O’zapft is!

Vaikka kelit ovatkin edelleen kaukana syksyisestä, eletään kuitenkin kalenterin mukaisesti syksyä. Sen varmana merkkinä avattiin Münchenissä tänään otsikon mukaisilla sanoilla Saksan parhaiten tunnettu juhla Oktoberfest. Tämä vuonna 1810 ensimmäisen kerran juhlittu, nyt jo 178:teen kertaansa ehtinyt juhla, houkuttelee vuodesta riippuen 16-18 päivän kestonsa aikana juhla-alueelle yli kuusi miljoonaa ihmistä. Kävijämäärällä laskettuna kyseessä onkin yhdestä maailman suurimmasta tapahtumasta. Vaikka kyseessä onkin koko perheelle soveltuvasta juhlasta tivoleineen päivineen, on se kaikkein tunnetuin juttu kuitenkin oluen juonti. Alueella on toistakymmentä jättimäistä oluttelttaa, joissa on istumapaikkoja noin 100 000:lle oluen ystävälle.

Kaikki Münchenin Oktoberfestillä tarjoiltava olut on tuotettu kaupungin alueella sijaitsevissa panimoissa. Siitä pitää huolen sääntö, joka ei salli muita olutmerkkejä myytävän tapahtumapaikalla. Juhlan aikana nautittavat jopa 7,1 miljoonaa olutlitraa muodostavatkin noin kolmanneksen kaupungin panimoiden koko vuosituotannosta. Olut tarjoillaan Maßin (litran) kokoisissa tuopeissa ja se on normaalia olutta vahvempaa (alkoholipitoisuus 6-7%). Vaikka olut onkin Saksassa halpaa, on Oktoberfestien oluessa huomattavaa hintalisää. Litran tuopin hinta on kohonnut täksi vuodeksi jopa yli yhdeksän euron, missä on nousua kymmenen vuoden takaa peräti 2,5 euroa. Rahoistaan tarkat saksalaiset ovatkin laskeneet, että Oktoberfest-oluen hinta on kohonnut kolme kertaa normaalia inflaatiota nopeammin. Kun polttoaineen hinta on noussut vuodesta 1950 noin 347%, on oluen hinta Oktoberfest-alueella noussut samana aikana peräti 942%. Oluen lisäksi myös majoittuminen on juhlan aikana Münchenissä ja lähiseuduilla erittäin kallista, sillä alueen hotellitarjonta on melkein loppuunmyytyä ja jäljellä olevista huoneista rahastetaan satoja euroja.

Rahaa tekevät panimoiden lisäksi myös tapahtumassa työskentelevät noin 12 000 ihmistä. Varsinkin 1600 tarjoilijaa, joista suuri osa perinteisiin dirndl-pukuihin pukeutuneita naisia, voivat tienata juhlan aikana pelkillä tipeillä jopa viisinumeroisia summia. Työ on kuitenkin rankkaa, sillä päivät ovat pitkiä ja suurten lasituoppien kantaminen on raskasta puuhaa.

Münchenin lisäksi Oktoberfest-juhlia järjestetään muuallakin Saksassa sekä pitkin maailmaa. Jopa Sydneyssä näimme reissullamme mainoksia tulossa olevista juhlista. Berliinissäkin järjestetään tänä vuonna jo 61. kertaa Oktoberfest-juhla 23.9.-09.10. Zentralen Festplatzilla Weddingin kaupunginosassa. Kuitenkin tuo juhla taitaa jäädä meiltä sivuun tänäkin vuonna, sillä emme ole aivan olutjuhlien kohderyhmää. Moni tuttavamme on silti vieraillut sekä Berliinin, että Müncheninkin juhlilla ja sanonut että kalliista hinnoista huolimatta tunnelma paikan päällä on kerrassaan mahtava. Kun Schlagerit pauhaavat puhallinorkestereiden säestämänä ja pöytään kannetaan isoja tuoppeja, täyttyy ainakin joidenkin ihmisten määritelmä taivaasta. 8)

(Yhteensä 217 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.