Herkullista suklaataidetta

Perjantaina saimme luoksemme yövieraan ja kävimme porukassa kokeilemassa meille aiemmin suositellun taiwanilaisen ravintolan kotimme lähistöllä. Ruoka olikin erittäin hyvää ja illallisen päälle meitä odotti kotona jälkiruokana suklaarasia, jonka Niina oli ostanut naapuriimme äskettäin avautuneesta pienestä ranskalaisesta Mon Paris Patisserie nimisestä suklaapuodista.

Jatka lukemista ”Herkullista suklaataidetta”

 

Burnaby rakentaa metropolia

Vaikka rakentamisen tahti on Vancouverissa hengästyttävää, ei siitä jäädä jälkeen täällä esikaupungeissakaan. Erityisesti kotikaupunkimme Burnaby, joka on Vancouverin läheisin esikaupunki, on kunnostautunut viime vuosina esittelemällä megaprojektin toisensa perään. 233 000 asukkaan Burnaby on kokoisekseen kiintoisa kaupunki, sillä siihen kuuluu yhteensä neljä aluekeskustaa (Town Centre). Ne sijaitsevat kaupunkialueen eri kulmissa ja jokaisella on suora yhteys Skytrain-järjestelmään. Yksikään kaupunkikeskustoista ei nuku Ruususen unta, vaan Burnaby kehittää jokaisesta alueesta omanlaista kokonaisuuttaan. Esimerkiksi omasta asuinalueestamme Metrotownista rakennetaan Burnabyn omaa ”Downtownia”, jossa yhdistyvät urbaani asuminen, työpaikat, ostoksilla käynti sekä kulttuuritarjonta.

Jatka lukemista ”Burnaby rakentaa metropolia”

 

Metrotownin talviset nietokset

Länsirannikolla eletään paraikaa erittäin poikkeuksellista talvea, sillä normaalisti vain muutaman päivän maassa viihtyvä lumi on pysynyt maassa koko joulukuun ja ennusteiden mukaan Vancouverissa tullaan tänä vuonna viettämään pitkästä aikaa valkeaa joulua. Erityisesti hieman korkeammalla sijaitsevien alueiden asukkaat ovat saaneet nauttia / kiroilla jatkuvia nietoksia jo useamman viikon ajan, eikä loppua ole näköpiirissä.

Jatka lukemista ”Metrotownin talviset nietokset”

 

Lumikaaos yllätti Vancouverin

Vancouverissa ei olla totuttu lumeen, sillä kaupunkialueella sitä sataa yleensä vain muutamana päivänä vuodessa ja siitäkin jää vain harvoin mitään maahan. Tämän vuoksi harva on myöskään varautunut kunnolliseen talveen esimerkiksi kunnollisilla talvirenkailla, koska lunta ei yksinkertaisesti sada muuta kuin vuorilla, joilla lunta sataa aivan metrikaupalla.

Jatka lukemista ”Lumikaaos yllätti Vancouverin”

 

Herääminen pilvien yläpuolella

Kesän kulmalla suorittamamme muutto keskustasta Burnabyyn oli haikea hetki. Suruamme helpotti kuitenkin tieto siitä, että uusi asuntomme tulisi olemaan todella ainutlaatuinen ja korkeammalla kuin olisimme edes kuvitelleet vielä joskus asuvamme. Hyvä esimerkki poikkeuksellisista korkeuksista saatiinkin pian sisäänmuuton jälkeen, kun tajusin eräänä iltana, että meiltähän näkyy aina Seattleen saakka – yli 280 kilometrin päähän! 😮

Jatka lukemista ”Herääminen pilvien yläpuolella”