Park Inn katolla

Berliinin yksi näkyvimpiä rakennuksia on Alexanderplatzin reunalla sijaitseva 125-metrinen Park Inn Berlin -hotelli. Vuonna 1970 valmistunut tornihotelli on ehdottomasti paikallinen maamerkki siitäkin huolimatta, että vierellä kohoaa 368-metrinen kaupungin todellinen tunnus, Berliinin televisiotorni.

Hotelli rakennettiin DDR:n aikaan ja se oli osa itäsaksalaista Interhotel ketjua. Tämä neljän tähden hotelli toimi ensisijaisesti itäblokin maistasaapuvien edustustajien majapaikkana näiden Berliinin vierailun aikana ja sen huoneet olivat tiukasti tiedustelupalvelu Stasin salakuuntelemia. Rakennus oli valmistuessaan Saksan korkein muutaman vuoden ajan ja se on edelleen kaupungin korkein, tosin titteli on jaettu Treptowissa sijaitsevan Treptowers toimistotornin kanssa. Jos huomioon otetaan myös hotellin katolle vuonna 2006 asennetut kaksi antennia, jotka kohoavat 149,5 metrin korkeuteen, on rakennus edelleen Berliinin korkein  tornitalo (vuonna 2011).

Jatka lukemista ”Park Inn katolla”

 

Berliini 3D

Tänäisen hieno yllätys oli, että Nokia on lisännyt karttasivustoltaan löytyneiden upeiden 3D-kaupunkimallien joukkoon nyt myös Berliinin. Nokian 3D-mallit ovat laadultaan jotain ainutlaatuista, sillä esimerkiksi Google Earthin crowdsourcingin voimalla talo talolta mallinnettujen kaupunkien keskusta-alueiden sijaan koko kaupunki on kuvattu ilmasta ja jälkikäsitelty automaattisesti. Yksityiskohtien määrä on aivan eri tasolla, kun rakennusten lisäksi myös puut ja ajoneuvot ovat mallintuneet virtuaaliseen kaupunkiin kuvaushetken paikoilleen.

Jatka lukemista ”Berliini 3D”

 

Festival of Lights 2011

Lokakuun keskivaihe tarkoittaa Berliinissä vuosittain kaksiviikkoista valon juhlaa. Syysiltojen pimetessä suurkaupungin kymmenet maamerkit saavat tuolloin poikkeuksellisen erikoisvalaistuksen tapahtumassa nimeltä Festival of Lights. Olen laittanut kuvia tapahtumasta aiempinakin vuosina, sillä pimeinä iltoina on mukava lähteä tuhansien muiden tavoin kaupungille valokuvaamaan kauniisti valaistuja rakennuksia. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa ja se houkutteli tänäkin vuonna arviolta puolitoista miljoonaa kävijää .

Jatka lukemista ”Festival of Lights 2011”

 

Voitonpylväs Siegessäule

Berliinin yksi vierailluimmista nähtävyyksistä on Tiergartenin puiston keskellä sijaitseva Siegessäule. Voitonpylvääksi suomentuva muistomerkki on Heinrich Strackin vuonna 1864 suunnittelema muistomerkki Preussin voitolle Tanskasta maiden välisessä sodassa tuona samaisena vuonna. Muistomerkki kuitenkin valmistui vasta 1873, mihin mennessä Preussi oli ottanut voiton myös Itävallasta (1866) sekä Ranskasta (1870-71). Niinpä muistomerkki päätettiinkin pyhittää juhlistamaan kaikkia näitä kolmea sotaa, joilla oli suuri merkitys Preussin laajentumiselle ja lopulta nykyisenkaltaisen Saksan syntymiselle.

Jatka lukemista ”Voitonpylväs Siegessäule”

 

Zionskirche

Edellisviikon sunnuntai oli kauniin helteinen. Hyvän kelin kunniaksi lähdimme iltapäivällä Niinan kanssa kävelemään. Minulla oli jo tovin hautonut ajatus vierailla Hackescher Marktin lähellä sijaitsevassa Sophienkirchessä, jonka kirkontorniin oli käsittääkseni vapaa pääsy. Tieto oli kuitenkin virheellinen ja saimmekin vain ihmetellä tämän protestanttikirkon aavistuksen rapistuneita sisätiloja. Meille kuitenkin kerrottiin, että läheisen Zionskirchen torniin olisi pääsy sunnuntai-iltapäivisin. Niinpä otimmekin raitiovaunun ja ajoimme noin kilometrin matkan Zionskirchplatzin asemalle.

Jatka lukemista ”Zionskirche”