Kameralaitteisto: Samsung Galaxy S23 Ultra

Kännykkä on nykyisin suurimmalla osalla ihmisiä pääasiallinen kamera, joka on aina mukana. Kamera ja sen ominaisuudet ovatkin yksi tärkeimpiä kriteerejä uutta kännykkää ostettaessa, ja ala kehittyy nopeasti. Viime vuosina parannukset kännykkäkameroissa ovat kuitenkin keskittyneet raudan sijaan ohjelmistopuolen ja älykkäiden toimintojen parantumiseen, mikä on tehnyt alan seuraamisesta aiempaa tylsempää.

Kuitenkin aina välillä markkinoille ilmaantuu jotain uutta ja hätkähdyttävää, mikä saa valokuvauksesta kiinnostuneen huomion. Tällaisia ovat olleet vuonna 2013 julkaistun Nokia Lumia 1020:n massiivinen 41 megapikselin pääkamera sekä vuonna 2019 esitellyn Nokia 9 PureViewn viisi yhteistyössä toimivaa kameralinssiä. Nämä kaksi esimerkkiä ovatkin olleet kännyköitäni viimeiset kymmenen vuotta, missä näkyy paitsi entisen nokialaisen merkkiuskollisuus, myös miten kiehtovan erilaisia kamerapuhelimia suomalaisvalmistaja onkaan valmistanut.

Aiempia kamerakännyköitä

Nokian akilleenkantapää on kuitenkin ollut aina puhelimien ohjelmisto ja aika ajoi nopeasti Lumian Windows Phone -käyttöjärjestelmän ohitse. Nokia 9 on pärjännyt tässä mielessä paremmin, sillä puhelimen Android-ohjelmisto päivittyi aina versioon 10 saakka, mikä on edelleen ihan käypä versio normaaliin käyttöön. Puhelin on kuitenkin syönyt hermojani alati lisääntyvässä määrin hitautensa vuoksi, mikä pätee erityisesti kameran toimintaan. Ajan saatossa hitaus on myös muuttunut kameraohjelmiston ajoittaiseksi toimimattomuudeksi, minkä johdosta monta valokuvaustilannetta on mennyt tyystin ohi kameran oikutellessa.

Puhelimen lähestyessä neljän vuoden ikää päätinkin, että on koittanut aika vaihtaa uuteen puhelimeen. Nyt merkkiuskollisuudesta piti kuitenkin luopua, sillä Nokian brändillä kännyköitä myyvä HMD Global ei ole vakuuttanut kyvyllään pysyä viimeisimmän kännykkäteknologian kyydissä. Olen ollut kuitenkin tyytyväinen Android-käyttöjärjestelmään, joten markkinoilta löytyykin vaihtoehtoisia merkkejä pilvin pimein.

Melkoisen turhauttavien kokemusten jälkeen vannoin, että ostaisin ainoastaan nopeimman mahdollisen kännykän, parhaalla mahdollisella kameralla. Sitä on Android puolella yleensä edustanut eteläkorealainen Samsung, jonka lippulaivamallisto on nimeltään Galaxy S. Vuosittain päivittyvän malliston uusin versio julkaistiin helmikuun alussa ja ensimmäistä kertaa elämässäni ennakkotilasin itselleni lippulaivamalli Galaxy S23 Ultran.

Uusi hirviökamera

Puhelin ei ollut ilman kytkykauppaa ostettuna halpa ja ennakkotilaushinta 512GB mallille oli Kanadassa  $1,848 eli  hieman yli 1200 euroa! Se on todella paljon, mutta jos kännykkä kestää käytössä aiempien kaltaiset 4-5 vuotta, ostoksen voinee ehkä perustella itselleen.

Puhelin saapui nopeasti heti julkaisupäivän jälkeisenä päivänä ja ennakkotilaajana sain käsiini piristävällä punertavalla takakuorella varustetun mallin. Käyttöönotto oli helppoa, sillä Android-kännykät osaavat siirtää ohjelmat, tiedostot sekä suurimman osan asetuksia vaivattomasti kännykästä toiseen. Ongelmia sen sijaan aiheuttivat Samsungin omat suojakuoret, joiden saapumisessa kesti kaksi ja puoli viikkoa. Ilman kuoria en tohtinut ottaa S23 Ultraa arkikäyttöön, sillä lipevän puhelimen pudotukseen oli mielestäni liian suuri riski.

Onnekseni silmiini osui tänä aikana uutinen jossa kerrottiin, että suojakuoresta oli Koreassa takaisinkutsu sen liiallisen tiukkuuden vuoksi, joka oli aiheuttanut jopa näyttöjen hajoamista. Tiedon perusteella päädyinkin ostamaan kolmannen osapuolen suojakuoren, mutta kaiken kaikkiaan tässä operaatiossa tuhraantui melkein neljä turhauttavaa viikkoa.

Samsung Galaxy S23 Ultra on valtava puhelin. Näyttö on 6,8 tuumaa leveä, mikä on melkoinen ero 6,1 tuuman Nokiaan verrattuna. Puhelin on myös paksumpi, sekä erityisesti painavampi. Vaikka minulla onkin sangen suuri lapiokäsi, on puhelin silti kädessäni hieman epämukava. Käytettävä, mutta ei täysin mukava.

Tarjolla olevia värejä

Tiesin toki puhelimen koon ennakkoon, mutta minun oli pakko ostaa kaikkein suurin Ultra-malli, sillä ainoastaan siinä oli huikea peräti 200 megapikselin pääkamera! S23 Ultra ei ole markkinoiden ensimmäinen puhelin tällä jättisensorilla, mutta juuri tämä maagiselta kuulostava lukema sai minut innostumaan kyseisestä mallista. 200 megapikselin koossa kuvatessa valokuvan resoluutio on käsittämättömät 12240 x 16320 pikseliä, missä riittää yksityiskohtia zoomata.

Käytännössä valokuvia ei tule kuitenkaan otettua juuri koskaan tällä tarkkuudella, sillä yksittäisten pikseleiden laatu on usein heikko. Paljon järkevämpi vaihtoehto on 50 megapikselin asetus, jossa puhelin hyödyntää neljän pikselin valoa yhden pikselin luodakseen. Kuva on tällöin sävykkäämpi ja tarkempi, mikä toimii käytännössä hyvin.

Mahdollista on myös käyttää 12 megapikselin asetusta, jossa kamera yhdistää peräti 16 pikselin (!) tiedot yhteen, mikä on erittäin hyväksi kohinattomille pimeän kuville. Kuvatiedostot ja resoluutio ovat tällöin pienet, mutta yleensä kuvanlaatu on paras mahdollinen.

Tämä pätee valtaisalla pääkameralla (24mm f/1.7) kuvatessa ja S23 Ultran takana törröttää yhteensä neljä kameraelementtiä. Kolme muuta kameraa ovat 13 millimetrin polttovälillä varustettu 12 megapikselin f/2.2 laajakulma, 70mm polttovälin 10 megapikselin f/2.4 telezoom sekä viimeisenä 240 mm 10 megapikselin f/4.9 super-telezoomi.

Kattava kokoelma kameroita

Samsungin valitsemat polttovälit ovat mielestäni hyvät ja oman järjestelmäkamerani linssikokoelman kaltaiset, kattaen käytetyimmät polttovälit. Kameroiden välillä vaihtaminen on kamera-applikaation sisällä huomaamatonta, joskin 3x -linssin valkotasapaino on jostain syystä muista poikkeava, minkä huomaa jos videon aikana tulee zoomanneeksi. Kyseessä saattaa olla softabugi, jota Samsung ei ole ainakaan ensimmäisten kahden kuukauden aikana korjannut.

Kännykän kameraominaisuudet vaikuttavatkin siis erinomaisilta, mutta minkä tasoista kuvaa kameralla sitten saa? Kalliin ostoksen suurilla odotuksilla tehneenä ensitunnelmani olivat hieman pettyneet, sillä kuvanlaatu on edelleen kaukana edes halvimmista 500 dollarin järjestelmäkameroista ja jopa viidentoista vuoden takaisesta Canon EOS 500D:stä. Tässä vain korostuu kunnollisen optiikan merkitys, sillä pieneen kännykkään on fyysisesti mahdotonta ahtaa samanlaisia linssejä kuin järjestelmäkameroissa.

Suuri ero Nokia 9:ään on erillisten linssien olemassaolo, mikä tekee mahdolliseksi ottaa kuvia laajalla skaalalla ja myös etäältä. Tätä on tullut hyödynnettyä tähän mennessä vasta vähän, mutta potentiaali tuntuu huomattavalta. Suurimman mainosarvon saanut 200 megapikselin kameran potentiaali tuntuu sen sijaan vähäisemmältä ja lukeman vaikutus kuvanlaatuun pienemmältä kuin osasin odottaa. Kännyköiden kuvanlaatu nojaa nykyisin huomattavasti ohjelmistolla tehtävään ”älykkääseen” kuvankäsittelyn ja sanoisin Samsungin olevan siinä vahvoilla, mutta vaimoni vaatimaton iPhone 12 Mini tuottaa silti omaan silmääni hieman miellyttävämmän sävyisiä prosessoitua valokuvia.

Olen nyt omistanut Samsung Galaxy S23 Ultran muutaman kuukauden ajan ja mielipiteekseni on muodostunut, että perusmalli S23 (ei S23+) olisi ollut todennäköisesti kaikkein paras hankinta. Se olisi ollut kooltaan ja painoltaan lähes yksi yhteen aiemman Nokian kanssa ja satoja dollareita  Ultra-mallia halvempi. Ainoa puute siinä olisi ollut 200 megapikselin pääkameran vaihtuminen 50 megapikseliin, sekä 10x -linssin puuttuminen kokonaan, mutta molemmat ovat mielestäni kompromisseja joiden kanssa voi elää.

Vaikka onkin hauska omistaa tämän hetken paras mahdollinen kännykkäkamera, on silti ollut yllättävää miten vähän teknologia onkaan lopulta kehittynyt ja miten kaukana se on edelleen järjestelmäkameroista. Sille tasolle pääseminen on mahdotonta, minkä vuoksi suunnittelenkin uuden järkkärin ostamista lähitulevaisuudessa…

Päivitys – 26. marraskuuta 2023

Koska kirjoitukseni on saanut reilusti yli tuhat lukukertaa, lienee paikallaan tarjota lyhyt päivitys kokemuksistani puhelimen kanssa. Pääasiassa olen ollut Samsungiin todella tyytyväinen, sillä puhelin on nopea ja Android-puhelimena se tukee ja sitä tukevat käytännössä kaikki sivustot sekä applikaatiot. Edes puhelimen suuri koko ja paino eivät häiritse suuremmin, vaikka puhelin onkin turhan iso.

Minulle erittäin tärkeältä kamerapuolelta löytyy kuitenkin aihetta kritiikkiin. Heti kärkeen on syytä todeta, että S23 Ultrasta on tullut useimmiten käyttämäni kamera, sillä se on yleensä toimintavarma sekä riittävän hyvä. En kuitenkaan pidä kompromisseista ja sitä puhelimella kuvaaminen on, sillä Samsungilla otetut kuvat ovat huomattavasti järjestelmäkameraa käsitellympiä ja yliteräviä. Puhelin hanskaa valotuksen yleensä aika hyvin, mutta hutejakin tulee silti sangen paljon ja vaimoni Apple iPhone 12 Mini on tässä mielessä Samsungia luotettavampi, vaikka onkin kaksi vuotta vanhempi perusmalli.

Erityisen häiritsevä ominaisuus, jota luulin todella pitkään bugiksi, on eri zoom-linssien erilainen valkotasapaino. Erityisesti 3x -linssi tuottaa hailakoita ja kontrastittomia valokuvia, jotka ovat usein huonoja. Tilanne on parempi myötävaloon kuvatessa ja erittäin huono vastavaloon päin. Kaverillani on myös S23 Ultra ja tulokset ovat molemmilla samat, joten kyseessä on pakko olla ominaisuus, joka kuitenkin harmittaa.

Alla on vielä muutamia Samsung Galaxy S23 Ultralla otettuja valokuvia. Kuvia on retusoitu hieman Photoshopissa, joten kuvat kertovat lähinnä miten onnistuneiksi puhelimella otettuja kuvia voi muokata.




Valokuvaus on yksi tämän blogin sivuteema ja ottamiamme valokuvia on näytillä tuhansia. Lieneekin paikallaan lausua muutama sana käyttössämme olevasta kuvaslaitteistosta. Tarkoitus ei ole esitellä tarkkaan mitään laitteiston osaa, sillä tämän tekevät paljon paremmin netin kymmenet kamerasivustot (tässä eräs itseäni miellyttävä). Sen sijaan kerron käytännönläheisesti omista käyttökokemuksestani ja huomioistani pitkän käytön jälkeen.

(Yhteensä 1 510 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Kameralaitteisto: Samsung Galaxy S23 Ultra”

  1. Vaikka loppukaneetti olikin jossain määrin negatiivinen, kiinnostuin tästä kyllä. Täytyy laittaa ostaminen harkintaan. Toistaiseksi kaikki kuvat tulee otettua järjestelmäkameralla, mutta hyvästä kännykkäkamerasta olisi varmasti myös iloa.

     
    1. Juu, kyllä järkkärin pariksi on hyvä olla kunnon kamerakännykkä, mutta aivan S23 Ultran tasoista (ja hintaista) järkälettä ei mielestäni tarvinne. S23 on mielestäni järkevämpi luuri lähes kaikessa suhteessa, sillä sadat megapikselit eivät tee autuaaksi ja pienemmän/kevyemmän puhelimen käsittely on vain mukavampaa.

      Olen lähdössä ensi viikolla Yhdysvaltoihin työmatkalle, jolle aion ottaa kuvauskalustoksi ainoastaan puhelimeni. Katsotaan miten Samppa pärjää ja josko mieleni sen suoriutumisen suhteen muuttuu.

       

Vastaa käyttäjälle Klaus Johansson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.