Festival of Lights 2011

Lokakuun keskivaihe tarkoittaa Berliinissä vuosittain kaksiviikkoista valon juhlaa. Syysiltojen pimetessä suurkaupungin kymmenet maamerkit saavat tuolloin poikkeuksellisen erikoisvalaistuksen tapahtumassa nimeltä Festival of Lights. Olen laittanut kuvia tapahtumasta aiempinakin vuosina, sillä pimeinä iltoina on mukava lähteä tuhansien muiden tavoin kaupungille valokuvaamaan kauniisti valaistuja rakennuksia. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa ja se houkutteli tänäkin vuonna arviolta puolitoista miljoonaa kävijää .

Jatka lukemista ”Festival of Lights 2011”

 

Pääsiäinen täynnä dinosauruksia

Pääsiäinen oli ja meni. Kuten kerrottua, meillä oli vieraana Niinan puolen lapsiperhe viisi yötä, joille kaikkille kyseessä oli ensimmäinen kerta Berliinissä. Niinpä aika meni tietenkin nopeasti kaupungin tunnettuja paikkoja katsellen. Eräs hauska ja meille täysin uusi vierailukohde oli työpaikkamme lähellä sijaitseva Museum für Naturkunde. Tämä vuonna 1810 perustettu Berliinin luonnontieteellinen museo täytti viime vuonna kunnioitettavat 200 vuotta ja on Saksan suurin alan museo.

Jatka lukemista ”Pääsiäinen täynnä dinosauruksia”

 

Knut on kuollut

Uutisista kuului tänään ikäviä, kun kerrottiin että Berliinin eläintarhan kuuluisa jääkarhu Knut on tänään äkillisesti kuollut. Syytä ei vielä tiedetä, mutta kyseessä on suuri harmi, sillä Knut oli tunnettu ja rakastettu ympäri maailman. Mekin kävimme katsomassa Knutia yhteensä kaksi kertaa, viimeeksi syyskuussa.

Myös Berliinin pormestari oli asiasta hyvin ikävissään, sillä Knut on ollut yksi Berliinin viime vuosien tunnuksista. Mikään ei tietenkään ole ikuista, mutta silti vain jääkarhun äkillinen kupsahtaminen alle viisivuotiaana on hyvin erikoista.

 

Lapsiperhe vierasilla

Syksy on ollut kiireistä aikaa, joten en ole vielä ehtinyt kirjoittaa mukavasta viikonlopusta syyskuulta. Tuolloin saimme vieraaksemme ensimmäisen lapsiperheen, kun Niinan veli perheineen saapui luoksemme kolmeksi päiväksi. Perheeseen kuuluvat 3- ja 5-vuotiaat pojat, joten viikonlopun ohjelmamme oli hieman normaalista vierailusta poikkeava.

Jatka lukemista ”Lapsiperhe vierasilla”