Lunta ja hellettä

Menneenä viikonloppuna tuli käväistyä Suomessa pidennetyllä viikonloppu vierailulla. Karua oli astua torstai-illalla ulos Helsinki-Vantaan terminaalista keskelle hurjaa lumipyryä, jota riitti pitkälle Kehä 3:lle saakka. Lisäksi perjantaina satoi lunta päivällä tämän tästä, yhä korkeiden hankien ylle. Vaikka lauantaina ja sunnuntaina aurinko paistoikin kauniisti taivaalta, on selvää, että kevät on vielä vähintään viikkojen päässä myös Etelä-Suomessa. Vaikka Suomen lumitilanne ei tullutkaan yllätyksenä, oli se silti karu kokemus, sillä Berliinissä on ollut jo reilut kaksi kuukautta täysin lumetonta. Ja oli sitä lunta täälläkin roimasti vuodenvaihteen tienoilla!

Vierailu kotimaassa meni lumesta huolimatta mukavasti tuttuja tavaten. Olin kotipuolessa yksikseni, sillä Niina suuntasi omien porukoidensa luokse Itä-Suomeen. Siellä talvi oli hänen kertomansa mukaan vielä eteläistä Suomeakin todellisempi ja niinpä hän olikin käynyt kahdesta hiihtämässä, yhteensä sellaiset 20 kilometriä. Se on kyllä hänestäkin hieman outoa Saksassa vallitsevaan keliin verrattuna, sillä täällä alkanut viikko on ollut kauniin poutainen ja lämpötila kymmenen asteen tienoilla. Viikonlopuksi on luvattu peräti +22 asteen lämpöjä, joten yllättäen hellerajakin on jo lähellä – maalis-huhtikuun vaihteessa!

Näin loistavan sääennusteen rohkaisemana varasimme eilen auton viikonlopuksi. Tarkoitus onkin lähteä nauttimaan keväästä hieman kaupungin ulkopuolelle viikonloppuna. Suunnaksi on ajateltu Puolan rajaa, jonne on linnuntietä Berliinistä vain 70 kilometriä. Maantietä pitkin matkaa kertyy keskustasta noin 100km. Niistä maisemista varmasti täällä blogissa myöhemmin. Kirjoitettavaa viime viikkojen tapahtumista on kertynyt muutenkin varastoon, joten odotettavissa on monenlaisia kirjoituksia tulevien kuukausien aikana.

(Yhteensä 155 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.