Paluu Mount Seymourin rinteisiin

Tämän talven sangen kohtuullinen laskettelukausi on vienyt meidät suurimmaksi osaksi tuttuun Whistleriin, mutta helmikuun hiihtolomalla kävimme myös Seattlen seudulla kokeilemassa sikäläisiä rinteitä. Valitettavasti työkuviot ovat kuitenkin pitäneet meidät niin kiireisenä, ettemme ole kerenneet ollenkaan normaalisti useita kertoja talvessa nautittavaan työpäivän jälkeiseen iltamäkeen lähivuorilla.

Mieli on silti vetänyt suksille ja niinpä otimmekin tällä viikolla itseämme niskasta kiinni ja ajoimme keskiviikkona töiden jälkeen Mount Seymourille.

Seymour on mukava lähivuori ja olemme tehneet siellä kesäaikaan useita vaelluksia. Talvella olemme kuitenkin jostain syystä suosineet isompaa Cypress Mountainia sekä hyvän kelin vallitessa myös hauskaa Grouse Mountainia. Olemme itse asiassa olleet Seymourilla laskettelemassa ainoastaan kerran, vuonna 2012, juuri Vancouveriin muutettuamme. Tuolloin keli oli vieläpä erittäin huono, joten Seymour on ollut täysin kokematta paremman kelin vallitessa. 🙂

Mount Seymour sopii aloittelijoille

Seitsemän vuoden aikana kolmesta paikallisesta keskuksesta pienin Seymour on nähnyt myös investointeja ja neljä vuotta sitten ikivanha kahden hengen tuolihissi on korvattu nykyaikaisella nopealla neljän hengen versiolla. Sen ansiosta jonot ovat nykyisin harvinaisia ja keskuksen lyhyitä mäkiä pääsee laskemaan rivakasti.

Pieni Mount Seymour on silti edelleenkin ja ehdimme laskea kaikki hyvät rinteet useaan kertaan vain kahdessa tunnissa. Tässä mielessä iltamäki on hyvä vaihtoehto Seymourin kokeiluun varsinkin, kun hissilipun voi saada alle 25 dollarilla!

Nyt kellojen siirryttyä kesäaikaan, Vancouverin illassa riittää runsaasti valoa ja niinpä emme ehtineet edes nähdä pimeän maisemaa ennen lähtöämme kotiin. Parituntinen Seymourilla oli mukavaa ulkoilua raikkaassa kelissä ja hauskaa vaihtelua paljon tutumpiin lähirinteisiin.

Pimeä alkoi lähtiessä vasta laskeutua

Luin myös uudelleen seitsemän vuoden takaisin kirjoitukseni ensikokemuksestamme ja on pakko yhtyä silloin sanomaani siitä, että Seymour on hyvä keskus lumilautailijoille, harjoittelijoille sekä perheille. Se on edullinen ja sinne on helppo ajaa kaupungista, joten ei ole ihme että keskuksella on oma vankka asiakaskuntansa.

(Yhteensä 263 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.