Syysvieraiden kanssa aurinkorannikolla

Elokuussa luonamme käyneiden Suomen vieraiden jälkeen saimme kestittää seuraavaa seuruetta ainoastaan muutamaa viikkoa myöhemmin. Luoksemme saapuivat Niinan vanhemmat, joille kyseessä oli järjestyksessään jo kolmannesta Kanadan matkasta. Appivanhempien viime vierailusta olikin ehtinyt kulua yli kolme vuotta, joten olikin mukava saada heidät jälleen vieraaksi kesän ollessa vielä kauneimmillaan.

Jatka lukemista ”Syysvieraiden kanssa aurinkorannikolla”

 

Kauniilla Sunshine Coastilla

Toukokuun pitkä viikonloppu on joka vuosi hyvä tilaisuus ottaa ja lähteä kaupungista luonnon helmaan. Näin tehtiin myös tänä vuonna ja otimme Niinan kanssa suunnaksemme Vancouverin lähellä sijaitsevan hieman tuntemattoman Sunshine Coastin. Tämä paikallinen ”aurinkorannikko” on saanut nimensä sangen suotuisasta säästään, joka on länsirannikoksi sangen vähäsateinen ja aurinkokin hellii tavallista enemmän. Varsinainen etelän aurinkorannikko Sunshine Coast ei kuitenkaan ole, mutta kyse on silti viihtyisästä lomaseudusta.

Jatka lukemista ”Kauniilla Sunshine Coastilla”