Pitkällä kesälomalla Suomessa

Blogissa on pitänyt kesän ajan hiljaista, sillä olemme olleet pitkällä lomamatkalla Suomessa. Edellisestä Suomen matkastamme ehti koronan vuoksi kulua peräti kaksi ja puoli vuotta, joten odotuksemme matkan suhteen olivat arvatenkin korkealla. Normaalin kaksiviikkoisen loman sijaan käytössämme olisi isyysvapaastani johtuen peräti viisi ja puoli viikkoa aikaa nauttia kesäisistä maisemista.

Jatka lukemista ”Pitkällä kesälomalla Suomessa”

 

892 päivää poissa Suomesta

Huomenna tulee noustua lentokoneeseen ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen, suunnatessamme odotetulle kesälomamatkalle Suomeen! Vielä lentämistäkin pidempi aika on kulunut edellisestä kerrastamme Suomen kamaralla tammikuussa 2020, mistä on kulunut tarkalleen 892 päivää.

Jatka lukemista ”892 päivää poissa Suomesta”

 

Pääsiäisviikko Mayne Islandilla

Tämänvuotista pääsiäistä juhlittiin täällä Kanadan länsirannikolla  kauniin keväisissä merkeissä. Vaikka itse pääsiäinen kuluikin sangen arkisesti kotosalla, otin sen alusviikolla muutaman päivän vapaata ja suuntasimme perheen kanssa viettämään rauhallista kahden yön mini-lomaa pienellä Mayne Islandin saarella.

Jatka lukemista ”Pääsiäisviikko Mayne Islandilla”

 

Salt Spring Islandin kiitospäivä

Koronaepidemian keskellä kaikenlainen matkailu on jäänyt vähälle ja meilläkin ainoa poikkeus kotiarkeen oli edelliskesän pohjoisen British Columbian mahtava automatkamme. Koska lentäminen Suomeen tullut epidemiasta johtuen kuuloonkaan, varasimmekin itsellemme joulun pyhiksi matkan paljon lähemmäs, Salt Spring Islandille. Suunnitelmissamme oli viettää ihana hemmotteluviikonloppu, mutta suunnitelma lässähtikin tiukentuviin koronarajoituksiin.

Jatka lukemista ”Salt Spring Islandin kiitospäivä”

 

Pitkä paluumatka pohjoisesta

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Prince Rupertista palattuamme keskustelimme Niinan kanssa iltanuotion äärellä loppulomamme suunitelmista. Tarkoituksenamme oli viettää vielä yksi päivä Terracen seudulla, mutta aloimme miettiä tämän mielekkyyttä kun tiedossa oli kolea sadepäivä. Pienen pähkäilyn jälkeen päätimmekin muuttaa suunnitelmaamme ja aikaistaa kotiinpaluutamme kahdella päivällä, jotta kotonakin odottaisi vielä muutama vapaapäivä.

Jatka lukemista ”Pitkä paluumatka pohjoisesta”