Burns Bog tulessa!

Deltassa sijaitseva Burns Bog on ekologisesti arvokas suuri 3500 hehtaarin kokoinen rakentamaton turvesuo keskellä Vancouverin eteläistä metropolialuetta. Alue on melkein kokonaan ihmisiltä eristetty luonnontilainen alue, joka on merkittävä lintujen pesimäalue.

Suo on kuitenkin kuivaan aikaan arka tulelle ja tänään iltapäivällä alueella syttyi nopeasti leviävä tulipalo, joka näkyy hyvin asunnollemme. Vielä ei tiedetä ehtiikö voimakkaan tuulen levittämä palo saada samat mitat kuin vuonna 2005, jolloin yli 200 hehtaaria suota paloi. Palosta syntynyt savu peitti alleen koko metropolialueen useaksi päiväksi ja sen tukahduttaminen kokonaan kesti kahdeksan vuorokautta, tulen kydetessä syvällä turvepehkon sisällä.

Burns Bog tulessa

Ohessa on muutama uunituore valokuva parvekkeeltamme kauniin ja lämpimän sunnuntai-iltapäivän keskeltä. Teen kuvapäivityksiä illan mittaan lisää Twitterissä.

Vesipommittajat yrittävät kaitsea suurpaloa

Kuvamateriaalia tulipalon jälkeiseltä palopaikalta sekä hiiltyneestä turvesuosta ja aluetta halkovalta valtatieltä löytyy täällä sijaitsevasta kirjoituksestani.

(Yhteensä 416 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Burns Bog tulessa!”

  1. Tuli on levinnyt nyt 50 hehtaarin kokoiseksi ja hypännyt nelikaistaisen Highway 17 ylitse uhaten nyt viereistä teollisuusaluetta. Tulipalon savu puhaltaa puolestaan nyt suoraan meidän suuntaamme, heikentäen näkyvyyttä.

     
  2. Tuli on nyt reihunut puolitoista vuorokautta ja on noin 50% kontrollissa. Turvesuota on palanut melkoisesti ja tuli tosiaan hyppäri nelikaistaisen valtatien ylitse, mutta saatiin kääntymään ennen läheistä teollisuusaluetta.

    Sammutustyö jatkuu vielä päiviä, mutta dramaattisimmat savupatsaat ovat nyt poissa ja savun hajukin on pienentynyt ympäristössä, vaikka tuulen suunnasta riippuen sen edelleenkin voi välillä haistaa.

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.