Vaihtoehto Googlelle

Amerikkalainen internetyhtiö Google on vakiinnuttanut paikkansa monen ihmisen sydämeen. Kaikki mitä Google tekee on yleensä sangen toimivaa, nopeasti latautuvaa ja mikä parasta – ilmaista! Vanhan sanonnan mukaan ei ole kuitenkaan ilmaisia lounaita ja näennäisesti ilmaisistakin palveluista maksetaan aina jossain muodossa. Ei ole edes mikään salaisuus, että Google tekee melkein kaiken tulonsa mainonnasta.

Jatka lukemista ”Vaihtoehto Googlelle”

 

Nyt myös sosiaalisessa mediassa

Kuten blogia pitkään lukeneet tietävät, olen ollut melkoinen vastarannan kiiski sosiaalisen median suhteen. Vuonna 2011 päätin poistaa blogistani Facebookin tykkää-napin perustelluista syistä. Maailma on kuitenkin muuttunut Eskoseni ja sosiaalinen media näyttää vakiinnuttaneen paikkansa ihmisten arjessa. Ja koska haluan palvella lukijoitani parhaalla mahdollisella tavalla, on Vuosia Maailmalla blogi nyt seurattavissa Facebookin ja Twitterin (@vuosiamaailma) kautta, sekä blogin kaikki videot nähtävissä Youtubessa. Jokaisen kirjoituksen yhteydessä on nyt myös mahdollisuus jakaa kirjoitus Facebookissa, Twitterissä, Redditissä, LinkedInissä, Pinterestissä sekä sähköpostilla.

Tykkää Facebookissa Seuraa Twitterissä

Jos siis koet parhaaksi seurata blogiani näiden medioiden kautta, ole hyvä ja tykkää tai seuraa näitä tilejä nähdäksesi uusimmat blogipäivitykset heti tuoreimmiltaan. Sosiaalinen media tarjoaa myös uuden reitin kommenttien sekä palautteen antamiseksi. Vanhoja, mutta edelleen suositeltuja keinoja ovat myös suora kommentointi kirjoitusten yhteyteen sekä kirjoitusten pisteyttäminen, joista molemmista pidän ja joita arvostan suuresti.

Kiitos kaikesta annetusta palautteesta, sillä se pitää yllä intoani tämän blogin aktiiviseksi päivittämiseksi vuodesta toiseen! Antoisia lukuhetkiä kaikille lukijoilleni. 😛

 

Berliini 3D

Tänäisen hieno yllätys oli, että Nokia on lisännyt karttasivustoltaan löytyneiden upeiden 3D-kaupunkimallien joukkoon nyt myös Berliinin. Nokian 3D-mallit ovat laadultaan jotain ainutlaatuista, sillä esimerkiksi Google Earthin crowdsourcingin voimalla talo talolta mallinnettujen kaupunkien keskusta-alueiden sijaan koko kaupunki on kuvattu ilmasta ja jälkikäsitelty automaattisesti. Yksityiskohtien määrä on aivan eri tasolla, kun rakennusten lisäksi myös puut ja ajoneuvot ovat mallintuneet virtuaaliseen kaupunkiin kuvaushetken paikoilleen.

Jatka lukemista ”Berliini 3D”

 

Kenkää tykkää-napille

Monille ystävilleni on ainainen ihmetyksen aihe, miten en ole vieläkään liittynyt ”kaikkien käyttämään” Facebookiin. Tai miksi en ole mukana uudessa ja ”trenditietoisten edeltäkävijöiden” suosimassa Google+ palvelussa? Päätökseni olla liittymästä molempiin on perustunut moneen syyhyn, mutta tässä kaksi painavinta.

Jatka lukemista ”Kenkää tykkää-napille”

 

Street View avautui Saksassa

Viime yönä avautui paljon kohuttu Googlen vakoilupalvelu Street View kahdenkymmenen saksalaisen kaupungin osalta. Kuvat ovat Googlen satelliittikuvien tavoin vuosia vanhoja, tarkemmin sanottuna kesältä 2008 ja laadultaan Suomen Street Viewtä huonompia. Saksan lisääminen monikansallisen jätin vakoilupalveluun kesti erityisen pitkään, sillä saksalaiset olivat hyvin nyrpeinä kaupunkiensa luvattomasta kuvaamisesta. Asiasta nousikin aiheellisesti kohu pari vuotta sitten, mikä on suurelta osin vaikuttanut siihen, että vakoilupalvelu voitiin avata vasta nyt.

Jatka lukemista ”Street View avautui Saksassa”