Kölnin karnevaalit

Koska en päässyt vielä tällä viikolla aloittamaan työharjoitteluani, oli minulla mukavasti koko viikko vapaata. Päätinkin ottaa tästä kaiken irti ja matkustella Ruhrin metropolia ristiinrastiin. Maanantaiaamun matkakohde olikin helppo valinta, sillä tuolloin Köln olisi otsikoissa. Kölnissä olen käynyt jo aiemminkin, mutta nyt sinne oli lähdettävä katsomaan niin kutsutun karnevaalikauden huipentumaa, Rosenmontagia.

Päivitetty 5. helmikuuta 2016.

Karnevaalit ovat noin 200 vuotta vanha juhlakausi, joka levittäytyy sitä juhlivien kaupunkien kaduille kokonaisen viikon ajaksi. Varsinainen karnevaalikausi alkaa Saksassa virallisesti 11.11. kello 11:11, eli jo pari kuukautta ennen itse juhlallisuuksia. Itse paraatien aika on kuitenkin yleensä vasta helmikuun puolivälin – maaliskuun alkupuolen tienoilla, jolloin juhlinnan huipentaa Saksassa Rosenmontag (ruusumaanantai). Rosenmontagia vietetään aina 48 päivää ennen pääsiäistä ja numeron taustalla on saman viikon keskiviikkona vietettävä läntisen kristikunnan juhlapäivä tuhkakeskiviikko (Aschermittwoch), joka aloittaa 40 päivän mittaisen ja pääsiäisen tienoilla huipentuvan paastojakson.

Karnevaaleja järjestetään pitkin Saksaa sekä myös Sveitsissä ja Itävallassa. Kaikkein suurimmat juhlallisuudet järjestetään kuitenkin täällä Rheinland-Pfalzin ja Nordrhein-Westfalenin maakunnissa. Dortmundissakin järjestetään tuolloin paraati, mutta suurimmat karnevaalikaupungit ovat Mainz (jossa yövyimme menneellä Frankfurtin reissullamme), Düsseldorf sekä kaikkein suurimpana Köln.

Mitä karnevaalit sitten käytännössä ovat? Virallisesti niillä tarkoitetaan kansanjuhlaa johon kuuluvat suuret paraatit, musiikkia, tanssia, pukeutumista värikkäisiin asuihin sekä yleisestä juhlinnasta. Hieman sarkastisesti voisi kuitenkin sanoa, että kyseessä ovat suuret olutjuhlat, sillä niin iloisesti olut virtaa saksalaisten keskuudessa. Tätä ei kuitenkaan pidä käsittää väärin, sillä vaikka olut virtaakin, on juhlinta hyväntuulista ja selvästi iloista. Ei mitään juopumiseen tähtäävää juomista, kuten esimerkiksi Suomen vappu pitkälti on. Meininkiä ja tunnelmaa karnevaaleilla siis löytyy, mutta ehkä (juomattomana) ulkomaalaisena minun oli vähän vaikea saada tunnelmasta täysin kiinni. Saksalainen ikivihreä karnevaalimusiikki kun sekään ei kosketa itseäni aivan samalla tavalla, kuin esimerkiksi keskiverto kölniläistä. 🙄

Mutta olihan se lähdettävä paikanpäälle näkemään tapahtuma omin silmin ja niinpä hyppäsin maanantaina yhdeksän tienoilla Dortmundista lähtevään karnevaalien erikoisjunaan. Jo Dortmundin päärautatieasemalla oli nähtävissä kymmeniä mitä erilaisimpiin värikkäisiin asusteisiin pukeutuneita ihmisiä ja hilpeää meininkiä. Matkan varrella alueen muista suurkaupungeista nousi kyytiin yhä enemmän ja enemmän väkeä. Itse asiassa väkeä nousi kyytiin niin käsittämättömän paljon, ettei tähän erikoispitkään junaan yksinkertaisesti mahtunut yhtäkään ihmistä enää puolivälin jälkeen! En ole koskaan nähnyt niin täyttää junaa ja pois jääminen ennen Kölniä oli yksinkertaisesti mahdotonta. Ihmisiä oli todellakin kuin Tokion metrossa, mikä oli pienoisen ahdistavaa noin kaksi tuntia kestäneellä matkalla. Kun lopulta saavuimme Kölnin päärautatieasemalle, kesti ihmisten purkautua asemalaiturilta portaisiin viisi minuuttia. Tässä vaiheessa tapahtuvan koko alkoikin hiljalleen valjeta minulle.

Tungosta päärautatieasemalla

Rosenmontagin päätapahtuma on kaupungin läpi kulkeva paraatikulkue, johon kuului tänä vuonna 350 ajoneuvoa, 117 orkesteria sekä satoja hevosia. Paraatin reitti keskustassa on 6,5 kilometriä pitkä ja kulkueeseen osallistuu yli 10 000 ihmistä. Kestääkin yli kolme tuntia, että koko kulkue on kulkenut tietyn pisteen ohitse! Tänä vuonna Kölnin paraati oli niin valtava, ettei kulkue edes mahtunut tuolle 6,5km reitille! Kun kulkueen etupää pääsi reitin loppuun, ei loppupää ollut vielä päässyt edes liikkeelle. Melkoinen kulkue siis!

Kölnin kadut täynnä ihmisiä

Etuoikeutetut kotikatsomot

Paraatin kulkueeseen osallistuvat ovat luonnollisesti kaikki pukeutuneet näyttävästi erilaisien teemojen mukaan. Joka vuosi on olemassa joku yleisteema ja tänä vuonna se näytti olevan, kaiketi Saksassa supersuosittujen Pirates of the Caribbean -elokuvien johdosta, merirosvot. Joukossa on silti myös perinteisiä karnevaaliasuja, joita kaikkia yhdistää värikkyys. Karnevaaliajoneuvot ovat traktorin tai kuorma-auton päälle rakennettuja koristeellisia rakennelmia, joilla on monesti myös poliittisia teemoja. Tänä vuonna monissa teoksissa naurettiin muun muassa Irakin sodalle sekä erilaisille Saksassa ajankohtaisille aiheille. Nousipa yhdestä islamilaisia itsemurhapommittajia kuvaavasta kulkuneuvosta pieni kohukin, kun jotkut islamilaiset ottivat asiasta nokkiinsa. Kyse on kuitenkin parodiasta, jolla on tarkoitus osoittaa, että vakavillekin aiheille on joskus syytä nauraa.

Pieni osa kulkuetta

Paraatia katsomaan saapuneet sadattuhannet katsojat kansoittavat koko paraatireitin varren ja kulkueelle huudetaan ”Kölle alaaf!”, joka on Kölnin murretta (kölschiä) ja tarkoittaa ”Köln kaikkialla!”. Näiden sanojen huutaminen palkitaan kulkueen toimesta heittämällä väkijoukon sekaan karkkia, suklaata, ruusuja (mistä nimi Rosenmontag) sekä pieniä kölninvesipulloja (paikallista hajustetta). Tavaraa on ilmassa koko ajan, mutta karkkia saadakseen saa olla vikkelä, sillä lapset arvatenkin ravaavat kaikkialla keräämässä herkkuja. Yhteensä kulkueesta viskataan noin 140 tonnia karkkia, melkein miljoona suklaapatukkaa sekä sellaiset 300 000 ruusua!

Ruusuja, karkkia, suklaata ja kaikkea muutakin jaossa!

Tutustuin hieman karnevaalialueeseen (joka on käytännössä koko Kölnin keskusta) ennen kulkueen alkua, sillä tuolloin keskustassa pystyi vielä liikkumaan. Kulkueen lähdettyä liikkeelle alkoivat ihmiset kuitenkin pakkautua reitin varrelle sekä tapahtumaa varta vasten rakennettuihin erikoiskatsomoihin. Pääseminen paikasta toiseen muuttui tässä vaiheessa melkein mahdottomaksi ja toiselle puolelle oli mahdollista päästä vain alittamalla katu metroasemien kautta. Tungos on melkein ahdistavaa, kun sadattuhannet ihmiset vellovat kaduilla ja tavoittelevat karkkeja.

Tarkkaa osanottajamäärää ei pystytä sanomaan, mutta vuosittaiset arviot liikkuvat yleensä yhden ja puolentoista miljoonan ihmisen välillä välillä, mikä tekee Kölnin karnevaaleista yhden Euroopan suurimman vuosittain järjestettävän tapahtuman. Lukema on myös helppo uskoa, sillä ihmismäärä on aivan käsittämätön. Karnevaaleille ei tullakaan kiireessä, vaan aikaa on syytä varata kunnolla. Esimerkin vuoksi minulta kesti noin tunnin päästä alle kilometrin matka päärautatieasemalle tungoksen keskellä…

Edempänä kulkuetta vielä odoteltiin

Tapahtumana karnevaalit ovat kyllä näkemisen arvoiset, mutta vain jos ei pelkää suuria väkijoukkoja. Meno on iloista ja värikästä, sillä valehtelematta yli 90% väkijoukosta (siis siitä yli miljoonasta ihmisestä!) on pukeutunut tapahtumaa varten vähintäänkin johonkin värikkääseen asusteeseen. Tavallisissa vaatteissa tunteekin olonsa melkein oudoksi. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että lähdin katsomaan karnevaaleja ja on harmi, ettei Niina päässyt töiden vuoksi mukaani. Noh, ehkä joku toinen kerta ja onhan tässä joitain kuvia hänellekin näyttää.

Karnevaalien väriloistoa

(Yhteensä 3 411 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.