Sasamat Lake sekä Admiralty Point

Viime viikkojen kelit ovat olleet Vancouverissa loistavat ja erityisesti viikonloppuisin on saatu nauttia kesäisestä auringonpaisteesta. Sunnuntain kaunis keli saikin meidät edellisviikonlopun tapaan lähtemään läheisille luontopoluille. Suuntasimme Vancouverin North Shore Mountainseista erottavan Burrard Inlet vuonon itäisessä pohjukassa sijaitsevan Port Moodyn alueelle, josta löytyy monia kauniita polkuja.

Port Moody on melkein 33 000 asukkaan sangen varakas pikkukaupunki Burnabyn ja Coquitlamin välissä. Kaupunki perustettiin vuonna 1879, kun Canadian Pacific Railway sai valmiiksi tuolloin sinne päättyneen koko Kanadaa halkovan rautatien. Rautatie oli ollut ehtona Brittiläisen Kolumbian liittymiselle Kanadan konfederaatioon vuonna 1871 ja sillä olikin suuri merkitys provinssin kehittymiselle seuraavina vuosikymmeninä.

Vaikka rautatietä saatiinkin odottaa pitkän tovin, valmistui se kuitenkin lopulta peräti viisi vuotta etuajassa. Rautatie ulotettiin vasta seitsemän vuotta myöhemmin tuolloin vielä piskuiseen Vancouverin kaupunkiin, joka perustettiin virallisesti tuona samaisena vuonna 1886. Sama junarata on edelleen käytössä ja sitä pitkin kulkee muun muassa koko Brittiläisen Kolumbian ainoa paikallisjuna, vuonna 1995 kulkunsa aloittanut West Coast Express. Port Moodyn asema on junan ensimmäinen pysäkki Vancouverista lähdettäessä.

Port Moodyssä suuntasimme pienelle Sasamat Lake nimiselle järvelle, jonka ympäri kulkee neljän kilometrin pituinen Sasamat Lake Loop Trail. Melkein kokonaan järven rannassa kulkeva luontopolku on hyvin hoidettu ja erittäin helppoa kulkea. Ainoastaan järven pohjoispäässä on pieni nousu polun kiertäessä rannan rakennuksia. Vaikka maisemat yli järven ovatkin upeat, kulkee polku harmillisesti osan matkaa sen verran lähellä maantietä, ettei sen varrella tunnu samalla tavalla eristäytyneeltä kuin esimerkiksi Lynn Loopilla tuntui. Niinpä noin 40 minuutissa kierrettävää polkua voikin suositella kevyeksi sunnuntaireippailuksi varsinaisen vaelluksen sijaan.

Sasamat Lake Loop Trail

Melojia Sasamat Lakella

Maisema yli järven

Sasamat Laken rannalla sijaitsee mukavan näköinen uimaranta. Hiekkapohjainen ranta on kesäisin aivan varmasti täynnä ihmisiä. Hauska on myös polun puolessa välissä oleva järven perukan ylitys. Kelluvista betoniharkoista rakennettu silta on reitin pieni erikoisuus ja tarjoaa kaksi hyvää tasannetta uimiseen sekä kalasteluun. Uimareita ei vielä sunnuntaina näkynyt, mutta kalamiehiä oli paikalla runsaasti narraamassa saalista.

Kelluva silta

Koska Sasamat Lake Loop Trail oli sen verran lyhyt, päätimme poiketa vielä läheisellä Admiralty Point Traililla. Kyseinen luontopolku sijaitsee Belcarran pienessä kylässä, aivan Burrard Inlet ja Indian Arm vuonojen risteyskohdassa. Polku lähtee kylän kupeessa sijaitsevalta isolta piknik-alueelta ja kulkee pitkin rannan metsiä etelän suuntaan. Polku on muutamassa kohdin sangen juurakkoinen kulkea, mutta se on silti Sasamat Lake Loop Trailin tapaan hyvin helppo luontopolku. Koska vastarannalla on North Vancouverin tiivistä asutusta ja vuonolla paljon veneliikennettä, ei Admiralty Point Trail ole kovin luonnonläheinen. Äänimaailmaan mahtuu niin paljon moottorien pörinää, että se vesittää tunnelman. Pienenä reippailuna noin neljän kilometrin polku on ihan mukava, mutta meillä ei ainakaan ole mitään tarvetta palata sille myöhemmin. Sasamat Lakellekin voimme kuvitella palaavamme ainoastaan kesämmällä uimaan.

Admiralty Point Trail

Luontoa polun varrella

Näkymä vuorille sekä kohti keskustaa

(Yhteensä 193 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Sasamat Lake sekä Admiralty Point”

    1. Kiitos kommentista, Marjo. Maisemat tältä polulta ovat todellakin kauniit. Tosin eipähän täältä Vancouverista rumaa luontopolkua löydäkään… 😉

       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.