Joulumarkkinaretki Dresdeniin

Kerrotaanpa nyt Dresdenin upeasta kaupungista, jossa vietimme marraskuun viimeisen viikonlopun. Idea lähteä juuri Dresdeniin syntyi siitä, että kaupungissa järjestetään Saksan vanhimmat joulumarkkinat ja ne olivat juuri tuolloin auenneet. Lisäksi Dresden sijaitsee Berliinin lähellä, vain 200 kilometriä pääkaupungista etelään. Päätöstä lähteä ei haitannut sekään, että meno-paluu junaliput maksoivat yhteensä kahdelle hengelle vaivaiset 59 euroa.

Jatka lukemista ”Joulumarkkinaretki Dresdeniin”

 

Kevättä ilmassa Grunewaldissa

Grunewald on vehreä 12 000 asukkaan asuinalue Berliinin lounaisosissa matkalla Potsdamiin. Alue on tunnettu aina paremman luokan asuinalueena ja alueella asuukin monia kulttuurielämän ja politiikan vaikuttajia. Alue on saanut nimensä suuresta metsästä joka verhoaa alueen länsiosia ja on suosittu berliiniläisten ulkoilualue. Toisen maailmansodan aikana berliiniläiset kaatoivat suuren osan metsästä polttopuiksi, mutta sittemmin metsä on kasvanut takaisin. Metsän keskellä sijaitsee myös Teufelsbergin korkea kukkula, joka näkyy Berliinin keskustaan saakka.

Jatka lukemista ”Kevättä ilmassa Grunewaldissa”

 

Keväinen pääsiäisviikonloppu Hannoverissa

Viime viikonloppuna oli pääsiäinen ja sen johdosta lähdimme pienen tauon jälkeen jälleen lyhyelle viikonloppumatkalle. Keväisen matkamme kohde oli Keski-Saksassa sijaitseva Ala-Saksin osavaltion pääkaupunki ja messukaupunkinakin tunnettu Hannover. Matkaan lähdettiin aikaisin perjantaiaamulla. Junamme lähti Dortmundista puoli seitsemältä, mutta koska kyse oli pitkästäperjantaista, eivät metrot kulkeneet vielä niin aikaisin. Niinpä raahasimme laukkumme kävellen päärautatieasemalle. Asemalla oli paljon ihmisiä, jotka olivat matkalla Etelä-Saksaan, kenties Alpeille, pääsiäisen viettoon.

Jatka lukemista ”Keväinen pääsiäisviikonloppu Hannoverissa”