U55

Berliinin varmaan omituisin liikenneyhteys on 8. elokuuta 2009 avattu U55-metrolinja, joka tunnetaan paikallisten kesken lempinimellä Kanzlerlinie (kanslerilinja). Linja on outo siksi, että sillä on vain kolme asemaa ja sen pituus on vaivaiset 1,8 kilometriä. Linjalla kulkee vain yksi ainoa metrojuna, joka liikennöi 10 minuutin vuorovälillä neljän minuutin mittaisen matkansa pääteasemien välillä. Linjan rakentaminen kesti 14 vuotta ja se maksoi 320 miljoonaa euroa.

Käsittämättömältä tuntuvaan hankkeeseen tulee enemmän järkeä, kun ymmärtää että U55 on osa rakenteilla olevaa U5-linjan jatketta Alexanderplatzilta aina uudelle päärautatieasemalle saakka. Koko projekti sai alkunsa 90-luvun lopulla, kun jälleenyhdistyneen Saksan hallitus päätti siirtää toimintonsa Länsi-Saksan Bonnista takaisin entiseen pääkaupunkiin Berliiniin. Samalla päätettiin myös uudesta modernista hallintoalueesta, joka valmistuikin vuosituhannen vaihteen tienoilla. Sen osana päätettiin myös toteuttaa tämä jo 50-luvulta saakka suunniteltu liikenneyhteys, joka on osa tuolloin laadittua Berliinin metron vielä toteutumatonta 200-Kilometer-Plania.

Jatka lukemista ”U55”

Euroviisut 2011 Berliinissä?

Ei kulunut edes viikkoa Saksan historian toisesta Euroviisujen voitosta, kun keskustelu ensi vuoden viisujen pitopaikasta lähti jo käyntiin mediassa. Berliinin pormestari Klaus Wowereit ehättikin jo ilmoittamaan, että luovana taiteiden kehtona tunnettu pääkaupunki olisi kisoille luonnollinen pitopaikka. Myös pääkaupunki status puoltaa pormestarin mukaan Berliiniä. Jos viisut järjestetään Berliinissä, se tarkoittaisi että tapahtumapaikkana toimisi vuonna 2008 valmistunut noin 17 000 ihmistä mahduttava o2 World monitoimiareena.

Jatka lukemista ”Euroviisut 2011 Berliinissä?”

Kadonneen verokortin metsästys

Parisen viikkoa sitten saimme sähköpostia firman HR:ltä (Human Resources). Tämän vuoden verokorttejamme ei kuulemma löytynyt mistään ja tiedustelivat josko olimme edes toimittaneet niitä palkanlaskentaan. Verokortit toimitetaan yleensä vuosittain kotiin joskus joulun tienoilla, joten eihän meillä enää ollut asiasta mitään mielikuvaa. Myöhemmin hieman kotosalla pengottuamme oli se uskottava, ettemme olleet unohtaneet niitä minnekään, vaan niitä ei yksinkertaisesti vain ollut.

Jatka lukemista ”Kadonneen verokortin metsästys”

Koti hakukoneessa

Mistä tietää, että asuu kenties sangen keskeisellä paikalla? Esimerkiksi siitä, että saattaa bongata valokuvan omasta asunnosta sekä asuinalueestaan suuren hakukoneen taustakuvana. Kyseessä on Microsoftin Bing -hakupalvelusta, jonka taustakuviksi käyttäjät voivat lähettää ottamiaan kuvia (näin oletan). Kuva on otettu korkeasta DDR:n aikaisesta kerrostalosta noin 200m metriä meiltä.

Olen ympäröinyt kuvaan etelänpuoleiset ikkunamme (näkyvät tosin huonosti). Kuvasta käyvät myös hyvin ilmi lähiseudun maamerkit.

Paholaiskukkulan hylätty tutka-asema

Berliini on urbaanien löytöretkeilijöiden paratiisi, sillä kaupungista löytyy valtavasti hylättyjä paikkoja, joilla on mielenkiintoisia taustoja. Kenties yksi mystisimmistä paikoista on Länsi-Berliinissä Grunewaldin kaupunginosan pohjoispuolella sijaitseva ”paholaiskukkula” eli Teufelsberg. Tämä Berliinin korkein piste kohoaa noin 80 metriä ympäröivän maaston yläpuolelle ja on ympäri kaupunkia näkyvä maamerkki. Erityisesti katseen kiinnittävät kaukaa ihmeellisen muotoiset rakennukset kukkulan huipulla, jotka näyttävät etäältä palloilta jonkinlaisten siilojen katolla.

Jatka lukemista ”Paholaiskukkulan hylätty tutka-asema”