Kaupunkihevosia katsomassa

Lapsiperheen ohjelmaan kuuluu runsaasti sellaista, mitä ei aiemmin tullut edes mietittyä. Tärkeä osa etenkin arkiviikonloppuja ovat lyhyet päiväretket erinäisiin leikkipuistoihin, joita tyttäremme rakastaa. Varsinkin eläimet ovat lapsille rakkaita ja tänä viikonloppuna meillä olikin hauska mahdollisuus päästä näkemään hevosia lähietäisyydeltä.

Vancouverin kaltainen nopeasti kasvava suurkaupunki ei tarjoa runsaasti mahdollisuuksia nähdä maatilan eläimiä ja yleensä tätä varten joutuukin matkaamaan ulommas Fraser Valleyn alueelle. Joskus sitä kuitenkin yllättyy ja meille tulikin yllätyksenä tieto, että kotikaupungistamme Burnabystä löytyy isot hevostallit keskeltä kaupunkia.


Hevostallit Burnabyssä

Burnaby Laken itäpään metsäisellä alueella sijaitseva Burnaby Horsemen’s Association on vuodesta 1971 toiminut yhdistys, joka vuokraa talli- ja ratsastustilaa jäsenilleen. Kolmeen talliin mahtuu yhteensä 59 jäsenten omistamaa hevosta, joita yhdistyksen nuoret jäsenet hoitavat aktiivisesti.

Tallit sijaitsevat ainoastaan satametriä Highway 1:n sivussa, mutta niin sankan metsän siimeksessä, ettei niitä ole tullut aiemmin nähtyä. Tänä viikonloppuna paikalla järjestettiin kuitenkin vuosittainen avoimien ovien ilmaistapahtuma, joka houkuttelee runsaasti etenkin lapsiperheitä.

Hauska ilmaistapahtuma

Tapahtumassa oli mahdollisuus nähdä ja silittää niin hevosia kuin ponejakin, joita asustaa tallien suojissa varmaan juurikin se 59 kappaletta. Ohjelmaan kuului myös temppunäytöksiä sekä lapsille mahdollisuus ratsastaa pienempien hevosten kyydissä.

Ohjelmassa oli näytöksiä ja ratsastusta

Alle kolmevuotias tyttäremme on vielä hieman liian nuori hevosen kyytiin, mutta jo pelkkä isojen eläinten näkeminen ja koskettaminen oli hauskaa sekä mieleen jäävää puuhaa, josta onkin riittänyt muistelua takaisin kotona. Onkin hyvin todennäköistä, että paikalle pitää suunnata myös ensi vuonna, sillä järjestelyt oli tehty hyvin ja tapahtuma sopii erinomaisesti tekemistä etsiville lapsiperheille.

Eläimet ovat lapsille rakkaita

(Yhteensä 3 lukukertaa, 3 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Kaupunkihevosia katsomassa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.