Seitsemän vuotta maailmalla

Blogini nimi vuosia maailmalla on pitkän harkinnan tulos. Nimeä valitessani pyrkimukseni oli kuvata jotain piirrettä elämässämme ulkomailla, joksi valikoitui lopulta ”retkemme” pituus, jolle tuli nyt kuun alussa täyteen seitsemän vuotta ulkomailla asumista. Tätä kirjoittaessani tässä mennäänkin jo toista viikkoa kahdeksannen vuoden puolella ja pian aletaankin lähestyä ensimmäisen vuosikymmenen täyttymistä. Miten nopeasti aika onkaan mennyt?

Minulle on ollut muodostunut vuotuiseksi perinteeksi kirjoittaa tunnelmistamme jokaisen vuoden jälkeen tänne blogiin ja viime vuotinen kirjoitukseni aiheesta kertoi muutosten vuodesta. Siihen liittyivät olennaisena osana muutto Saksasta Kanadaan ja tänne asettautuminen. Jo vuosi sitten oli tiedossa, että työpaikkamme tulisi vaihtumaan lähitulevaisuudessa, mutta vielä tuolloin emme tienneet miten lupa-asiat ja kaikki muut seikat onnistuisivat käytännössä. Avoinna oli mahdollisuutemme jäädä Vancouveriin ja Kanadaan.

Lopulta kaikki järjestyi kohdallamme uskomattoman hyvin ja selvisimme ehkä hankalammista mahdollisesta tilanteesta: molempien joutumisesta irtisanotuksi samalla kertaa. Tuuria on ollut ehdottomasti matkassa, sillä olemme saaneet todistaa monen tuttavamme käänteitä samaisessa tilanteessa ja kaikilla asiat eivät sujuneet yhtä hyvin. Valitettavasti muutama tuttavamme joutui jättämään Vancouverin taakseen ja palaamaan joko Suomeen tai muuttamaan toisaalle, kuten esimerkiksi Bostoniin, joka oli meilläkin yhdessä vaiheessa vaihtoehtona.

Asiat saivat meidän kohdallamme selkeän päätöksen vasta nyt elokuun alussa, kun saimme tiedon siitä, että meille on myönnetty pysyvä asumislupa Kanadaan. Tulen kirjoittamaan tästä prosessista myöhemmin lisää, mutta käytännössä meillä on nyt lupa asua maassa niin halutessamme pysyvästi. Voimme asua ja työskennellä missä päin Kanadaa tahansa ja mille tahansa työnantajalle ilman mitään väliaikaisia lupia. Tämän statuksen saaminen onkin iso askel ja helpottaa elämäämme tuntuvasti. Se saattaa myös ajan kanssa muuttua yhä enemmän ankkuriksi tänne Kanadaan, vaikkakin ajatuksemme onkin vielä jonain päivänä palata Eurooppaan. Tällä hetkellä meidän on kuitenkin ehdottomasti parasta täällä ja Euroopan (ja varsinkin Suomen) taloustilanne ei kyllä nostata minkäänlaisia paluumuuttoajatuksia. Kiintoisaa on kuitenkin nähdä miten omat ajatukset tästä kehittyvät ja mitä asiasta mahtaa tuumata ensi vuonna.

Jos on ollut mennyt vuosi muutosten vuosi, on se ollut myös kotiutumisen vuosi. Olemme tulleet hyvin tutuksi Vancouverin ja kanadalaisen elämäntyylin kanssa, joista molemmista olemme pitäneet kovasti. Meillä on ehtinyt käydä jo muutamia ensimmäisiä vieraitakin, minkä lisäksi olemme kerenneet reissata muutaman tuhannen kilometrin säteellä Vancouverista. Paljon nähtävää ja koettavaa on silti vielä jäljellä, mutta jo nyt on todettava, että Vancouver on kyllä hyvä kaupunki ja Kanada hyvä maa asua (jos siihen vain on varaa). Olemme viihtyneet Vancouverissa hyvin ja kaupunkia ympäröivä luonto on vain jotain mahtavaa. Ainoa harmillinen asia onkin, että nyt amerikkalaisen yrityksen palveluksessa on liian vähän vapaa-aikaa tästä kaikesta nauttimiseen.

Hauska tapaus tänä vuonna on ollut myös pikkuveljeni lähtö vaihto-opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Veljeni on minua seitsemän vuotta vuorempi, mikä tarkoittaa että hän lähti maailmalle täsmälleen saman ikäisenä kuin minäkin. Hän tuskin kuitenkaan on muuttamassa pysyvästi ulkomaille, sillä hänen tyttöystävänsä jäi lukukauden ajaksi Suomeen, mutta tulen kyllä vierailemaan hänen luonaan Michiganissa joulun tienoilla. Pakko on toki todeta, että lähdimme sitä mekin alunperin matkaan vain lukukaudeksi, mistä on nyt tosiaan kulunut seitsemän vuotta…

Tulevasta vuodesta on vaikea tehdä arvioita, sillä suunnitelmia ei ole tällä hetkellä kovin paljoa. Olisi ihan mukava jos suuria muutoksia ei tapahtuisi tänä vuonna, vaan kahden myllerrysvuoden jälkeen saisi vähän asettautua ja nauttia siitä mitä ympärillä nyt on. Aika näyttää miten käy ja tulenkin varmasti kirjoittamaan aiheesta taas ensi syksynä.

(Yhteensä 286 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Seitsemän vuotta maailmalla”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.