Suksilla Hemlock Resortissa

Ostimme syksyllä kaikkien aikojen ensimmäiset laskettelusuksemme ja niinpä tänä talvena onkin tullut käytyä mäessä huomattavasti aiempia talvia enemmän. Mennyt talvi onkin kulunut kauniita viikonloppuja odotellessa ja sellaisen osuessa kohdalle, on auton nokka osoittanut heti aamusta kohti vuoria. Näin tapahtui myös kauniina viime sunnuntaina.

Vaihtelu kuitenkin virkistää, joten emme suunnanneet tällä kertaa Whistlerille tai edes viereisille lähivuorille. Sen sijaan päätimme kokeilla meille aivan uutta laskettelukeskusta syvällä Lower Mainlandin itäosassa, lähellä Chilliwackin kaupunkia. Noin 120 kilometriä meiltä itään sijaitsee pienehkö Hemlock Resortin laskettelukeskus todella kauniilla paikalla. Edes harva paikallinen tietää keskuksen olemassaolosta, mikä on yllättävää sillä se on kuitenkin mitoiltaan aika lähellä paikallisia keskuksia. 121 hehtaarin kokoisessa keskuksessa on 34 rinnettä ja 4 hissiä.

Hemlock Valley Resort

Rinnekartta

Keskus sijaitsee kilometrin korkeudessa ja korkeusero kahteen ympäröivään vuorenhuippuun on nelisensataa metriä, mitkä ovat kaikki hyvin saman suuntaisia lukemia kuin tässä lähivuorillakin. Maisemat ovat kuitenkin ehdottomasti yhdet parhaimmista, sillä keskus sijaitsee luonnonkauniin Hemlock Valleyn vuoristolaakson perällä. Hissien yläasemilta aukeaa esteettömät 360-asteen näkymät lumihuippuisille vuorille sekä neliökilometrejä täysin asumatonta takamaata (eng. backcountry).


View Larger Map

Itse ajomatkakin kiintoisa, sillä tie on jyrkkä ja mutkainen, ja siltä aukeaa muutamissa paikoin huikeat maisemat alapuoliseen laaksoon. Valitettavasti itse tie on kuitenkin sangen heikossa kunnossa ja loppumatkasta asvaltoimaton, joten se muuttuu helposti erittäin mutaiseksi. Valkoinen automme olikin kaikkea muuta kuin valkoinen ylös päästyämme.


Upeita laaksomaisemia tien varrella

Mutainen maantie

Ylös ajaessa on vaikea uskoa, että perillä on lunta, sillä lumi ilmestyi näkyviin vasta noin 800 metrin korkeudessa. Kuitenkin vain 200 metriä korkeammalla lunta on jo runsaasti, peräti kolme metriä. Kaikki on lisäksi puhdasta luonnonlunta, sillä laskettelukeskuksella ei ole minkäänlaista lumetuskapasiteettia.

Lunta ennen perille saapumista

Ajomatka Vancouverista kesti noin kaksi tuntia ja perillä meitä odotti kaunis sinitaivas sekä asteen verran pakkasella oleva keli. Hemlock Resortin hissiliput maksavat suunnilleen saman kuin lähivuorillakin, mutta meillä kävi ”tuuri” kun saimme lippumme alkukauden hinnoittelulla ($40/henki). Tämä johtui siitä, että toinen keskuksen kahdetsa pitkästä hissistä oli aamupäivästä rikki ja avautui vasta iltapäivällä. Hissin kuntoon saaminen oli kuitenkin hyvä uutinen, sillä toinen hissi oli pahoin ruuhkaantunut aamupäivän aikana. Tai ruuhkaantuminen on suhteellinen asia, kun jonossa oli pahimmillaan ehkä noin 30 ihmistä. Kahden hengen vanha tuolihissi on kuitenkin niin hidas, että jonossa sai seistä viitisen minuuttia, mikä on enemmän kuin ylhäältä kesti laskea vauhdikkaasti alas.

Perillä laakson perällä

Laskemamme rinteet olivat kuitenkin mukavia ja tarjolla oli paljon mustia rinteitä paksussa hangessa niistä pitävälle. Me pidättäydyimme kuitenkin ajetuissa rinteissä, jotka olivat ihanan leveitä. Iltapäivällä pääsimme kokemaan myös toisen vuoren rinteet, jotka olivat vielä ensimmäistäkin parempia. Valitettavasti kuntoonsaatu kolmen hengen hissi ei ollut yhtään nopeampi, joten jokaisessa ylös köröttelyssä meni puuduttavat kymmenen minuuttia.


Upeat maisemat vuoren huipulta

Keskuksen hissikapasiteetti on kyllä mitoitettu oikein keskuksen pienelle kävijämäärälle, mutta se ei auta kun hissit ovat vuosikymmeniä vanhoja ja turkasen hitaita. Onneksi Hemlock Resortilla on kuitenkin suuret suunnitelmat, sillä suunnittelun alla on keskuksen mahdollinen laajentaminen neljästä hissistä peräti 23:een ja lasketeltavien rinteiden kasvattaminen 34:stä peräti 248:aan – enemmän kuin Whistlerillä! Hurjia suunnitelmia on tosin hiottu vuosia, sillä ne ovat edellyttäneet yhteistyötä paikallisen heimon kanssa, joten suunnitelmien toteutumisesta ei ole minkäänlaista varmuutta.

Panoraama asumattomien takamaiden suuntaan

Jos suunnitelmat kuitenkin toteutuvat ja keskus laajenee ja modernisoituu suunnitellusti, voi Hemlock Resortista tulla vielä lähivuorten kovin juttu. Siihen saakka sitä voi kuitenkin suositella kauniista maisemista ja tilavista rinteistä nauttiville. Myös lapsiperheet ovat varmasti tyytyväisiä hieman edullisemmasta ja huomattavasti suuria keskuksia ruuhkattomammasta ympäristössä.

Kevättalvisia rinnemaisemia

Myös meidän päivämme oli onnistunut, vaikka hiukset ehtivätkin harmaantua tuolihississä istuessa sekä toisen hissin korjaamista odotellessa. Sää oli kuitenkin niin uskomattoman upea, etteivät nämä pikkuasiat niin haitanneet kauniista kevästä kelistä nauttiessa.

Suksi ja laskettelija :mrgreen:

(Yhteensä 318 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

3 vastausta artikkeliin “Suksilla Hemlock Resortissa”

    1. Terve Mikael,

      Kaksi kuukautta on mahtavan pitkä aika olla matkassa ja kerkeätte varmasti nähdä paljon tuolloin! 🙂 Jos olette tulossa heinäkuun ja syyskuun välillä, voit melkeinpä luottaa siihen että kelit ovat erittäin kauniit tutkia tätä luoteiskulmaa.

      Jos sinulle on jäänyt jotain kysymyksiä, laita vaikka meiliä tuolta ylhäältä. Vastaan mielusti kysymyksiin ja opastan parhaani mukaan matkaa suunnittelevia.

      Hauskaa matkaa!

       
  1. Kirjoituksen kuvat on nyt käsitelty uudelleen ja julkaistu korkeammalla tarkkuudella. 🙂

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.