British Columbiassa ylitettiin torstaina henkinen rajapyykki, kun epidemian aikana todettujen koronatapausten yhteismäärä ylitti maagiset 10 000 tapausta. Epidemiaa sen alkuaikoina erittäin menestyksekkäästi hoitaneessa provinssissamme on eletty viruksen toista aaltoa aina heinäkuun puolesta välistä saakka, jolloin rajoituksista liiketoiminnalle sekä ihmisten liikkumiselle luovuttiin laajasti talouden avaamisen kolmannessa vaiheessa.
Kategoria: Arki Kanadassa
Arkisia kirjoituksia elämästä Kanadassa.
Pitkäkyntisten pyörävarkaiden uhrina
Sanotaan, että jotta voisi tuntea itsensä todelliseksi vancouverilaiseksi, on jokaisen käytävä läpi ainakin kertaalleen paikallinen riitti pyörävarkauden uhriksi joutumisesta. Vain muutama viikko sitten kirjoitin minun ja Niinan mukavasta pyöräilykesästä uusilla sähköpyörillämme. Enpä arvannut tuota kirjoitusta laatiessani, että polkupyörämme varastettaisiin vain muutamaa päivää myöhemmin…
Huonojen uutisten vuorokausi
Vancouverin metropolialueen uutistoimituksissa on ollut tänään maanantaina kiireinen alku uuteen viikkoon, sillä menneen vuorokauden aikana on tapahtunut poikkeuksellisen runsas kattaus huonoja uutisia. Huonojen uutisten sarjan aloitti myöhään sunnuntai-iltana New Westminsterin ranta-alueella liekkeihin leimahtanut laiturialue, joka on paikallisten suosima ulkoilualue Fraser Riverin varressa. 600 metriä pitkä laituri tuhoutui nopeasti edenneessä tulipalossa täysin ja kohteen sammutusta on jatkettu koko maanantaipäivä.
Maailman huonoin ilmanlaatu
Laajat metsäpalot ovat jokavuotinen kiusa täällä Yhdysvaltojen ja Kanadan länsirannikolla. Toisinaan jopa kuukausia kestävän sateettoman kauden kuivattamat metsät ovat loppukesään mennessä rutikuivia ja syttyvät pienimmästäkin sytykkeestä, jonka tarjoaa valitettavan usein ihmisten huolimaton tai joskus tahallinenkin toiminta. Ongelma koskettaa erityisesti rannikkovuorten itäpuolella sijaitsevaa sisämaata, jonka ilmasto on jo normaalistikin kuivaa aroa ja joka leimahtaa herkästi tulta kohdatessaan.
Kartta Vancouverin vuokramarkkinoista
Muutama vuosi sitten kirjoitin Berliinin vuokramarkkinoista netissä vastaan tulleen mielenkiintoisen vuokrakartan innoittamana. Vaikka kaupunki onkin kallistunut huomattavasti sitten sieltä muutettuamme, on se kuitenkin edelleen halpa asua moniin muihin Euroopan pääkaupunkeihin sekä esimerkiksi tänne Vancouveriin verrattuna.
