Cokiksen alkulähteellä Atlantassa

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Koska mennyt kesämme kului täällä Vancouverissa ja sen lähiseuduilla, oli poikkeuksellisen mukavaa lähteä viime viikolla pitkästä aikaa ulkomaille. Hieman poikkeuksellisesti matkamme Atlantaan syntyi Niinan sinne suuntautuneen työmatkan ympärille, jonka peesissä minä lähdin turistiksi mukaan. Tästä johtuen päädyimme lentämään perille myös eri reittejä, Niinan lentäessä Seattlen ja minun Chicagon kautta.

Jatka lukemista ”Cokiksen alkulähteellä Atlantassa”

 

Viihdeuutisia ja valheellisia lehtikirjoituksia

Riippumaton, puolueeton ja tutkivaa journalismia harjoittava media on yksi demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista. Suomessa ja Saksassa televisio- ja printtimedia ovat uutisoinnissaan pääosin asiallisia ja YLE sekä saksalainen ARD tuottavat molemmat laadukasta yleisradio-ohjelmaa. Suomessa sanomalehtiartikkelit ovat yleensä informatiivisia, mutta pienen lukijamääränsä vuoksi vain harvalla sanomalehdellä on resursseja tutkivaan journalismiin. Saksassa suurempi väestö turvaa lukuisten merkittävien sanoma- ja aikakauslehtien ilmestymisen, joista monet harjoittavat tutkivaa journalismia niin paikallis- kuin maailmanpolitiikankin kiemuroista.

Jatka lukemista ”Viihdeuutisia ja valheellisia lehtikirjoituksia”

 

Rasittava tosi-tv

Kuten Suomessa, myös Saksassa on tosi-tv ollut koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ilmiö televisiomaailmassa. Samat kansainväliset formaatit, kuten Big Brother, Germany’s Next Topmodel (Mallikoulu), Deutschland sucht den Superstar (Idols), Popstars ja Let’s Dance (Tanssii Tähtien Kanssa), pyörivät täälläkin pääasiassa kahden suuren kaupallisen kanavajätin Pro7 ja RTL toimesta. Erityisen vakiintunut kanavapaikka on Pro7:llä torstai-ilta kello 20:00 jälkeen, jolla pyörii eri vuodenaikoina eri sarja. Nyt syksyn aikana paikalla on pyörinyt Popstarsin 9. tuotantokausi, jossa LaViVe nimiseen yhtyeeseen on etsitty jäseniä. Ohjelmaan liittyen kerroinkin taannoin, miten satuimme näkemään yhden ohjelman juontajista työpaikkamme lähellä.

Jatka lukemista ”Rasittava tosi-tv”