Vancouverin lentokenttä uusille miljoonaluvuille

Tämän päivän globaalissa maailmassa kansainväliset lentoyhteydet ovat vähänkään suuremmalle kaupungille ehdottoman tärkeä asia. Ilman hyviä yhteyksiä kaupunkien on vaikea kukoistaa, sillä yritysmaailma tarvitsee nopeita yhteyksiä maailmalle, minkä lisäksi ihmiset viettävät lomiaan yhä enenevässä määrin ulkomailla. Meidän onneksemme paikallinen Vancouverin kansainvälinen lentokenttä YVR (joka muuten sijaitsee naapurikaupunki Richmondin maaperällä) on onnistunut lyömään itsensä läpi ja vakiinnuttamaan paikkansa Kanadan toiseksi suurimpana lentokenttänä. 🙂

Jatka lukemista ”Vancouverin lentokenttä uusille miljoonaluvuille”

 

Kanada Amerikan presidentiksi!

Amerikkalainen politiikka on jo vuosikymmenien ajan kuulunut omaan universumiinsa, mutta valitettavasti sirkukselta ei voi välttyä asui missä tahansa. Täällä rajan pohjoispuolella ihmeteltiin sikäläistä vaalikampanjointia jo viime vaaleissa ja niin ihmetellään tälläkin kertaa. Ehdokkaita on piisannut laidasta laitaan erityisesti Republikaanien puolella ja joukossa on äänekkeitä idiootteja (jotka rakentavat torneja).

Koska Kanadassa käytiin juuri parlamenttivaalit, on maa nyt valmis ojentamaan auttavan kätensä rajan eteläpuolisille naapureillemme tulevissa vaaleissaan. Mitäpä jos jättäisitte äänestämästä sirkuspellejä ja valitsettekin Kanadan presidentiksenne? 8)

 

Petolintujen hoitokeskus sekä vilkas pikkukenttä

Kevät tekee vauhdilla tuloaan ja täällä Vancouverissa useiden puiden lehdet ovat olleet hiirenkorvalla jo reilun viikon ajan. Kauniin lauantain kunniaksi päätimme lähteä Niinan kanssa pienelle retkelle Deltaan, jossa sijaitsee meitä jo tovin kiehtonut petolintujen kuntoutuskeskus O.W.L.

Jatka lukemista ”Petolintujen hoitokeskus sekä vilkas pikkukenttä”

 

Uusi uljas Compass Card

Vancouverin julkisen liikenteen parissa on eletty viime kuukausien ajan jännittäviä aikoja, sillä vuosia suunniteltu ja testattu uusi Compass Card matkakortti on otettu viimein täyteen käyttöön. Päätös paperisten lippujen korvaamisesta sähköisellä matkakortilla sekä uusien maksuporttien asentamisesta tehtiin jo vuonna 2009, mutta järjestelmän käyttöönoton kanssa on ollut vaikeuksia. Alunperin järjestelmän piti olla käytössä jo vuonna 2013, mutta vaikeuksien viivästyttämänä joukkoliikennettä harjoittavan julkisen toimija TransLinkin piti lopulta siirtyä porrastettuun käyttöönottoon, jossa tietyt käyttäjäryhmät ottivat kortin ensimmäisenä käyttöön.

Jatka lukemista ”Uusi uljas Compass Card”

 

Kartta Berliinin vuokramarkkinoista

Berliini on nyt suosiossa ja kaupungin asukasluku onkin noussut viime vuosina voimakkaasti erityisesti nuorten muuttaessa trendikkääseen Berliiniin. Positiivinen kehitys alkoi kymmenisen vuotta sitten ja meidän muuttaessamme kaupunkiin vuonna 2007 oli Berliini vielä hieman ”tutkan alla”. Todellinen hyperkasvu alkoi joskus vuoden 2010 tienoilla ja yhtäkkiä kaikki puhuivat trendikkäästä ja edullisesta Berliinistä.

Jatka lukemista ”Kartta Berliinin vuokramarkkinoista”