Merkkipäivän illallisella

 

Helmikuun lopussa oli meillä erityinen merkkipäivä. Vietimme nimittäin tuolloin puuhäitä. Nimitys tarkoittaa viisivuotishääpäivää ja näin ollen upeista häistämme on kulunut jo viisi vuotta. Voi vain kysyä, mihin se ne vuodet ovatkaan kadonneet? 😮

Merkkipäivää piti tietenkin juhlistaa asiaan kuuluvasti ja niinpä lähdimmekin sateisen merkkipäivän iltana illalliselle yhteen Vancouverin prameimmista ravintoloista: MARKET by Jean-Georges. Ravintolan keittiömestari Jean-Georges Vongerichten on kolmen Michelin-tähden kokki, jonka nimeä kantava ravintola sijaitsee Vancouverin korkeimman rakennuksen ja viiden tähden Shangri-La hotellin alakerrassa. Pienehkön ja intiimin ravintolan sisustus on modernin hillitty, mutta kuitenkin selvästi yleellinen.

Jatka lukemista ”Merkkipäivän illallisella”

Big White

 

Helmikuun alussa vietettiin täällä British Columbiassa toista kertaa uutta julkista vapaapäivää, Family Dayta. Pitkän viikonlopun vuoksi päätimmekin lähteä lähivuoria edemmäs etsimään parempia lasketteluolosuhteita Okanagan Valleyn alueelle. Viininviljelystä tunnettu pittoreski laakso sijaitsee Vancouverista noin 400 kilometriä itään ja sen suurin kaupunki on Kelowna. Vierailimme alueella ensimmäistä kertaa syyskuussa 2012 osana Kalliovuorten matkaamme, joten aikaa viime kerrasta oli kulunut jo runsaasti. Lisäksi nyt elettiin aivan eri vuodenaikaa, joten odotimme innolla millaista perillä olisikaan.

Jatka lukemista ”Big White”

Live the Language

 

Kanada on nuorten parissa suosittu kielimatkojen kohteita. Vancouveriinkin saapuu vuosittain vähintäänkin satoja kielikurssilaisia tutustumaan englanninkielen saloihin sekä näkemään länsirannikon elämää kauniissa Vancouverissa. Nettiä selatessa tuli tänään vastaan nuorekkaan tunnelmallinen video, jolla eräs kielimatkoja järjestävä kansainvälinen jätti mainostaa kaupunkiamme mukavalla tyylillä. 🙂

”Live the Language”

Kylmä päivä pilvisellä Whistlerillä

 

Talven ensimmäinen puolisko on ollut ennätyksellisen kuiva ja siten myös vähäluminen. Helmikuussa tilanne on kuitenkin ainakin hieman normalisoitunut, kun lunta satoi kuukauden aikana vuorilla pari metriä lisää. Jopa täällä Vancouverissa nähtiin viime viikonloppuna kolme päivää kestänyt, paikoin sakeakin lumisade, joka ei kuitenkaan kinostunut maahan tässä keskustan alueella. Hieman korkeammalla sijaitsevilla alueilla nähtiin kuitenkin talvisia maisemia, kuten muutama valokuva viime sunnuntailta osoittaa.

Jatka lukemista ”Kylmä päivä pilvisellä Whistlerillä”

Mahtavan Mississippin päätepiste New Orleans

 

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Minun ja veljeni huikea automatka halki Amerikan oli johdattanut meidät kahden viikon aikana Pohjois-Michiganin lumisilla lakeuksilla sijaitsevasta suomalaisvaikutteisesta Houghtonin pikkukaupungista, halki Amerikan Keskilännen valtavien preeriatasankojen ja aina Etelä-Texasin suurkaupunki Houstoniin saakka. Matkaa Houghtonista Houstoniin oli kertynyt 2700 kilometriä ja matkamme varrella olimme viettäneet joulun Chicagossa ja juhlistaneet uuttavuotta Dallasissa.

Jatka lukemista ”Mahtavan Mississippin päätepiste New Orleans”