Miniatur Wunderland

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Hampurin uuden HafenCityn ehkä suurin nähtävyys on maailman suurin miniatyyrimaailma Miniatur Wunderland. Vuosittain yli miljoona ihmistä vierailee paikalla ihailemassa 1300 neliömetrin alueelle levittäytyviä pienoismallimaailmoja. Ja syystä, sillä paikka on aikuisenkin täysin lumoava!

Jatka lukemista ”Miniatur Wunderland”

 

Pääsiäisretki Hampuriin

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Viikko Itä-Brandenburgin automatkastamme koitti pääsiäinen, mikä tarkoitti pitkää kolmipäiväistä viikonloppua. Niinpä päätimme Niinan kanssa ihan ex tempore lähteä lähteä katsomaan miltähän näyttää Saksan toiseksi suurin kaupunki Hampuri. Junaliput ICE-luotijunan kyydissä olivat yllättävän edulliset, sillä tälle vilkkaalle reitille on aina tarjolla halpoja lippuja kunhan vain tekee varauksensa netissä tarpeeksi aikaiseen.

Jatka lukemista ”Pääsiäisretki Hampuriin”

 

Vieraita ja avoautolla Itämeren rannikolla

Kiireiden ja Japanin matkakertomusten johdosta on jäänyt tähän saakka kertomatta mukavasta viikosta kesäkuun alussa, kun ystäväpariskuntamme saapui luoksemme. Ystävämme saapuivat Berliiniin maanantaiaamuna 7. kesäkuuta. Työpaikkamme kautta kierrettyään ja lounaan kanssamme nautittuaan, he hakeutuivat asunnollemme. Koska me olimme töissä koko viikon arkipäivät, vierailivat ystävämme itsenäisesti eri puolilla kaupunkia. Maanantai-iltana kävimme yhdessä syömässä illallisen Postdamer Platzilta löytyvässä Tony Roma’s ravintolassa, josta muuten löytyvät kaupungin parhaat ribsit.

Jatka lukemista ”Vieraita ja avoautolla Itämeren rannikolla”

 

Keskiaikaisia kaupunkeja sekä jättipato

Kesän vilkkaan vierailukauden päättivät heinäkuun lopussa luoksemme puoleksitoista viikoksi saapuneet pikkuveljeni sekä tämä tyttöystävä. Koska meillä ei ollut ottaa vierailun ajaksi vapaata, kiersivät vieraamme ahkerasti Berliinin nähtävyyksiä. Kävimme kuitenkin porukassa muun muassa Berliinin Loxx miniatyyrimaailmassa, kaupungin tuomiokirkossa sekä tietenkin korkeassa tv-tornissa. Näistä varsinkin pienoismallimaailma oli kovasti vieraidemme mieleen, sillä siellä on runsaasti nähtävää.

Jatka lukemista ”Keskiaikaisia kaupunkeja sekä jättipato”

 

Pääsiäisreissu Itä- ja Keski-Saksassa

Tämän vuotinen pääsiäisen seutu kului Saksassa tuossa kuukausi sitten oikein kauniiden kelien vallitessa. Noina viikkoina lämpöä oli melkeinpä kolmisen viikkoa yli 20 astetta ja puihin saatiinkin nopeasti täydet lehdet. Koska tuolloinen sääennuste lupasi kauniin kelin vallitsevan myöskin itse pääsiäisen pyhinä, päätimme ottaa siitä kaiken irti ja pienellä varoitusajalla toteuttaa pienen Itä- ja Keski-Saksan automatkan.

Jatka lukemista ”Pääsiäisreissu Itä- ja Keski-Saksassa”