Opas Berliinin joulumarkkinoille

Keväällä kirjoittamani opas Saksan kauppaketjuista osoittautui sangen suosituksi aiheeksi ja niinpä ajattelin kirjoittaa toisen ”oppaan” ajankohtaisista Berliinin joulumarkkinoista. Olen vuosien varrella kirjoittanut lukuisaan otteeseen sikäläisistä joulumarkkinoista, mutta ajattelin että on ehkä kuitenkin paikallaan koota kaupungit kymmenkunta suurinta ja parasta joulumarkkinaa yhteen ja listata lyhyesti niiden plussat ja miinukset.

Alapuolinen listaus on esitetty siinä prioriteettijärjestyksessä, missä itse kiertäisin Berliinin joulumarkkinoita jos vielä asuisin kaupungissa tai vierailisin siellä tähän aikaa vuodesta. Huomaa myös, että lista ei todellakaan käsitä kaikkia Berliinin joulumarkkinoita, joita on kymmeniä lähes jokaisessa kaupunginosassa. Listaamani joulumarkkinat sijaitsevat kuitenkin pääosin kaupungin keskustassa ja ovat siten varsinkin kaupungissa vierailevalle turistille niitä kaikkein kiintoisimpia.

Jatka lukemista ”Opas Berliinin joulumarkkinoille”

 

Berliini 3D (osa 2)

Kerroin viime joulukuussa Nokian uudesta hienosta 3D-karttapalvelusta, jolla on mahdollista pyöritellä tietokoneen ruudulla jokaikisen rakennuksen tarkkuudella mallinnettua kolmiulotteista Berliiniä. Esittelin tuolloin Berliinin turisteille kaikkein tutuimpia nähtävyyksiä ilmasta käsin, mutta paljon kiintoisia ja vähemmän tunnettuja paikkoja jäi tuolloin näyttämättä. Niinpä tässä on lisää Berliinin enemmän ja vähemmän erikoisia rakennuksia pitkin poikin kaupunkia.

Jatka lukemista ”Berliini 3D (osa 2)”

 

Berliini 3D

Tänäisen hieno yllätys oli, että Nokia on lisännyt karttasivustoltaan löytyneiden upeiden 3D-kaupunkimallien joukkoon nyt myös Berliinin. Nokian 3D-mallit ovat laadultaan jotain ainutlaatuista, sillä esimerkiksi Google Earthin crowdsourcingin voimalla talo talolta mallinnettujen kaupunkien keskusta-alueiden sijaan koko kaupunki on kuvattu ilmasta ja jälkikäsitelty automaattisesti. Yksityiskohtien määrä on aivan eri tasolla, kun rakennusten lisäksi myös puut ja ajoneuvot ovat mallintuneet virtuaaliseen kaupunkiin kuvaushetken paikoilleen.

Jatka lukemista ”Berliini 3D”

 

Funkturmin huipulla

Suuri osa Berliinissä vierailevista turisteista vierailee matkansa aikana Alexanderplatzin vierellä kohoavassa 368-metrisessä Berliner Fernsehturmissa eli Berliinin televisiotornissa. Sieltä aukeavat upeat maisemat ovatkin upeat ja yltävät yli koko kaupungin. Harva kuitenkaan edes tietää, että Berliinissä on myös toinen korkea ja huomattavasti historiallisempi televisiotorni, jonne kiipeäminen maksaa vain muutaman euron ja maisema on samaa tasoa. 😮

Jatka lukemista ”Funkturmin huipulla”

 

Museum für Fotografie

Olemme tässä kevään mittaan yrittäneet hieman tsempata Berliinin lukuisten museoiden ja näyttelyiden suhteen. Kävimme maaliskuussa kauhistelemassa nykytaiteen tilaa Hamburger Bahnhofilla, mistä pari viikkoa myöhemmin teimme samanlaisen perjantaiekskursion länsikeskustassa sijaitsevan Museum für Fotografien tiloihin. Kyseisen museon nimi on hieman harhaanjohtava, sillä kyseessä ei ole mikään valokuvausta yleisesti esittelevä museo. Museon ylin kerros on toki varattu vaihtuville näyttelyille, mutta kaksi ensimmäistä kerrosta vie museon pysyvä, valokuvaaja Helmut Newtonin sekä hänen vaimonsa Junen, valokuvanäyttely.

Jatka lukemista ”Museum für Fotografie”