa suureen työpajaan ja päästä hiomaan ensi vuoden suunnitelmia muutaman päivän ajan. Kuten aiemmillakin reissuilla, matkaan tuli mahdutettua myös hieman paikallisia maisemia.
Maailman suurimman kuopan reunalla
Jo toukokuun alussa olleen työmatkani aikana ilmassa leijui mahdollisuus toisesta matkasta heti aiemman perään, mutta en silti arvannut, että löytäisin itseni takaisin Salt Lake Cityssä vain kolmea viikkoa myöhemmin. Onneksi lento Vancouverista Utahiin on nopea ja kaksi työpäivää menivät nopeasti palavereissa istuessa. Paluupäivän aikatauluni oli kuitenkin hieman avoimempi, joten siihen mahtui visiitti melko erikoisella nähtävyydellä.
