Matkakuvia Dubaista

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Dubain matkasta on kulunut jo tovi ja kolmiosainen matkakertomuksenikin on ollut valmiina jo hyvän aikaa. Koska kyseinen matkakertomus on kuitenkin yksi blogini luetuimmista, päätin tehdä siihen vielä yhden lisäyksen tämän kirjoituksen muodossa.

Siivoilin nimittäin äskettäin tietokoneeni kiintolevyä ja huomasin että Dubain matkalla ottamieni noin 950 valokuvan joukossa on monia julkaisematta jääneitä ihan kiintoisia kuvia. Osa näistä on laadultaan hieman epäonnistuneempia, mutta pääasiassa nämä kuvat eivät vain sopineet matkakertomuksen kuvitukseksi. Vaikka matkakertomuksessa nähtiinkin jo 226 valokuvaa reissusta, kokosin kasaan vielä 21 kuvaa Dubain maisemista lyhyillä selityksillään.

Jatka lukemista ”Matkakuvia Dubaista”

 

Uskomaton Dubai

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Viime vuosi oli kolmen suuremman reissun aikaa, joista kertoessa on tähän mennessä vierähtänyt reipas puolivuotinen. Ensiksi teimme huhtikuussa kuukauden pituisen reissun Japaniin ja Etelä-Koreaan, mitä seurasi heinäkuussa kymmenen päivän matka Keski- ja Etelä-Italiaan. Nyt kun näistä matkakertomuksista on selvitty, on aika aloittaa kertomus lokakuun lopun reissustamme kiehtovaan Dubaihin. 😮

Jatka lukemista ”Uskomaton Dubai”