Nousevan auringon Tokio

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Näistä sanoista alkaa matkakertomuksemme peräti 26 päivän mittaisesta reissustamme halki Japanin sekä Etelä-Korean! Mutta miksi juuri nämä kaksi maata valikoituivat matkakohteeksemme? Aasia on kiehtonut meitä jo pidemmän aikaa, mutta sukellus ei-länsimaiseen kulttuuriin on tuntunut jyrkältä monen muun Aasian maan kohdalla. Arvioimmekin että kaikista vaihtoehdoista Japani on varmaankin kaikkein kehittynein ja järjestäytynein maa, joten tuumasimme että siellä pärjäisi hyvin täysin vieraasta kielestä sekä kirjoitusmerkeistä huolimatta. Japani on myös tunnettu kauniina sekä erittäin omintakeisena maana, jossa on varmasti paljon ihmeteltävää.

Näillä perusteluilla Japani käväisi myös lyhykäisesti potentiaalisten häämatkakohteidemme listalla, jossa päädyimme kuitenkin erittäin onnistuneesti Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Etelä-Korea ei möyskään ollut aluksi suunnitelmissamme, mutta hetkisen karttaa tutkittuani se alkoi tuntua niin ilmeisen läheiseltä maalta, ettei sitä voisi sivuuttaa. Vähän samalla tavoin Uusi-Seelanti tuli osaksi häämatkaamme ajatuksella ”kun kerran tuonne saakka mennään, niin äkkiähän tuossa naapurissakin pyörähtää”. Kiinnostustamme lisäsi myös Korean niemimaan tilanne ja sen jako pohjoiseen ja etelään. Mielessä kävi, että tuo jako voi olla pian tiensä päässä ja siksi nyt saattaisi olla viimeisiä mahdollisuuksia nähdä se hulluus, jota nämä kaksi maata ovat puoli vuosisataa pitäneet yllä. Emme nimittäin kokeneet koskaan Saksan ja Berliinin jakoa, eikä se enää tänä päivänä ole ymmärrettävissä samalla tavalla kuin aikoinaan.

Tuleva matkareittimme Japanissa

Näillä aatoksilla aloin tammikuussa seuloa lentoja joskus pääsiäisen tienoille. Ajatuksena oli tietenkin hyödyntää pääsiäisen lomapäivät ja viettää matkassa 3-4 viikkoa, jotta kahden eri maan näkemisessä ei tulisi liian kiire.

Aluksi lentojen etsintä ei sujunut hyvin. Finnair kyllä myi alkuvuoden lentoja Japaniin ja Etelä-Koreaan sangen kohtuulliseen 550 euroon, mutta pääsiäisen tienoon hinnat huitelivat 800 euron tienoilla. Finnairin yhteys Japaniin ja Etelä-Koreaan olisi kuitenkin kaikkein nopein (vain 9-10 tuntia suoraan Helsingistä), mutta emme olleet valmiita maksamaan tästä mitä tahansa. Niinpä mietimmekin erilaisia lentoreittejä, mutta mitään kovin halpaa ei ilmestynyt. Mieli alkoikin olla jo maassa, kunnes jostain kummasta löytyi päivämääräväli 2. – 27. huhtikuuta hintaan 480e/henkilö. Se ei ollut todellakaan paha hinta noin 29 tunnista yläilmoissa!

Ainoa pienesti arveluttanut yksityiskohta oli, että lentoyhtiönä toimi meille tuntematon Turkish Airlines. Yhtiö on Finnairin tavoin neljän tähden lentoyhtiö, mutta sillä on tullut koneita tonttiin muutama kappaletta ihan tällä vuosituhannella. Toki kyse on myös Finnairia kolme kertaa enemmän lentävästä yhtiöstä, joten rauhoittelimme itseämme pienillä todennäköisyyksillä.

Lentojen varauksen jälkeen kevät kului suunnitelmia tarkentaessa ja muita varauksia tehdessä. Matkasta tuli myös juteltua japanilaisen kolleegamme kanssa toimistolla, joka aiemmin Tokiossa työskennelleenä osasi antaa hyviä vinkkejä eri paikkojen sekä tekemisen suhteen. Viestittelin myös erään Tokiossa edelleen asuvan suomalaisen ex-kolleegan kanssa, jolla oli myös hyviä ideoita paikoista joissa vierailla.

Lopulta koitti perjantai 2. huhtikuuta. Matkaan lähdettiin Tegelin kentältä hieman ennen puoltapäivää ja ilman dramatiikkaa sujuneen kolmen tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Istanbuliin. Sekä Euroopan että Aasian mantereiden puolella sijaitseva Istanbul vaikutti lentokoneesta kiehtovan erilaiselta ja kaupungin siluettia täplittivät satojen moskeijojen minareetit.

Istanbulin kentällä

Istanbulin suuri lentokenttä osoittautui simppeliksi vaihtokentäksi, joten meillä oli runsaasti aikaa. Lento kohti Tokion Naritan kenttää lähti illalla puoliseitsemältä ja koneena toimi Airbus A330, jossa oli miellyttävä 2+4+2 istuinjaottelu. Istuimme aivan viimeisellä rivillä, mikä oli täydellinen oman rauhan saareke. Paluumatkalla Soulista kone oli suurempi Airbus A340 ja istuimme tuolloinkin viimeisellä rivillä, joskin koneen takaosan vessat sijaitsivat eri tavalla ja aiheuttivat jonkin verran melua.

Tokion lennon koneemme

Pitkä 11 tunninja 15 minuutin mittainen lento alkoi mukavasti ja olimmekin heti Aasian ilmatilassa. Reitti Japaniin kulkisi Mustanmeren, Venäjän, Kazakstanin, Pohjois-Kiinan, Etelä-Korean sekä tietenkin Japanin ylitse. Noin tunnin lennettyämme tarjoiltiin meille illallinen, joka oli turistiluokassakin loistava ja se tarjoiltiin posliinisissa astioissa kera metallisten ruokailuvälineiden! Yleensä tällaista on tarjolla vain bisnesluokassa (kuvittelisin) ja kaikki tarjoillut ruoat kummallakin lennolla olivat loistavat.

Vastapäivään kun lennettiin, laskeutui yö sangen nopeaan Länsi-Kazakstanissa. Yö oli rauhallinen ja kirkas, eikä maanpinnalla näkynyt juurikaan asutuksen valoja. Mongolian ylöpuolella tapahtunut auringonnousu oli kerrassaan upea, kun alapuolellamme oli samaan aikaan Gobin autiomaa. Tunti tästä lentomme lensi Pekingin yltä, ennen kääntymistään etelään. Suorin reitti olisi kulkenut Pohjois-Korean ylitse, mutta se ei liene sallittua, saati turvallista. Niinpä Etelä-Korean ja Japaninmeren ylitettyämme olimme viimein Japanin yllä.

Hieman ennen puolta päivää paikallist aikaa, melko tarkalleen vuorokauden Tegeliltä lähtömme jälkeen, laskeuduimme Naritan kentälle. Naritan kenttä sijaitsee noin 60 kilometriä Tokiosta itään, lähellä Tyynen valtameren rannikkoa. Yli 30 miljoonaa lentomatkustajaa vuosittain käsittelevä kenttä on iso, joten kentällä kuluu aikaa paikasta toiseen liikkumiseen. Narita on myös sangen ruuhkainen kenttä, sillä rakennusmaa on erittäin kallista vuoristoisessa Japanissa, eikä kenttää ole pystytty laajentamaan tarpeen mukaisesti. Onneksemme saavuimme Naritalle hiljaiseen aikaan ja selvisimme maahantulon toimenpiteistä sangen nopeasti.

Japanin maaperällä

Naritalta on lukuisia reittejä kohti keskustaa. Pelkkiä pikajunayhteyksiä on peräti kolme kappaletta, mutta valitun yhteyden kanssa kannattaa olla tarkkana. Tokion megakaupungissa ei ole yhtä tai edes kahta keskustaa, vaan eri junat ajavat eri aivan puolille kaupunkia. Meille kätevin oli Narita Express niminen juna, joka porhaltaa pysähtymättä Tokion päärautatieasemalle aika tarkalleen tunnissa.

Narita Express

Hieman yllättäen junaliikenteen luvatussa maassa matkustaminen junalla on kuitenkin kallista. Paras ratkaisu Tokioon matkustamiseen on ostaa 3500 jenin (~32 euron, 2010 tilanne) Narita Express + Suica -paketti, jossa saatavaa Suica-korttia voi käyttää Tokiossa paikallisliikenteen matkakorttina. Elektroniset kortit ostettuamme odottelimme junan saapumista, joka saapui minuutilleen aikataulussa.

Japanissa kaikilla laitureilla olevat merkinnät kertovat senttien tarkasti junan ovien pysähtymiskohdat, mutta suureksi ihmetykseksemme juna missasi merkin. Se siitä japanilaisesta tarkkuudesta! :mrgreen: Junan saavuttua näimme myös ensimmäisen japanilaisen jutun: ennen matkaan lähtöä junan matkustamon penkit käännetään yksitellen menosuuntaan, mitä ei ollut tullut aiemmin nähtyä.

Paha missaus

Koska Narita Express ei pysähdy kertaakaan matkallaan Tokion päärautatieasemalle, etenee matka vauhdilla. Maisemat ovat pieniä kyliä ja kaupunkeja peltojen ja bambu-metsiköiden keskellä, mutta noin Chiban suurkaupungin kohdalta asutus muuttuu yhtenäiseksi, jatkuen aina Tokioon saakka. Ja yhtenäinen ei tarkoita mitään Suomen pääkaupunkiseudun ”yhtenäistä” kaupunkirakennetta peltoineen ja umpimetsineen, vaan täysin umpeen rakennettua tiivistä kaupunkitilaa, jossa on mahdotonta tietää missä yksi kaupunki tai kaupunginosa loppuu ja toinen alkaa.

Radanvarren maisemia

Tokio onkin oikea superlatiivien kaupunki. Ydin-Tokion asukasmäärä on yli kahdeksan miljoonaa, mutta kun mukaan lasketaan mainitut yhteen kasvaneet ympärysseudut, kohoaa kaupunkialueen asukasluku vähän laskentatavasta riippuen peräti jopa 39 miljoonaan! Tällä lukemalla Tokio on huikealla yli kymmenen miljoonan ihmisen kaulalla selkeästi maailman suurin kaupunki. Väkimäärä on kerta kaikkisen häkellyttävä, ollen 39 kertaa Helsingin seudun ja yli seitsemän kertaa Berliinin seudun kokoinen! 😯 Tällaisen kaupungin kokoa on vaikea käsittää ja vaikka siellä asuisi koko elämänsä, ei siellä tule siltikään vierailleeksi kaikkialla.

Nopea yhteys keskustaan

Juna saapui minuutilleen aikataulussa Tokion päärautatieasemalle. Siitä juna katkaistaan keskeltä ja ensimmäinen osa jatkaa Yamanote-kehärataa Shibuyaan sekä Shinjukuun ja toinen osa naapurikaupunki Yokohamaan. Tämä oli kuitenkin meidän pysäkkimme, sillä hotellimme sijaitsi Tsukijin kaupunkinosassa sangen lähellä asemaa. Kyse ei ole kuitenkaan kävelyetäisyydestä, joten kätevintä hotellille on siirtyä metrolla.

Tokion metro onkin sitten aivan oma maailmansa käsittäen 13 metrolinjaa, joita liikennöivät kaksi eri yhtiötä. Järjestelmä on silti paljon tätä monimutkaisempi, sillä eri junat ja metrot käyttävät hyvinkin erilaista kalustoa ja joukossa on paikallisjunia sekä erillisiä express-junia sekä metroja. Myös linjakarttoja on monenlaisia, eikä ole olemassa yhtä aivan kaikkea käsittävää karttaa. Tähän pyrkivät kartat ovatkin melkoisia spagettikasoja tihrustettavaksi!

Melkoinen linjaspagetti

Olin etukäteen yrittänyt päntätä keskeisimpiä paikkoja ja metrolinjoja, mutta erittäin vilkkaalla keskusasemalla oli suuntavaistoni välittömästi kadoksissa. Onneksi paikalla on myös jonkin verran englanniksi olevia karttoja sekä kylttejä, mutta näytimme varmasti hyvin eksyksissä olevilta, sillä eräs nuori japanilainen nainen pysähtyi opastamaan meitä hyvällä englannilla. Ja hyvä että pysähtyikin, sillä olimme jo päätymässä lähtemään täysin päinvastaiseen suuntaan!

Ensikosketuksemme Tokion jättikaupunkiin oli siis pienesti kaaoottinen. Pääaseman tunnelit ovat valtava labyrintti, jossa suorastaan kuhisee ihmisiä. Ruuhka ja ryysis ovat aivan eri tason käsitteitä Japanissa, kuin koskaan Suomessa tai Saksassa. Kun pelkästään metroverkkoa käyttää päivittäin 8,7 miljoonaa ihmistä, voi ymmärtää että ahdastahan siinä tulee siitäkin huolimatta, että todella pitkät junat kulkevat vain muutamann minuutin välein.

Kuhinaa Tokion metroasemalla

Väen paljoudesta kertoo myös se, miten sitä pitää kaikkialla ”paimentaa”. Asemilla, käytävissä, rappusissa ja jopa jalkakäytävillä on selkeästi merkityt omat kaistansa eri suuntaan kulkeville ihmismassoille. Tämä on hyvä, sillä ihmisten kulkiessa vapaasti valitsemiaan reittejä kaikki paikat ruuhkautuisivat jatkuvasti. Tämä olikin ensimmäinen selkeä osoitus japanilaisesta tehokkuudesta.

Kaistanuolet väkijoukoille

Metrossa junien pysähtyminen tarkasti merkityille paikoille toteutuu täydellisesti. Niinpä laitureilla on merkitty jokaisen oven kohdalle jopa tarkat jonotuspaikat, jotta ihmiset pääsevät sulavasti junasta sisään ja ulos. Homma todellakin toimii. Sisältä metrot ovat sangen karuja ja istumapaikat ovat lähinnä vanhusten käytössä. Japanilaiset kunnioittavat vanhempaa väkeä ja nämä saavat ansaitut paikkansa pyytämättä. Ihmismassoista huolimatta metroissa on hyvin hiljaista, sillä juuri kukaan ei jaksa tai halua keskustella. Japanilaisten aika kuluukin kännykköitään (huomaa monikko) räplätessä. Arviolta joka toinen metromatkustaja tuijotti jotain oudon näköistä simpukkapuhelinta, jossa näytti pyörivän nettiyhteys tai telkkaria. Pienen kulttuurishokin jälkeen saavuimme hotelliamme läheisemmälle metroasemalle, josta oli vain pieni kävelymatka New Hankyu nimiselle hotellillemme.

Hotellimme New Hankyu

Koska Tokio on kooltaan ja urbanisaatioltaan täysin ainutlaatuinen kaupunki maailmassa, olin asettanut hotellillemme hieman vaatimuksia. Hotellimme tulisi olla tasokas kuuden ensimmäisen päivän majapaikaksi ja lisäksi toivon sen tarjoavan jonkinlaiset maisemat. Hotellimme olikin täydellinen tässä mielessä, sillä se sijaitsee rauhallisella alueella ja se on neljän tähden majapaikka. Hotelli sijaitsee kaksoispilvenpiirtäjän toisessa tornissa, tornin ylimmissä 33-38 kerroksissa. Tämän ansiosta jokainen huone sijaitsee yli sadan metrin korkeudessa ja niistä täten niistä avautuvat huikeat maisema! Meillä kävi vielä tuuri ja saimme huoneen 37. kerroksesta maisemalla kohti Minaton ja muun ydinkeskustan huikeita rakennusrykelmiä!!

Huone korkeuksista

Maisema oli todellakin aivan uskomaton. Vasemmalla avautuivat näkymät Tokion edustalle rakennetuille tekosaarille korkeine asuinrakennuksineen. Rakennusten takaa pilkotti Tokion kuuluisa suuri Rainbow Bridge. Suoraan edessä kohoavat Minaton kaupunginosan suuryritysten pääkonttorien pilvenpiirtäjät lomassaan Tokion symboli, Tokyo Towerin televisiotorni. Oikealle katsottaessa keskusta jatkuu aina Shinjukun pilvenpiirtäjille saakka, yli 8 kilometrin päähän! Karkeasti arvioiden hotellihuoneemme maisema kattoi Tokion ydinkeskustan 80% mikä on melkoisen huikea pala kaupunkia!

Uskomaton megakaupunki Tokio

Loputtomasti pilvenpiirtäjiä

Tekosaari hotelli vierellä

Tsukijin kalamarkkinahalli

Jos oli maisema huippu, oli sitä kyllä huonekin. Huoneessa oli muun muassa japanilainen kidutuspenkkiä muistuttava sähköinen hierontatuoli ja se oli kooltaan japanilaisittain valtava. Tulisimmekin myöhemmin majoittumaan huomattavasti ahtaammissa hotellihuoneissa reissumme muissa kaupungeissa. Kaiken kaikkiaan hotellimme olikin mitä loistavin tukikohta tulevien päivien Tokion tutkinnalle.

Kidutuspenkissä

Huilasimme huoneella jonkin aikaa ja viestittelimme kotipuoleen (aikaero Suomen ja Japanin välillä on kesäaikaan 6 tuntia). Sen jälkeen lähdimme syömään, lähikortteleita matkallamme hieman katsellen. Päädyimme lopulta amerikkalaiseen Denny’s ravintolaan, mikä oli helppo ratkaisu ensimmäisenä iltana. Palvelu oli ystävällistä, mutta meitä palveltiin vain japaniksi. Henkilökunta kuitenkin tuntui ymmärtävän englantia, joten kommunikaatio onnistui riittävän hyvin.

Ilta laskeutuu Tokion ylle

Melkoisia rakennuksia

Pannukakkuja Dennysissä

Illallisen syötyämme pimeys oli jo laskeutunut, joten palasimme väsyneinä hotellillemme ihailemaan sieltä aukeavia mykistäviä yömaisemia. Yöllä aikaero ja jetlag tekivät sitten tehtävänsä ja heräsimme molemmat noin kello neljä aamuyöllä. Unta ei vaan saanut ennen kello kuutta aamulla, jolloin simahdimme vielä pariksi tunniksi. Kaksi seuraavaakin yötä menivät samanlaisissa merkeissä, mutta yö kerrallaan pystyimme nukkumaan aina pidempään ja pidempään, kunnes mokomasta kiusasta lopulta päästiin ja olimme viimein sopeutuneet paikalliseen aikaan.

Megakaupunki ei nuku koskaan


Tätä kelpaa unettomana katsella

Tämä pitkä viestini reissumme ensimmäisistä tunnelmista aloittaa pitkän ja perusteellisen matkakertomuksen, jonka aikana tehdään ja nähdään vaikka mitä!

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

(Yhteensä 1 244 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.