Tänään on ollut keväisen kaunista ja niinpä lähdimmekin Niinan kanssa pienelle ajelulle. Suuntasimme itään Port Moodyn kaupunkiin, joka on pieni 34 000 asukkaan nukkumalähiö Burnabyn ja Coquitlamin välissä. Port Moody ei ollut aina pelkkä nukkumalähiö, sillä vuonna 1885 valmistunut rautatieyhteys poikki Kanadan päättyi alunperin sinne. Port Moody sijaitsee Burrard Inletin lahden itäisimmässä pohjukassa ja on siksi otollinen paikka satamatoiminnalle.
Avainsana: Port Moody
Evergreen-linjan työmaalla
Vancouverin täysautomaattinen SkyTrain on alueen ylpeys, ainakin silloin kun siinä ei esiinny ongelmia. Muutaman minuutin välein kulkevat metrojunat muodostavat kaupunkialueen runkoverkon ja kuljettavat joka päivä lähes 400 000 ihmistä. Järjestelmän kolme linjaa kytkevät Vancouverin sen naapuri- ja esikaupunkeihin nopeasti ja mahdollistavat suurten ihmismassojen nopean siirtymisen työn ja kodin välillä. Järjestelmää täydentää myös laaja bussiverkosto sekä ruuhka-aikaan kulkeva West Coast Express -paikallisjuna Missiosta Vancouveriin.
Sasamat Lake sekä Admiralty Point
Viime viikkojen kelit ovat olleet Vancouverissa loistavat ja erityisesti viikonloppuisin on saatu nauttia kesäisestä auringonpaisteesta. Sunnuntain kaunis keli saikin meidät edellisviikonlopun tapaan lähtemään läheisille luontopoluille. Suuntasimme Vancouverin North Shore Mountainseista erottavan Burrard Inlet vuonon itäisessä pohjukassa sijaitsevan Port Moodyn alueelle, josta löytyy monia kauniita polkuja.
