Aavepilvenpiirtäjä sai asukkaat

Vancouverin yksi viime vuosien mystisimpiä rakennusprojekteja lienee The Residences at Hotel Georgia nimellä tunnettu upouusi pilvenpiirtäjä. Tämä 157-metrinen ja 48-kerroksinen maamerkki on Vancouverin toiseksi korkein rakennus (aina Trumpin tornin valmistumiseen saakka), mutta projekti ei kuitenkaan sujunut ilman merkittäviä vastoinkäymisiä.

Projektin julkistus vuonna 2007 oli suuri tapahtuma ja luksusasunnot menivät kuin kuumille kiville. Ostajien joukossa oli monia silmäätekeviä ja ylimmän kerroksen penthousen osti oregonilainen liikemies 18 miljoonalla dollarilla – summa, joka oli muutaman vuoden ajan kallein myyty asunto kaupungissa (ei tosin enää). Ostajien joukossa olivat myös Kanadan entinen pääministeri Kim Campbell sekä paikallinen miljardööri Jim Pattison. Kaikki näytti etenevän hyvin ja rakennustyöt alkoivat tohinalla vuonna 2008.

Aluksi rakennustyöt etenivät ongelmitta ja korkea rakennus kohosi paikalleen parissa vuodessa. Valmistuminen häämötti luvatusti vuonna 2011, mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Rakennuksen viimeistelytyöt jatkuivat kuukausikaupalla, eikä asukkaita näkynyt tai kuulunut valmiissakaan asunnoissa. Luvattu sisäänmuuttopäivämäärä siirtyikin jatkuvasti eteenpäin, lopulta yhteensä seitsemän kertaa. 😯

Tyhjiä asuntoja toukokuussa

Monelta ostajalta paloi käämit ja 26 henkilöä haastoi rakennusfirman oikeuteen sopimusrikkomuksesta. Sopimuksessa oli nimittäin kirjattu, että sisäänmuuttopäivän muutoksesta tulisi ilmoittaa kirjallisesti, mitä ei tapahtunut jokaisessa vaiheessa. Lisäksi ostajat katsoivat, että jatkuva lykkääminen oikeuttaisi jo asuntokaupan raukeamiseen ja vaativat täten asunnoista maksamiaan satojentuhansien dollareiden takuusummia takaisin.

Osana keskustan skylineä

Oikeustaistelu oli omiaan hidastamaan projektin valmistumista edelleen ja vielä alkuvuonna 2013 päällisin puolin valmis pilvenpiirtäjä seisoi keskellä kaupunkia tyhjänä. Näky oli varsin karu erityisesti iltaisin, kun valtaisa rakennus seisoi paikallaan pilkkopimeänä.

Hotel Georgia ja korkea asuintorni

Julkisuudessa ei ole ollut tietoa oikeustaistelun etenemisestä, mutta viimein loppukesällä rakennuksen ympärillä alkoi näkyä liikettä ja muutamiin asuntoihin ilmestyä huonekaluja. Yhä edelleen rakennuksen asunnoista suurin osa näyttää asumattomilta ja monet ikkuvat ovatkin iltaisin pimeänä, mutta ainakaan enää tämä luksuspilvenpiirtäjä ei seiso sentään täysin tyhjänä. Osasyy tyhjiin asuntoihin on myös Vancouverin hulluissa asuntomarkkinoissa, jossa kiinalaiset sijoittajat ostavat asuntoja parkkeeratakseen rahojaan kiinteistöön, eikä asuntoihin muuta välttämättä ketään asumaan vuosikausiin. Tällaisia tapauksia on paljon, eikä siihen vaikuta edes se, että tässäkin rakennuksessa keskimääräinen asunnon hinta on 2,45 miljoonaa dollaria.

Näkymä viereisiltä kaduilta

Oheiset kuvat on otettu pääosin elokuussa ja niissä rakennus näyttäytyy ihan edukseen. Rakennus tuntuu todella korkealta ja täydentää ympäristöään mukavasti. Rakennuskompleksiin kuuluu myös vuonna 1927 valmistunut viiden tähden Hotel Georgia -hotelli, joka remontoitiin kauttaaltaan osana projektia. Hotellin palvelut ovat luonnollisesti asukkaiden käytössä.

Pilvenpiirtäjän mittoja

Rakennuksen sijainti on erittäin keskeinen ja maisemat yli kaupungin sekä vuorille päin ovat varmasti hulppeat, joten tässä mielessä rakennuksesta tuli kyllä onnistunut osa kaupunkikuvaa, kaikesta taustalla olleesta draamasta huolimatta. 🙄

Näkymä West Georgia Streetiltä

(Yhteensä 237 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.