Mennyt talvi on ollut Vancouverissa hyvin leuto ja vaikka vettä onkin tullut runsain mitoin, on se satanut lähes poikkeuksetta vetenä lumen sijaan. Tämä on ollut huono uutinen kaikille tänä talvena laskettelurinteisiin pyrkineille ja lumitilanne oli hieman heikko myöskin kaksi viikkoa sitten, kun Suomi-muskarimme lapsilla oli lumileikkipäivä aurinkoisella Cypress Mountainilla.
Lumileikkipäivä oli hauska
Sadepäivien lomaan on mahtunut myös aurinkoisia päiviä ja keväiset kelit ovatkin saapuneet poikkeuksellisen aikaisin. Kevättä voi silti kutsua poukkoilevaksi, mistä kulunut viikko on hyvä esimerkki.
Viime sunnuntaina aurinko paistoi siniseltä taivaalta niin kirkkaasti, että lähdimme perheen kanssa kävelylle Crescent Beachin alueelle White Rockiin. Aurinkoisella rannalla olikin erittäin kaunista ja vilkasta, joskin iltapäivä oli tuulinen ja ilma vielä edelleen sangen kylmä.
Tuulinen mutta keväinen Crescent Beach
Tunnelma oli kuitenkin täysin toinen jo heti seuraavana päivänä, kun taivaalta satoi parin tunnin ajan lunta, joka myöskin jäi maahan lasten iloksi ja autoilijoiden kauhuksi. Lumi kuitenkin suli pois jo saman päivän aikana ja torstaina aurinko pilkahtikin jälleen pilvien lomasta.
Takatalvi oli lapsista hauska
Perjantaina oli kuitenkin edessä viikon toinen takatalvi, kun lunta tuli jälleen parin tunnin ajan hyvin sakeasti. Tällä kertaa lumi jäi vain hädin tuskin maahan ja eilen lauantaina ei takatalvesta ollut enää tietoakaan, kun vierailimme ensimmäistä kertaa pienessä Fraser River Parkissa Etelä-Vancouverissa happihyppelyn merkeissä.
Loppuviikosta saatiin jälleen lunta
Fraser River Parkissa oli jälleen keväistä
Samalla matkalla tuli myöskin vierailtua ensimmäistä kertaa jokirannassa sijaitsevassa ravintolassa, josta on aitiopaikka tarkkailla Vancouverin kansainväliselle lentokentälle laskeutuvia lentokoneita. Ravintolaa on vaikea löytää sattumalta, sillä se sijaitsee monen mutkan takana, mutta se tarjoaa kokemuksemme mukaan hyvää pubi-ruokaa.
Ravintola lentokentän luona
Tulevaksi viikoksi lämpötilan ennustetaan nousevan edelleen ja vesisateen jatkuvan, mutta takatalven lumisateet lienevät nyt onneksi taakse jäänyttä elämää, kevään lopultakin voittaessa tämänvuotisen taiston.





