Quarry Rock

Deep Cove on pieni pittoreski kylä North Vancouverin kaupungin itälaidalla, joka sijaitsee kauniilla paikalla Mount Seymourin juurella ja Indian Arm nimisen vuonon rannalla. Etäisyyttä Vancouverin keskustaan on vain noin 13 kilometriä, minkä vuoksi paikka onkin ulkoilijoiden suosiossa. Viikonloppuisin pienen kylän kadut täyttyvät kaupunkilaisten autoista, jotka tulevat paikalle maastopyöräilemään, kajakoimaan tai vaeltamaan. Hauska knoppitieto onkin, että paikalliseksi instituutioksi tituleerattava The Deep Cove Bike Shop oli ensimmäinen pyöräliike joka toi maastopyörät Vancouveriin 80-luvulla. Harrastus, joka on nykyisin erittäin suosittua alueella.

Me ajoimme paikalle puolipilvisenä sunnuntaina paikalliset vaellusreitit mielessämme. Kohteenamme oli sangen simppeli noin neljän kilometrin mittainen reitti läheiselle Quarry Rockin kalliolle, jolta sanottiin aukeavan kaunis maisema ympäröivälle vuonolle. Parkkipaikan löytäminen oli kuitenkin ensimmäinen haaste, sillä Deep Cove näyttää mainostetun suosittu paikka viikonloppuisin. Auton parkkiin saatuamme vaihdoimme jalkaan vaelluskenkämme ja lähdimme metsään.

Metsää ja puroja reitin varrella

Tällä retkellä ei ollut tarvetta karhukellolle, sillä väkeä oli liikkeellä aivan simona ja kaikki tuntuivat olevan matkalla samaan paikkaan. Reitin alkupää on hieman raskasta ylämäkeä, mutta siitä selvittyä on loppumatka melko tasaista, laskeutuen kuitenkin muutamassa kohdin hieman suuremman puron ylittääkseen. Maisemat ovat kauniit ja ympäröivä metsä erittäin rehevää purojen solistessa polun alitse monin kohdin.

Hetkellisesti tyhjä polku

Perillä Quarry Rockin kalliolta aukeavat luvatun kaltaiset kauniit maisemat Deep Coven poukamaan. Sangen jyrkkä ja täysin ilman turvakaiteita oleva kallio oli täynnä piknikille saapunutta väkeä, jota ei pelottanut antaa lasten juosta ympäri kalliota. Koska väkeä oli niin paljon, päätimme jatkaa polkua hieman edemmäs. Vain muutaman sadan metrin päässä polku kohoaa aluetta halkovan sähkölinjan kohdalla toiselle kalliolle, jossa saimme istua rauhassa kaunista maisemaa ihaillen ja lämpimästä auringosta nauttien. Vastarannalla näkyy Belcarrassa sijaitseva pieni Jug Islandin saari.

Deep Coven poukama

Rauhallinen paikka nauttia maisemista

Reissu jätti Deep Covesta hyvän kuvan ja alueelle pitääkin palata uudemman kerran tekemään siihen lähempää tuttavuutta.

(Yhteensä 181 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.