Pääsiäisretki Hampuriin

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Viikko Itä-Brandenburgin automatkastamme koitti pääsiäinen, mikä tarkoitti pitkää kolmipäiväistä viikonloppua. Niinpä päätimme Niinan kanssa ihan ex tempore lähteä lähteä katsomaan miltähän näyttää Saksan toiseksi suurin kaupunki Hampuri. Junaliput ICE-luotijunan kyydissä olivat yllättävän edulliset, sillä tälle vilkkaalle reitille on aina tarjolla halpoja lippuja kunhan vain tekee varauksensa netissä tarpeeksi aikaiseen.

Matka Hampuriin kestää nopealla junalla vain tunti ja 36 minuuttia. Koska 1,8 miljoonan asukkaan Hampurissa (4,3 miljoonaa asukasta koko metropolialueella) vaikutti olevan paljon nähtävää, päätimme lähteä matkaan jo heti perjantaiaamusta. Edessä oli aikainen herätys, sillä juna lähti Berliinin päärautatieasemalta jo aamulla kello 7:13 ja olikin Hampurissa jo aamuyhdeksältä. Junamatka halki Itä-Saksan maaseudun ei tarjonnut kummoisiakaan maisemia, lähinnä tuttuja tuulivoimaloita.

Aamujuna Hampuriin

Perillä Hampurin päärautatieasema teki meihin vaikutuksen koollaan. Tämä vuonna 1906 valmistunut asemarakennus on hieman yllättäen koko Saksan vilkkain juna-asema ja sen kautta kulkee päivittäin 450 000 matkustajaa. Tällä huikealla lukemalla asema yltää Euroopankin laajuisesti toiseksi vilkkaimmaksi, heti Pariisin Gare du Nordin jälkeen.

Saksan vilkkain rautatieasema

Ostimme rautatieaseman automaatista julkisen liikenteen rajattomaan käyttöön oikeuttavan Hamburg Cardin, jolla saa rajattoman kulkemisen lisäksi monia alennuksia kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Kolmen päivän kortilla on hintaa vain parikymppiä, joten siitä muodostuu turistille nopeasti kannattava.

Vain pysäkinvälin päässä asemalta sijaitsi myös neljän tähden hotellimme Arcotel Rubin. Kävimme hotellilla tipauttamassa laukkumme ja suuntasimme kummatkin omille teillemme. Niina suuntasi keskustan alueelle geo-kätköilemään ja minä seteleiden perään. Ensiksi koukkasin kuitenkin horisontissa kiiltäneellä rakennuskompleksilla kuvaamassa näyttäviä uudenaikaisia toimistotorneja. Tornien vieressä sijaitsee metroasema, jolta matkustin takaisin päärautatieasemalle.

Moderni toimistokortteli hotellin lähellä

Vuonna 1912 toimintansa aloittaneeseen Hampurin metroon kuuluu nykyisin kolme linjaa ja 89 asemaa. Rakenteilla on myös uusi lyhyt neljäs linja, joka tulee ensi vuonna yhdistämään keskustasta vielä tällä hetkellä liikenteellisesti hieman erillään olevan Hafencityn uudisalueen muuhun keskustaan. Hampurin metro on viralliselta nimeltään Hamburger Hochbahn, mikä on järjestelmälle sangen hyvin sopiva nimi. Suurin osa noin sadan kilometrin linjastosta nimittäin kulkee keskustassa maan yläpuolella ja usein paikoin kohoradalla. Linjoista numerot 1 ja 2 ulottuvat pitkälle Hampurin ulkorajoille saakka, kun puolestaan linja 3 kiertää keskustan alueella ympyrälinjana. Kaikki linjat risteävät keskenään päärautatieasemalla lukuisten S-Bahn-linjojen kanssa, mikä selittää aseman suurta kauttakulkijoiden määrää.

Hampurin metro

Nimensä mukainen Hochbahn

Kohorata rannassa

Päärautatieasemalla jalkauduin katutasolle ja lähdin kävelemään kohti Hampurin kuuluisaa Alsteria. Alster on Saksan pohjoisimman osavaltion Schleswig-Holsteinin alueelta alkunsa saava, noin 53 kilometrin mittainen Elbe-joen sivuhaara, joka virtaa halki Hampurin keskustan. Joen tunnetuimmat osat ovat sen kaksi tekojärveä Binnenalster ja Außenalster, jotka sijaitsevat aivan Hampurin keskustassa ja ovat kaupunkilaisten suosima virkistysalue. Risteily Alsterilla onkin monen Hampurissa vierailevan listalla ja kauniina päivänä järvellä onkin kuulemma ruuhkaista.

Alsterin aamupäivästä vielä rauhallinen ranta

Kävelin Alsterin reunaa Hampurin raatihuoneen aukiolle, joka voidaan mieltää yhdeksi kaupungin keskeisimmistä paikoista. Itse raatihuone on ehdottomasti yksi kaupungin näyttävimmistä rakennuksista uusrenessanssille uskollisella arkkitehtuurillaan sekä jylhällä 112-metrisellä keskustornillaan. Hulppea raatihuone on rakennettu vuoden 1842 Suuressa Hampurin palossa tuhoutuneen vanhan raatihuoneen paikalle ja se valmistui vuonna 1897 – 55 vuoden rakennusurakan jälkeen. Kookkaassa rakennuksessa on viimeisimmän tiedon mukaan 647 huonetta. Ilmaus ”viimeisimmän tiedon mukaan” johtuu siitä, että vuonna 1971 erään kaapin takaa löydetty asiakirja paljasti täysin uuden huoneen rakennuksen tornissa. Rakennuksen aulaan sekä sisäpihalle on vierailijoilla vapaa pääsy, mikä kannattaa hyödyntää kauniin rakennuksen tarkasteluun. Rakennuksessa kokoontuu edelleen Hampurin osavaltion hallitus. Hampuri on yksi Saksan 16 osavaltiosta ja Berliinin sekä Bremenin tavoin oma kaupunkiosavaltionsa.

Hampurin mahtava raatihuone

Raatihuonen korkea torni ja koristeellinen ulkokuori


Valtavasti yksityiskohtia

Yksityiskohdat jatkuvat sisälläkin

Rauhallinen sisäpiha

Näin aukiolla lyhyesti Niinaa, mutta jatkoimme edelleen omilla teillämme. Minä suuntasin S-Bahnin kyydissä kaupungin länsilaidalla sijaitsevaan Altonan kaupunginosaan. Altona sijaitsee Elben rannalla ja on tunnettu lähinnä Hampurin toisena suurena juna-asemana, jonne monet Pohjois-Saksaan suuntaavat kaukojunat päättyvät. Altona oli vuoteen 1867 saakka osa Tanskaa, joka omisti tuolloin suuria alueita nykyisestä Pohjois-Saksasta. Hampurin osa Altonasta tuli vuonna 1937 tehdyn hallintouudistuksen myötä.

Altonaan oli kätevä matkustaa Hampurin keskustasta maanalaista S-Bahn linjaa pitkin. Takaisin päätin kuitenkin kulkea keskustan pohjoispuolelta kiertävää kehälinjaa pitkin. Hampurin S-Bahniin kuuluu yhteensä neljä linjaa (sekä ruuhka-aikaan kaksi lisälinjaa) ja ne täydentävät hyvin kaupungin joukkoliikenneverkostoa. Deutsche Bahnin operoiman S-Bahnin lisäksi Hampurin alueella operoi vielä AKN Eisenbahn niminen yksityinen junafirma, joka ajaa kolmea linjaa lähinnä kaupungin pohjois- ja luoteisosissa.

Matkasin S-Bahnilla Dammtorin asemalle, jonka luona sijaitsee kaupungin korkein rakennus. Viiden tähden Radisson Blue -hotellilla on korkeutta 108 metriä ja kerroksia 32. Näyttävä rakennus näyttää tutulta, sillä se muistuttaa paljon Espoon Keilaniemessä sijaitsevaa Fortumin pääkonttoria. Sijainti Hampurin messukeskuksen vierellä on erilaisten tapahtumien aikaan loistava ja tuolloin Dammtorin asemalla pysähtyvät jopa kaukojunat.

Dammtorin asema

Hieman korkeampi Fortum

Hampurin televisiotorni Dammtorilta nähtynä

Toinen poikkeuksellinen tornitalo Dammtorin lähettyvillä on 14-kerroksinen tumma toimistotalo, jonka huipulla loistaa jotain tutun oloista: Suomen leijonavaakuna! Tämä Finnlandhausina tunnettu toimistotalo on Suomen kunniakonsulaation toimipiste ja siellä on toiminut myös muita suomalaisia yrityksiä kuten aikanaan lentoyhtiö Finnair sekä vielä nykyäänkin metsäyhtiö UPM-Kymmene. Tästä hyvästä tämä vuonna 1966 valmistunut rakennus on saanut nimensä sekä kauas näkyvän vaakunansa. Rakennus on kyllä hauska yllätys keskellä Hampuria!

Mitä ihmettä – leijonavaakuna?

Hotellin luota matkasin takaisin keskustaan, jossa liityin Niinan seuraan. Kävelimme kaupungin keskustan katuja muutaman geokätkön perässä. Hampurin keskustaa halkovat Alsteriin kytkeytyvät pienet kanavia, joiden varret on rakennettu erittäin tiiviisti. Muiden saksalaisten suurkaupunkien tapaan myös Hampuri kärsi pahasti toisen maailmansodan pommituksissa ja suurin osa keskustasta onkin rakennettu sodan jälkeen uudelleen. Hampurin kaupunkikuvassa on paljon modernia arkkitehtuuria, mutta ilahduttavasti monissa uusissakin rakennuksissa on käytetty tummaa tiiltä yhtenäisen tyylin säilyttämiseksi. Keskusta on myös jälleenrakennettu erittäin tiiviisti, mikä luo vaikutelmaa todellista ikäänsä vanhemmasta kaupungista. Ainoa puute Hampurin muuten viehättävässä ydinkeskustassa on puiden ja puistojen vähyys. Kadunvarret ovat nimittäin melkein tyystin vailla mitään vihertävää, mikä on pieni miinus muuten hienolle keskustalle.


Kanavat halkovat keskustaa kaikkialla

Lounastimme mukavassa ydinkeskustan pienessä aasialaisessa ravintolassa, minkä jälkeen kävelimme Speicherstadtin alueelle. Speicherstadt eli kirjaimellisesti ”varastojen kaupunki”, on entinen Hampurin vapaakauppa-alue joka rakennettiin Elben varteen vuosina 1883-1927. Kymmenien varastotalojen alue on paalutettu Elben jokipohjaan ja tiilistä rakennetut varastot kiertävät kolmen kanavan reunustoja. Alue vahingoittui pahoin sodassa, mutta on sittemmin kunnostettu ja vuonna 1991 siitä tehtiin yksi yhtenäinen suojeltu rakennuskokonaisuus. Nykyisin osa rakennuksista toimii edelleen varastoina, mutta monissa sijaitsee myös pieniä start-up yrityksiä. Myös kaupungin tunnetuimmat nähtävyydet, Hampurin maailmankuulu miniatyyrimaailma sekä Hamburg Dungeon sijaitsevat siellä.

Speicherstadt sata vuotta sitten

Historiallisia tiilirakennuksia

Entisiä ja nykyisiä varastorivejä

Eteläpuolella Speicherstadt yhtyy aiemminmainittuun uuteen HafenCityyn eli ”satamakaupunkiin”. Kyseessä on Hampurin kuluvan vuosikymmenen suurimmasta ja myös yhdestä koko Euroopan suurimmasta uudisrakennushankkeesta, missä vanhan satama-alueen tilalle ollaan rakentamassa kokonaista uutta kaupunginosaa. Alue oli vuosikymmeniä Hampurin valtavan sataman vilkkaimpia osia, mutta suurten konttilaivojen yleistyminen tavarankuljetuksessa söi jatkuvasti sen suosiota. Satamaa ei pystytty enää laajentamaan, minkä lisäksi Elben alittava historiallinen tunneli asetti rajoituksia satamaan pääsevien alusten syväykselle. Lopulta kaupunki päätyikin siirtämään kaupungille elintärkeät satamatoiminnot nykyiselle paikalleen Elben länsirannalle ja rakentaa itäpuolen vanhasta satama-alueesta jatke kasvavan kaupungin keskustalle.

Askel modernin HafenCityn puolelle

HafenCityn asuinrakentaminen aloitettiin 2000-luvun alussa ja projekti on nyt hiljalleen saavuttamassa puolivälin. Valmistuessaan joskus 2020-luvulla, tulee HafenCityn 155 hehtaarin kokoisella alueella olemaan noin 12 000 asukasta sekä peräti 40 000 työpaikkaa. Suurprojekti on ollut kiistanalainen koko olemassaolonsa ajan ja erityisen paljon kritiikkiä on aiheuttanut sen modernin arkkitehtuurin voimakas kontrasti viereisen historiallisen Speicherstadtin kanssa. Aluetta viikonlopun aikana laajasti kierrettyyämme ainakaan omasta mielestäni ei kuitenkaan ole syytä huoleen. HafenCityn valmistuneet osat nimittäin kunnioittavat osiltaan vanhoja arkkitehtuurisia perinteitä, modernilla mausteilla lisättynä. Itse pidimme näkemiämme kortteleita erittäin viihtyisinä, sillä melkein jokainen rakennus sijaitsee kanavan varrella ja siis veden äärellä. Erityisen hieno on ensimmäinen täysin valmis kokonaisuus Sandtorhafenin ympärillä. Kanavaa reunustaa rivi monenmoisia uudisrakennuksia, joista osa kurkottaa veden ylle. Kanavan päässä on iso aukio, jonka portailta voi ihailla kanavan keskelle rakennettulla laiturilla käveleviä ihmisiä. Laiturin on ankkuroitu myös vanhoja purjelaivoja, joista ainakin osassa on mahdollisuus vieraillakin.

Sandtorhafenin poukama

Purjevene ankkurissa

Kanavan ulkopäässä, todellisella maamerkkipaikalla aivan Elben varressa, sijaitsee Hampurin kenties kuuluisin rakennusprojekti: Elbphilharmonie. Tämä vuodesta 2007 saakka rakenteilla ollut jättimäinen kolme konserttisalia, hotellin, 45 luksusasuntoa sekä 500 parkkipaikkaa yhdistävä kompleksi on ollut melkoinen tuskien taival. Projektin valmistuminen on viivästynyt kolmella vuodella ja alunperin arvioidun 2010 sijaan valmista on vasta vuonna 2013 [rakennus on rakenteilla vielä vuonna 2015:kin!]. Tuona aikana rakennuskustannukset ovat räjähtäneet Suomessakin tyypilliseen tapaan täysin käsiin ja alunperin 77 miljoonan euron arvoiseksi arvioitu projekti näyttää näillä näkymin kustantavan lopulta ainakin 476 miljoonaa (vuoden 2011 arvio). Tästä on ymmärrettävästi ollut Hampurissa melkoisesti poliittista porua, mutta jos sen unohtaa hetkeksi, on kyseessä melkoisen hulppeasta projektista!

Havainnevideo rakentuvasta Elbphilharmoniesta

Kompleksi muodostuu kolmionmuotoisten entisten kaakaovarastojen päälle rakentuvasta valtavasta lasipinnoitetusta ”kruunusta”, jonka telttamaiset muodot kohoavat 25 kerroksen ja noin 110 metrin korkeuteen. Ylimpiin kerroksiin sijoittuvat asunnot tulevat varmasti olemaan Hampurin kalleimpia, sillä niistä aukeaa huikeat näkymät yli kaupungin, Elben sekä Hampurin sataman. Kolmesta konserttisalista suurimpaan on tulossa 2150 istumapaikkaa ja kahteen pienempään 550 ja 170. Luksushotelliin on tulossa 250 huonetta. Erikoisen mallinen rakennus tulee mielestäni toimimaan loistavana symbolina ja maamerkkinä koko kaupungille, ja ainakin itse haluan käydä vielä joskus kuulemassa konsertin rakennuksen suuressa salissa.

Ikuisuusprojekti nimeltä Elbphilharmonie

Elbphilharmonie ei muuten ollut ainoa paikalle suunniteltu kokonaisuus, vaan olemassa oli toinenkin suunnitelma joka tunnettiin nimellä MediaPortCity. Se olisi kuitenkin ollut paikalle aivan liian tavanomainen tornitalo, eikä siitä olisi muodostunut koskaan samanlaista Hampurin tunnusta kuin Elbphilharmoniesta varmasti tulee muodostumaan. Vaikka ulkoa Elbphilharmonie alkaakin olla mitoissaan, ovat sisätyöt vielä täysin kesken ja niinpä alue onkin edelleen valtavana työmaana. Istuimme hetken rakennuksen luona olevan aukion portailla, ennen kuin jatkoimme matkaamme edemmäs HafenCityä.

Hylätty suunnitelma MediaPortCitystä

Näkymä tulevan konserttisalin sisältä

Pääsiäisen pitkä perjantai oli hyvin tuulinen päivä, mutta silti kauniin aurinkoinen. Kävelimme kanavan rantaa katsomaan erikoisen näköistä Marco-Polo-Toweria ja pientä näköalatornia, jossa oli kerrottu alueen tulevista suunnitelmista. Keskustelimme Niinan kanssa suunnitelmista ja olimme samaa mieltä että HafenCity vaikutti todella viihtyisältä ja onnistuneelta uudisrakennusprojektilta. Kunhan alue vain valmistuu aikanaan, tulee se varmasti olemaan eloisa ja merellinen osa Hampurin keskustaa.

Uusinta HafenCityä

Panoraama uudisalueesta

Päätimme HafenCityn kierroksen Speicherstadiin sekä siellä sijaitsevaan Miniatur Wunderland Hamburgin miniatyyrimaailmaan. Koska siellä oli todella paljon nähtävää, kerron paikasta aivan omassa omassa viestissään.

Maailmaa ja varaosia nähnyt volkkari 😮

Illalla takaisin hotellilla avasimme television. Järkytykseksemme siellä puhuttiin mainitsemastani tuulisesta kelistä, joka oli aiheittanut Rostockin lähettyvillä A19-moottoritiellä valtavan joukkokolarin. Avoimelta pellolta tuullut sankka hiekkamyrsky oli saanut 80 autoa ajamaan yhteen niin että 30 autoa syttyi tuleen. Kahdeksan ihmistä kuoli ja 131 loukkaantui tuossa joukkokolarissa, joka oli koko tulevan viikon ajan suurin uutinen koko Saksassa.

Lisää tarinaa kahdesta seuraavasta päivästämme kiehtovassa Hampurissa matkakertomuksen seuraavassa osassa.

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

(Yhteensä 1 242 lukukertaa, 2 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.