Brentwoodin projektipäivitys (2026)

Vancouverin asuntomarkkinoilla puhaltavat paraikaa kylmät pohjoistuulet ja uusien asuntojen kauppa on pitkälti jäissä. Rakennusprojekteja on silti edelleen käynnissä runsain mitoin siitäkin huolimatta, että kaupunkialueen väkiluku kääntyi viime vuonna historiallisesti laskuun.

Monet nyt käynnissä olevat projektit on kuitenkin myyty loppuun edellisvuosien hulluina aikoina, mikä selittää edelleen runsasta aktiivisten projektien määrää, mutta niiden valmistumisen jälkeen edessä voi olla rakentamisen jäähtyminen monen ennätysvuoden jälkeen.

Alle viisi vuotta vanha siluetti

Kotikaupunkimme Burnaby on edelleen kiivaan rakentamisen aluetta ja viime vuosien rakentamista on leimannut projektien massiivisuus ja rakennuskorkeuden huomattava kasvu. Uudet projektit ovatkin viime vuosina muovanneet kaupunkikeskustojen siluetteja voimakkaasti ja niistä on muodostunut huomattavasti aiempaa tiiviimpiä hajanaisten tornialueiden sijaan.

Brentwoodin ytimessä tapahtuu

Vuoria hipova kaupunkiprofiili

Brentwood on tiivistynyt huomattavasti

Näkymä Highway 1:lta

Etenkin Brentwoodin alueella rakentaminen jatkuu erittäin kiivaana ja tätä kirjoittaessa ikkunastamme on nähtävissä viitisentoista alueella hyörivää torninosturia. Rakentaminen keskittyy etenkin alueen ytimeen, jossa hölmösti nimetyn Amazing Brentwoodin kompleksiin nousee yhtä aikaa kolme uutta tornia, joista kaksi yli 50-kerroksista, nostaen kompleksin korkeiden tornien lukumäärän jo viiteen. Näidenkin jälkeen kompleksista on rakennettu vasta puolet, joskin loppujen tornien pitäisi olla hitusen aiempia matalampia.

Amazing Brentwood jatkaa kasvuaan

Solo District on viimeistä tornia vaille valmis

Lähes yhtä massiivinen projekti on käynnissä heti aluetta halkova Lougheed Highwayn toisella puolella, jossa massiivinen Brentwood Block on lähtenyt viimein rakenteille. Paikalla on vasta valtaisa kuoppa jolla ahkeroi yhteensä viisi torninosturia, mutta keskeiselle sijainnille alkaa kohota lähes samassa tahdissa yhteensä kuuden asuintornin klusteri, joista korkein tulee olemaan 63 kerrosta. Kompleksiin rakentuu myös kaupunginosan ensimmäinen yhteisötalo, jonka tuloa on odotettu kuumeisesti alueen asukkaiden toimesta.


Brentwood Block on uusi suurprojekti

Keskeinen sijainti aivan keskellä

Rakentaminen on todella kiivasta myös Brentwoodin itäosassa, jossa kiivain rakentaminen keskittyy viime vuonna valmistuneen nelitornisen Concord Brentwoodin seuraavaan Oasis-osaan, jonka osana valmistuu kolme uutta tornia, joista korkein 50 kerrosta.

Uusi Oasis-osa kohoaa

Pyöreät muodot ovat miellyttävät

Kompleksin neljä valmista tornia ovat erittäin näkyvä osa aluetta, sillä ne asettuvat monista suunnista nähtynä yhdeksi useamman tuhannen asunnon möhkäleeksi. Torneissa viehättää etenkin niiden kurvikkaat muodot sekä aaltoilevat parvekkeet, mitkä tuovat mielenkiintoa muuten hieman geneeriselle alueelle. Myös tulevien Oasis-tornien pyöreä muoto tulee piristämään alueen kaupunkikuvaa ja näiden huipulle tulee valaisu.

Massiivinen Concord Brentwood

Kurvikkaat parvekkeet

Brentwoodin länsilaidalla rakentaminen on tällä hetkellä hieman rauhallisempaa nyt kun Gilmore Placen suurhankkeen kolme ensimmäistä tornia ovat valmistuneet, kruununa koko British Columbian korkein asuinpilvenpiirtäjä, 64 kerrosta ja 214,8 metriä korkea kakkostorni. Torni ei saa kuitenkaan pitää titteliään kovinkaan kauan, sillä pelkästään Burnabyssä on rakenteilla lukuisia tätä korkeampia asuintorneja, esimerkiksi omalla Metrotownin asuinalueellamme.

Metrotown kohoaa etelässä

Vaikka rakentaminen onkin tilastojen valossa hiljentynyt kaikkein kuumimmasta ajasta, on meille rakennusprojekteista kiinnostuneille silti tulevinakin vuosina tarjolla seurattavaksi kymmeniä kiehtovia suurprojekteja Burnabyn kasvaessa nopeaa vauhtia ylöspäin.

(Yhteensä 61 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.