Kiertelyä Lower Manhattanilla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Hyvin nukutun yön sekä tukevan aamiaisen jälkeen, otimme aamusta suunnaksemme Manhattanin eteläkärjen eli Downtownin. Matkaa kertyy Midtownista viitisen kilometriä, joten matka on parasta taittaa hyppäämällä New Yorkin kuuluisan metron kyytiin. Kaupungin massiivinen metroverkosto on yksi maailman vanhimpia, laajimpia ja vilkkaimpia, minkä lisäksi se toimii ympäri vuorokauden, mikä on suurkaupungeillekin sangen harvinaista. New Yorkin ensimmäinen junayhteys alkoi liikennöimään vuonna 1863 ja vuonna 1904 ensimmäinen maanalainen linja avautui. Sittemmin järjestelmä on laajentunut huomattavasti ja nykyisin  metroon kuuluu yhteensä 24 yhteyttä (services).

New Yorkin laaja metroverkosto

New Yorkissa ei puhuta metrolinjoista, sillä junien reitit vaihtuvat kellonajan ja viikonpäivien, sekä erilaisten tapahtumien mukaan. Lähes kaikki ”linjat” liikennöivät Manhattanille tai sen kautta, ja niiden väri kertoo minkä pohjois-etelä suuntaisen kadun alapuoleista käytävää ne kulkevat. Värien lisäksi jokaisella yhteydellä on joko numero tai kirjain. Nämä juontavat alkuperänsä aikaan jolloin kaupungissa operoi yhteensä kolme eri metroyhtiötä. Lopulta nämä kuitenkin yhdistyivät osaksi nykyistä MTA:ta, mutta linjojen vanhat tunnukset on säilytetty ihmisten tottumuksesta.

Asemilla riittää taidetta ja metrolinjoja

Jottei metrolla matkustus olisi liian helppoa, ajaa osa linjoista tiettyinä kellonaikoina local taikka express yhteyksiä, ensimmäisen pysähtyessä kaikilla reitin asemilla ja jälkimmäisen ohittaessa monet pienemmät asemat. Tarkkana saa siis olla ja olemme nähneet samanlaisen järjestelyn aiemmin vain Tokion megalopoliksessa.

Pennsylvania Stationin asema on vilkas

Asemia on Manhattanilla tiuhassa ja vilkkaimpien asemien kautta saattaa kulkea jopa 12 eri yhteyttä, neljässä eri kerroksessa. Metrokarttaa onkin paras tavata ajatuksen kanssa, vaikkakin asemat on viitoitettu hyvin ja näyttötaulut kertovat junan suunnan sekä yhteyden. Itse metrojunat ovat todella pitkiä (maksimissaan 12 vaunua ja noin 180 metriä) ja vilkkaimmilla asemilla eri yhteyksien junia saapuu samalle laiturille jopa noin minuutin välein. Kyydissä metro on karu ja poukkoileva, mutta etenee nopeasti asemalta toiselle. Pysähdykset ovat lyhyitä, joten varsinkin ruuhkaisessa metrossa on syytä hakeutua lähelle ovia aseman lähestyessä.

Junia tulee ja menee tiuhaan

New Yorkin metrolla sekä koko kaupungilla oli vielä 80-luvulla todella huono maine ja junat olivat graffittien peitossa. Pormestari Rudy Giulianin jämäkkä asenne vandalismia kohtaan ja satojen uusien poliisien palkkaaminen onnistuivat kuitenkin kääntämään trendin ja nykyisin metro on siisti ja turvallinen. Järjestelmän tehokkuus ja laajuus hämmentävät ulkopaikkakuntalaista sekä ihmisvilinä. New Yorkin metroa käyttää joka arkipäivä 5,3 miljoonaa matkustajaa, mikä tekee siitä maailman seitsemänneksi vilkkaimman (vuonna 2010). Aasian suurkaupungit menevät tilastoissa New Yorkin ohitse, mutta Berliiniin verrattuna vilinää kyllä riittää. Verkoston kokoa ei silti tarvitse hävetä, sillä rataa on yhteensä 337 kilometriä ja asemia käytössä 468 kappaletta (421 jos vaihtoasemat lasketaan vain yhdeksi).

Matkasimme metrolla Downtowniin, jossa poistuimme kyydistä City Hallin asemalla. Aseman luona sijaitsee vuonna 1913 valmistunut näyttävä 57-kerroksinen Woolworth Building. Kaunis 241 metriä korkea pilvenpiirtäjä oli maailman korkein rakennus peräti 17 vuoden ajan ja se on edelleenkin suosittu toimistorakennus. Toimistojen lisäksi rakennuksen huipulle on suunnitelty myös luksusasuntoja. Harmillisesti syyskuun 11. terrori-iskujen jäljiltä rakennuksen sisään ei ole enää pääsyä, mikä on harmi, sillä satavuotias aula on luemma todella upea näky.

Upea satavuotias Woolworth Building

Rakennus oli pitkään maailman korkein

Rakennuksen edessä sijaitsee pieni kaupungintalon puisto, keskellään vuonna 1812 valmistunut New Yorkin kaupungintalo, jossa pormestarin toimisto sijaitsee. Kaupungintalo on tarkasti vartioitu, eikä sinne ole pääsyä. Huomattavasti lähestyttävämpi on läheinen 40-kerroksinen Manhattan Municipal Buildingin virastotalo, jossa kokoontuu useita New Yorkin osavaltion hallinnon osia. Rakennus on massiivinen näky ja todella vaikea saada mahtumaan valokuvaan.

Vanha kaupungintalo ja sen puisto

Massiivinen virastotalo

Valtava on myös lähellä kohoava 8 Spruce Street, joka on vuonna 2010 valmistunut 76-kerroksinen ja 267 metriä korkea asuinpilvenpiirtäjä. Rakennuksen on suunnitellut kuuluisa arkkitehti Frank Gehry ja siinä on peräti 898 asuntoa. Pilvenpiirtäjä on New Yorkin tämän hetken korkein asuintalo, joskaan ei pitkään, sillä Midtownin alueelle on paraikaa rakenteilla useampikin todella korkea asuintorni.

Gehryn korkea asuintorni

Manhattan Municipal Buildingin edustalta lähtee myös New Yorkin kuuluisin silta, Brooklyn Bridge. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää, sillä matkamme jatkui sillan alitse läheiselle South Street Seaportin alueelle. Kyseessä on laaja laiturialue, joka on yksi Downtownin vanhimpia. Laiturissa on ankkurissa useita vanhoja purjelaivoja, joihin olisi myös pääsy sisään. Me ihailimme kuitenkin pursia vain ulkoa, vieraillessamme veden päälle rakennetussa ostoskeskuksessa. Siellä söimme jäätelöt samalla kun ihailimme sieltä aukeavaa maisemaa Brooklyn Bridgelle.

Kuuluisa Brooklyn Bridge

Satama-alue Downtownin kyljessä

Tässä kaupassa on joulu aina

Laiturialueelta jatkoimme syvemmälle Downtownin uumeniin, jossa toimistopilvenpiirtäjät kohoavat kapeiden katujen viertä muodostaen urbaaneja kanjoneita. Alueella on päivisinkin varjoisaa ja alueen tunnetuin katu on rahamaailman keskus Wall Street. Sen varrella sijaitseva historiallinen pörssirakennus on nykyisin verhottu mauttomasti jättimäiseen tähtilippuun, mutta kokonaisuus kätkee sisäänsä koko maailmaa ryöstävän ahneen globaalin rahamaailman hermokeskuksen. Pörssipellejen rakennuksesta otettujen muutaman valokuvan jälkeen jatkoimme edemmäs kohti Downtownin eteläkärkeä.

Joukossa on matalampaakin rakennuskantaa

Downtownin pilvenpiirtäjiä

Rahamaailman maailmankeskus

Käynnissä haastava kuvaustilanne

Siellä hauska retkikohde on New Yorkin eteläisimmälle boroughille (hallintoalue) eli Staten Islandin saarelle vievä lautta. Lautalla on ilmaista matkustaa ja se onkin siksi turistien suosiossa. Kahdeksan ja puolen kilometrin mittainen merimatka kestää noin 25 minuuttia ja siltä aukeaa legendaarinen maisema Manhattanille.

Staten Islandin lautta on nähtävyys


Manhattanin eteläkärki

Jersey City Hudsonin vastarannalla

Lauttamatka tarjoaa ainoan ilmaisen tavan nähdä ikoninen Vapaudenpatsas läheltä, minkä vuoksi lautan päivittäisestä noin 100 000 matkustajasta iso osa onkin turisteja. Tämän näkee hyvin Staten Islandin päässä, jossa suurin osa matkustajista ei poistu maihin kuin kiertääkseen toiselle laiturille odottamaan paluulautan lähtöä.

Ilmaiset valokuvat Vapaudenpatsaasta

Liberty Island on suosittu turistikohde

Staten Islandilla olisi varmasti paljonkin kiintoisaa nähtävää, mutta me päädyimme vain syömään lounaan terminaalirakennuksen luona. Sieltä aukeaa hyvä maisema etäällä kohoavalle Manhattanille ja näky lienee huikea ilta-aikaan.

Staten Island

Maisema Manhattanin suuntaan


Uusi World Trade Center nousemassa vasemmalla

Takaisin Manhattanilla kiertelimme aikamme eteläkärjen Battery Parkin puistossa. Turisteja on runsaasti, sillä Vapaudenpatsaalle vievät risteilyt lähtevät  juuri täältä. Alueella on runsaasti katutaiteilijoita, kuten erilaisia hahmoja sekä jättipythoneita. Kyllä, tarjolla oli ollut mahdollisuus ottaa kaulalleen pythoni, jos joku hullu näin haluaa tehdä. Sillä aikaa kun asiakkaita ei ollut, kaverit vain seisoskelivat muina miehinä pythonit kaulassa iPadia selaten.

Vehreä Battery Park

Kauniit istutukset

Monenlaisia katuesiintyjiä

Läheisellä aukiolla sijaitsee myös kuuluisa pronssiveistos Charging Bull. Tämä turistien suosima patsas on taiteilija Arturo Di Modican kädenjälki. Hän käytti työhön 360 000 dollaria omaa rahaansa ja käytti inspiraationaan vuoden vuoden 1987 pörssiromahdusta. Teos esittääkin taloudellista optimismia sekä uhkuvaa varmuutta hyökkäävän härän muodossa. Di Modicalla ei alunperin ollut lupaa teokselleen ja hän dumppasi sen Wall Streetin pörssirakennuksen eteen eräänä joulukuisena yönä vuonna 1987. Kaupunki ei tykännyt tempusta ja poisti teoksen laittomana. New Yorkin asukkaat olivat kuitenkin jo tykästyneet siihen ja niin se siirrettiin nykyiselle paikalleen, jossa se on edelleen ”tilapäisessä vuokrassa”. Suosittua on poseerata valokuvassa härän vierellä, sen päällä tai jostain selittämättömästä syystä sen jättimäistä kivesten kanssa…

Kuuluisa pronssihärkä

Patsaalta saa alkunsa yksi New Yorkin kuuluisimpia katuja, Broadway. Se kulkee koko poikki Manhattanin, ohittaen muun muassa Macy’sin kuuluisan tavaratalon, eloisan Times Squaren sekä vehreän Central Parkin. Katua hieman ylöspäin sijaitsee myös vuonna 1698 valmistunut Trinity Church. Aikoinaan vehreiden peltojen keskelle rakennettu kivikirkko on nykyisin pilvenpiirtäjien ympäröimä ja sen pieni hautausmaa erikoinen näky. Kirkko  on pienestä koostaan huolimatta varakas, sillä se sai aikanaan Kuningatar Annelta lahjoituksena suuria maa-alueita Manhattanilta, jotka se edelleen omistaa. Itse kirkkorakennus ei ole eurooppalaisittain mitenkään ihmeellinen, mutta sen pronssinen ulko-ovi on hieno.

Jäätelöautoja Broadwayn varrella

Pilvenpiirtäjien ympäröimä Trinity Church

Hautausmaa Manhattanilla

Vain hieman edempänä sijaitsee pieni Zucconi Parkin aukio, joka on lähinnä tunnettu taannoisten Occupy Wall Street -mielenosoitusten leirinä. Tästä vain kivenheiton päässä sijaitsee kuitenkin koko kansakunnan pyhättö, Ground Zero. Kyseessä on tietenkin paikka, jolla World Trade Centerin kaksoistornit seisoivat ennen syyskuun 11. päivä terrori-iskuja. Koko maailma muuttui tuona päivänä ja tornien luhistuttua alueella alkoi valtava uuden keskusalueen suunnittelu. Ikonisten tornien tilalle on nousemassa yhteensä seitsemän pilvenpiirtäjän kompleksi, jonka pitäisi valmistua 2020-luvun alkuun mennessä. Kaksi matalampaa tornia ovat jo valmiina ja nyt rakenteilla ovat kaksi korkeinta pilvenpiirtäjää, 72-kerroksinen 4 World Trade Center sekä peräti 104-kerroksinen 1 World Trade Center.

Rakenteilla oleva uusi World Trade Center

One World Trade Centeristä tulee valmistuessaan koko Lower Manhattanin ehdoton kruunu, sillä 417 metriin asettuva katto ja peräti 546 metriin yltävä antenni, tekevät rakennuksesta koko läntisen pallonpuoliskon korkeimman. Rakennukseen tulee valmistuessaan näköalatasanne 386 metrin korkeuteen, josta aukeaa varmasti todella hieno näkymä. Harmi vain, että itse rakennuksesta tulee ruma lasinen bunkkeri, joka muistuttaa hammastahnatuubia. Arkkitehti Daniel Libeskindin alunperin suunnittelema Freedom Tower (mikä on amerikkalaisen mauton nimi) oli huomattavasti sirompi. Riippuu keneltä kysytään, miksi alkuperäinen suunnitelma ei näe koskaan päivänvaloa (sitä muun muassa pidettiin mahdottomana rakentaa), mutta pääasiallisena syynä lienee ollut halu mahduttaa rakennukseen mahdollisimman paljon vuokrattavaa kerrospinta-alaa, jota nykyinen muoto tarjoaa. Niin tai näin, uusi kompleksi tulee muuttamaan koko New Yorkin silhuettia ja kaupunkikuvaa, mitä se tekee jo nyt, vaikka rakennus on vasta puolivälissä.

Jopa 20 vuoden mylläys

Ground Zero on vielä näin yhdeksän vuotta iskujen jälkeen valtava rakennustyömaa ja siellä on vähän nähtävää. Ainoastaan muutama pronssitaulu muistuttaa tuosta hirveästä päivästä, mutta päätimme siitä huolimatta kiertää alueen ympäri. One World Trade Center näyttää kyllä jättimäiseltä aivan juurelta nähtynä ja alueesta tulee turistille kiintoisampi, kunhan uusi näköalatasanne sekä upeaksi povatut museotilat aukeavat joskus tulevaisuudessa.

Muistomerkki synkälle päivälle

Uudesta pilvenpiirtäjästä tulee korkea

Pitkän ja raskaan päivän päätteeksi otimme metron takaisin hotellillemme asemalta joka tuhoutui tornien romahduksessa täysin, minkä vuoksi nykyisen E-linjan päätepysäkki sijaitsee siellä. Asemalla onkin aidattuja portaita, jotka johtavat aiemmin vilkkaan keskusaseman alempiin kerroksiin joihin juna ei kuitenkaan enää kulje.

Metroasema Ground Zeron alapuolella

Seuraavana päivänä ohjelmassamme olisi kiertelyä New Yorkin tutuissa elokuva- ja televisiomaisemissa, sekä vierailu taisteluihinkin osallistuneella lentotukialuksella.

Iltamaisemia hotellilta

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

(Yhteensä 393 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.