Tungosta kirsikankukkapiknikillä

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Tutustuminen kiehtovaan Tokioon alkoi ehkä hieman tylsästi aamiaisella hotellin alakerran mäkkärissä. Sillä päivämme lähti kuitenkin käyntiin ja kylläisinä hyppäsimme metroon kohti Asakusan kaupunginosaa. Asakusa sijaitsee Tokion keskustasta hieman koilliseen ja edustaa perinteikkäämpää Tokiota. Alueella sijaitsee lukuisia temppeleitä ja pyhäkköjä, joista olimme valinneet kohteeksemme kuuluisan Senso-jin.

Jatka lukemista ”Tungosta kirsikankukkapiknikillä”

 

Nousevan auringon Tokio

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Näistä sanoista alkaa matkakertomuksemme peräti 26 päivän mittaisesta reissustamme halki Japanin sekä Etelä-Korean! Mutta miksi juuri nämä kaksi maata valikoituivat matkakohteeksemme? Aasia on kiehtonut meitä jo pidemmän aikaa, mutta sukellus ei-länsimaiseen kulttuuriin on tuntunut jyrkältä monen muun Aasian maan kohdalla. Arvioimmekin että kaikista vaihtoehdoista Japani on varmaankin kaikkein kehittynein ja järjestäytynein maa, joten tuumasimme että siellä pärjäisi hyvin täysin vieraasta kielestä sekä kirjoitusmerkeistä huolimatta. Japani on myös tunnettu kauniina sekä erittäin omintakeisena maana, jossa on varmasti paljon ihmeteltävää.

Jatka lukemista ”Nousevan auringon Tokio”

 

Miljoonakaupunki Melbourne

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Lentomatka Christchurchista Melbourneen on hieman Sydneyn lentoa pidempi ja kestää 3 tuntia 15 minuuttia. Lentoyhtiönämme toimi tälläkin etapilla halpalentoyhtiö Jetstar, joten lennon aikana ei ollut tarjolla juurikaan virikkeitä. Poutaisella kelillä Tasmaninmeren aina horisonttiin jatkuva maisema oli kuitenkin kaunis katsella ja lennon loppupuolella ensimmäisenä näkyviin tuli pala Tasmaniaa, joka siintää ulapalla itse mantereen ulkopuolella. Tasmania on yksi Australian kuudesta osavaltiosta ja maan suurin saari, jossa olisi kiehtovaa vierailla jokin päivä. Tällä kertaa emme Tasmaniaan kuitenkaan kerkeä vaan keskityimme laskeutumaan Melbourneen.

Jatka lukemista ”Miljoonakaupunki Melbourne”

 

Alkuvuoden kuulumisia

Pian edellisten vieraiden lähdettyä saimme heti juhannuksena vieraaksemme Berliinissä aiemmin työskennelleen naisen, jonka kanssa kiertelimme kaupunkia. Erityisen kiinnostava oli retki tutustumaan valtavaan maanalaiseen toisen maailmansodan aikaiseen väestösuojaan Gesundbrunnenin juna-aseman lähistöllä.

Jatka lukemista ”Alkuvuoden kuulumisia”

 

Frankfurtin pilvenpiirtäjien katveessa

Viime viikonloppuna käytiin tosiaan katsomassa miltä näyttää Frankfurtissa. Matkaa tuonne tuonne Hessenin maakunnan pääkaupunkiin on Dortmundista sellaiset 300 kilometriä raiteita pitkin ja junalla sinne matkustimmekin. Junaliput ostimme viikko etukäteen ja liput nopean junan kyydissä maksoi hengeltä 31€/suunta eli ei todellakaan paljoa.

Jatka lukemista ”Frankfurtin pilvenpiirtäjien katveessa”