Pääsiäisretki Hampuriin

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Viikko Itä-Brandenburgin automatkastamme koitti pääsiäinen, mikä tarkoitti pitkää kolmipäiväistä viikonloppua. Niinpä päätimme Niinan kanssa ihan ex tempore lähteä lähteä katsomaan miltähän näyttää Saksan toiseksi suurin kaupunki Hampuri. Junaliput ICE-luotijunan kyydissä olivat yllättävän edulliset, sillä tälle vilkkaalle reitille on aina tarjolla halpoja lippuja kunhan vain tekee varauksensa netissä tarpeeksi aikaiseen.

Jatka lukemista ”Pääsiäisretki Hampuriin”

 

Keväinen pääsiäisviikonloppu Hannoverissa

Viime viikonloppuna oli pääsiäinen ja sen johdosta lähdimme pienen tauon jälkeen jälleen lyhyelle viikonloppumatkalle. Keväisen matkamme kohde oli Keski-Saksassa sijaitseva Ala-Saksin osavaltion pääkaupunki ja messukaupunkinakin tunnettu Hannover. Matkaan lähdettiin aikaisin perjantaiaamulla. Junamme lähti Dortmundista puoli seitsemältä, mutta koska kyse oli pitkästäperjantaista, eivät metrot kulkeneet vielä niin aikaisin. Niinpä raahasimme laukkumme kävellen päärautatieasemalle. Asemalla oli paljon ihmisiä, jotka olivat matkalla Etelä-Saksaan, kenties Alpeille, pääsiäisen viettoon.

Jatka lukemista ”Keväinen pääsiäisviikonloppu Hannoverissa”