Thanksgiving Day

Maanantaina vietettiin Kanadassa Thanksgiving Dayta eli kiitospäivää. Kyseessä on lähinnä Kanadassa ja Yhdysvalloissa vietettävästä juhlapäivästä, jota juhlitaan Kanadassa lokakuun toisena maanantaina ja Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina. Juhlapäivä periytyy 1600-luvulla Amerikan mantereelle saapuneilta eurooppalaisilta uudisasukkailta, jotka viettivät syksyisin sadonkorjuujuhlia kiittääkseen taivaallisia voimia onnistuneesta sadosta. Koska Kanada sijaitsee maantieteellisesti pohjoisempana ja täällä sato korjataan yleensä hieman etelänaapuria aiemmin, vietetään päivää maissa eri aikaan. Syynä ovat myös vuosien varrella tehdyt lukuisat juhlapäiväuudistukset, jotka ovat lykänneet Yhdysvaltojen kiitospäivän marraskuun puolelle.

Kiitospäivä ja sen perinne yhteisestä juhla-ateriasta eivät kuitenkaan pohjaudu pelkästään sadonkorjuuseen, vaan taustalla on myös kiitollisuus kaikesta kuluneena vuonna koetusta hyvästä. Kanadan ensimmäisen kiitospäivän katsotaan olleen vuonna 1578, jolloin brittiläinen kapteeni Martin Frobisher oli laivueineen kolmannella tutkimusmatkallaan etsimässä uutta pohjoista merireittiä tyynelle valtamerelle. Vaikeuksia kokenut laivue rantautui tuona syksynä nykyisen Nunavutin territorion alueelle, jossa he viettivät pienimuotoisen juhlan kiittääkseen luojaa suojeluksesta vaarallisilla vesillä. Tämän yksittäisen tapahtuman jälkeen varsinaisen perinteen katsotaan kuitenkin alkaneen yleistyä vasta 1600-luvulla.

Kalkkuna yrttikylvyssä

Jo alkuajoista saakka kiitospäivään on liittynyt kiinteänä osana juhla-ateria. Perinteisiksi herkuiksi ovat muodostuneet Amerikan mantereella alkunsa omaavat ainekset, kuten perunamuusi (kastikkeella), bataatti, karpalohillo, maissi sekä erilaiset syksyllä tarjolla olevat vihannekset kuten punajuuri. Aterian tärkein osa on kuitenkin erilaisilla täytteillä täytetty paahdettu kalkkuna, joka on ikoninen kiitospäivän ruoka. Erilaisista jälkiruoista perinteisin on kurpitsapiirakka. Ruoan tärkeä osuus on varmaankin yksi syy, miksi kiitospäivä on erittäin suosittu varsinkin Yhdysvalloissa, missä se on vuoden suurin syöpöttelypäivä. 😉

Kiitospäivään kuuluu myös kiinteänä osana yhdessäolo ja sitä edeltävät päivät ovatkin Pohjois-Amerikassa vuoden vilkkaimmat matkustuspäivät, kun miljoonat ihmiset matkaavat sukulaistensa luokse yhteiselle kiitospäivän aterialle. Suurin osa yrityksistä ja kaupoista Yhdysvalloissa antaa työntekijöilleen päivän palkallisena vapaapäivänä, vaikka kaupat saavatkin pitää ovensa silloin auki. Kanadassa päivä on aivan itäisimpiä provinsseja lukuunottamatta virallinen vapaapäivä ja siten kaikilla vapaa.

Kalpea kalkkuna

Kiitospäivään kuuluvat myös paraatit. Kanadassa järjestettävistä suosituin on Waterloon alueella Ontariossa järjestettävä, joka televisioidaan koko maahan. Kaikkein suurimmat paraatit järjestetään kuitenkin rajan eteläpuolella. Macy’s kauppaketjun järjestämä kiitospäivän paraati New Yorkissa on maailmankuulu ja kerää katujen varsille sekä televisioiden ääreen miljoonien ihmisten yleisön. Vastaavia paraateja järjestetään kiitospäivänä myös muissa Yhdysvaltojen suurkaupungeissa.

Uunissa ruskettunutta kalkkunaa

Niina halusi viettää meidän ensimmäisen kiitospäivämme Kanadassa perinteisesti. Niinpä hän hankkikin meille hyvissä ajoissa pienen neljän kilon kalkkunan lähikaupastamme. En tiedä arvasiko Niina ennalta millainen urakka perinteisen kiitospäivän aterian laitossa on, sillä häneltä kului ruoan laitossa sekä lauantaina että sunnuntaina kumpanakin päivänä melkein viisi tuntia. ❗ Kookkaassa kalkkunassa on nimittäin leikeltävää ja lintu viettää uunissa monta tuntia. Ennen uuniin laittoa kalpea kalkkuna ei ole kovin houkuttelevan näköinen ilmestys, mutta uunista tultuaan ruskea lintu on herkullinen näky.

Kiitospäivän kattaus

Lopputulos oli kuitenkin onnistunut ja ruoassa oli hyvin makua. Ensimmäinen perinteinen kiitospäivän ateriamme olikin erittäin onnistunut ja ainoastaan kurpitsapiirakka loisti poissaolollaan. Ehkä sitten ensi vuonna. 🙂

Juhla-aterian jälkiruoka

(Yhteensä 2 515 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.