Vaihtoehto Googlelle

Amerikkalainen internetyhtiö Google on vakiinnuttanut paikkansa monen ihmisen sydämeen. Kaikki mitä Google tekee on yleensä sangen toimivaa, nopeasti latautuvaa ja mikä parasta – ilmaista! Vanhan sanonnan mukaan ei ole kuitenkaan ilmaisia lounaita ja näennäisesti ilmaisistakin palveluista maksetaan aina jossain muodossa. Ei ole edes mikään salaisuus, että Google tekee melkein kaiken tulonsa mainonnasta.

Nopeasti maailman suurimmaksi hakukoneeksi noussut Google on vakiinnuttanut paikkansa melkein maailman de-facto internet-hakukoneena aina siinä määrin, että netistä hakemista kutsutaan yleiskielessäkin googlaamiseksi. Asemasta on Googlelle paljon etua, sillä nykyisin harva edes tietää että Googlelle on olemassa vaihtoehtojakin.

Mutta miksi kukaan vaivautuisi vaihtamaan hyvin toimivasta Googlesta? Kaikkein eniten tästä kysymyksestä hyötyy itse Google, jolle on suuri etu että ihmiset käyttävät heidän palveluita uskollisesti. Pitkäaikainen käyttö nimittäin mahdollistaa erittäin tarkkojen käyttäjäprofiilien luomisen. Kun sama käyttäjä tekee kaikki nettihakunsa Googlella, lähettää sähköpostinsa Gmaililla, etsii paikkansa Google Mapsilla ja katsoo videonsa Youtubesta, pystyy Google yhdistämään valtavan määrän tietoa käyttäjää kulloinkin kiinnostavista aiheista, tämän sijainnista sekä elämäntilanteesta. 😕

Kaikki tämä tieto on kultaakin arvokkaampaa mainostajille, joille internet on yhä tärkeämpi mainoskanava. Perinteisesti internetmainonta on ollut samanlaista kuin televisiossa ja printtimediassa, eli kaikille on näytetty samat mainokset. Tämä on kuitenkin tehotonta ja kallista, joten mainostajat ovatkin äärimmäisen kiinnostuneita Googlen (ja Facebookin) kaltaisten jättiläisten jopa yli miljardi ihmistä käsittävistä käyttäjäprofiileista. Niiden avulla mainokset voidaan kohdentaa vain tiettyyn ikäryhmään, joka sijaitsee tietyllä maantieteellisellä alueella ja on kiinnostunut vain tietyistä aiheista. Tämä kohdemainonta on paitsi halvempaa, myös paljon tehokkaampaa, sillä nämä ihmiset ovat itse aktiivisesti kiinnostuneita jostain asiasta ja ovat potentiaalisia tekemään ostopäätöksen.

Miten tämä sitten näkyy tavalliselle käyttäjälle? Perinteinen esimerkki ovat eri sivustoilla olevan mainosbannerit, joissa näkyvät sinulle kohdennetut mainokset. Moni on varmaan viime vuosina huomannut, miten näkyvät mainokset tai jopa Youtube suositukset vaihtuvat yhden Google-palvelussa tehdyn haun perusteella. Tämä on kaikessa tehokkuudessaan jopa karmivaa, mutta osoittaa miten äärimmäisen tehokkaaksi Googlen mainosjärjestelmä on viritetty. 💡

Mainokset voi tietenkin piilottaa näkyvistä mainos-blockereilla, mutta mitäpä jos myös Googlen sinulle näyttämät hakutulokset (tai Facebookin aikajana) muovaantuvat dynaamisesti priorisoimaan ei parhaiten sopivia hakutuloksia, vaan hakutuloksia jotka edesauttavat aktiivisesti Googlen kautta mainostavia yrityksiä? Mitäpä jos hakulogiikka oikein varta vasten piilottaa hakutuloksia, jotka eivät maksa Googlelle mainostamisesta? Amerikkalainen arviointipalvelu Yelp on saanut paljon julkisuutta bisnesmallistaan, jossa yhtiön mainosmyynnistä kieltäytyvien yritysten arviot palvelussa sensuroidaan ja hyvät arviot voidaan kostoksi piilottaa näkyvistä kokonaan. Maksaville asiakkaille yhtiö puolestaan tarjoaa jopa yhtiön itse kirjoittamia positiivisia arvioita, mikä tietenkin tekee koko palvelusta täysin epäluotettavan. Itse lopetin palvelun käytön kokonaan nähtyäni aiheesta tehdyn dokumentin nimeltä Billion Dollar Bully.

Noh, selvästi puolueellisia hakutuloksiahan ei tarvitse klikata, mutta mitäpä jos kyse ei olekaan vain Googlen omista palveluista vaan jätin lonkerot ulottuvat muuallekin? Oletko koskaan huomannut, miten nettisivua ladatessasi alapalkissa vilahtelee sivun eri komponenttien latausosoitteita tyyliin ”yhdistetään google-analytics.com”? Nykyisin melkein jokainen internet-sivusto hyödyntää Googlen tarjoamia lisäpalveluita, joilla ylläpitäjät (sekä mainososastot) voivat seurata nettisivujen kävijämääriä ja -tietoja tai vaikka lisätä sivustolle keskusteluominaisuus (useimmien Facebookin kautta). Tämä tarkoittaa kuitenkin, että samalla nämä palvelut pystyvät keräämään tietoja sivustolle saapuvasta, kuten yksilöivät käyttäjän IP-osoitteen, mikä voi sitten yhdistää melkein reaaliaikaisesti päivittyvään ja alati tarkentuvaan käyttäjäprofiliisi. Tähän ei auta edes vaikka käyttäisit nettiselaintasi suojatussa tilassa.

Itse olen yrittänyt karsia näitä komponentteja täältä blogistani, mutta valitettavasti jotkin sosiaalisen median ominaisuudet vaativat niiden olemassaolon, joten ylläpitäjänkin on vaikea taistella kaikkea vastaan. On kuitenkin silmät avaavaa ladata nettisivujen yksittäiset komponentit listaava selainlaajennus (kuten Firefoxiin saatava Ghostery), jotka mahdollistavat estää jokainen komponentti erikseen. Googlen ja Facebookin komponentteja latautuu melkein jokaiselta nettisivulta, mutta tällaisten laajennusten avulla niiden latautuminen on onneksi estettävissä ja harvemmin se edes aiheuttaa sivuston toimimattomuuden (mainoksia voi näkyä vähemmän :)).

Mutta miksi mistään tästä pitäisi välittää? Mainosbannerit kun voi vain jättää huomiotta tai estää, ja hakutuloksia selata hieman pidemmälle. Näin voi toki tehdä, mutta ongelmalliseksi nettiprofilointi muodostuu nettiostoksia tehdessä, sillä samalla tavalla kun käyttäjätietoja voidaan kerätä, niitä voidaan myös välittää ”yhteistyökumppaneille”. Toisin sanoen verkkokaupat pystyvät muuttamaan hinnoitteluaan tapauskohtaisesti, markkinoimalla tuotetta eri hinnoilla eri käyttäjille. Niille käyttäjille jotka ovat käyttäjäprofiilinsa mukaan selvästi kiinnostuneita tuotteesta, sitä voidaan tarjota hieman kalliimmalla, kuin niille jotka eivät ole vielä varmoja. Tällaista verkkokauppojen hinnoittelun säätymistä asiakkaan edun vastaiseksi on vaikea edes havaita, koska melkein kaikki verkkokaupat tekevät ainakin jonkinlaista yhteistyötä internetjättien kanssa, joten hinnat voivat vaikuttaa samalta kaikkialla. Ainakin lentoyhtiöiden kerrotaan hyödyntävän vastaavia tekniikkoja lentoja hinnoitellessaan, mikä ei yllätä yhtään lentoja joskus selannutta. Monesti kuultu suositus onkin tyhjentää kaikki selaimen välimuistit ja lisäksi käyttää eri tietokonetta sekä mieluusti myös nettiyhteyttä varsinaisen varauksen tekemiseksi, jotta sivustot eivät tietäisi että kyseessä on sama käyttäjä kuin aiemmin. 💡

Teknisesti missään yllä mainitussa ei ole edes mitään ihmeellistä ja se on ollut helposti toteuttavissa jo vuosien ajan. Tilanteeksi onkin muodostunut, että ne yritykset joilla on kaikkein tarkimmat ja ajantasaisimmat käyttäjätiedot, ovat kaikkein parhaassa asemassa hyödyntää tätä tietoa kaupallisesti omaksi edukseen ja käyttäjän vahingoksi. Pienistä puroista muodostuu sadoilla miljoonilla käyttäjillä kerrottuna vuositasolla miljardien arvoista liiketoimintaa, mitä ei jätetä hyödyntämättä. Tässä onkin perimmäinen syy miksi Google ja Facebook käyttävät miljardeja ”ilmaispalveluidensa” pyörittämiseen, sillä ne ovat vain näennäisesti ilmaisia ja todellisuudessa niiden käyttäjät maksavat niistä kiertokautta miljardia tolkulla.

Mitä asialle voi sitten tehdä? Moni Googlea oletus hakukoneenaan jo vuosia käyttänyt ei ehkä enää tiedä, että tarjolla on myös muita vaihtoehtoja, eivätkä ne ole huonoja, joskin erilaisia. Esimerkiksi Microsoft on kehittänyt omaa hakukonetta nimellä Bing jo vuosien ajan, tavoitteenaan päästä samoille miljardiapajille, mutta kyseinen hakukone ei ole noussut koskaan suosioon kuin yhdessä tarkoituksessa. Itse kokeilin Bingiä aikanaan jonkin aikaa, mutta ainakaan tuolloin hakutulokset sekä yleinen käyttäjäkokemus eivät vastanneet odotuksiani.

Pitkällisen etsinnän jälkeen päädyin lopulta mystisen nimen omaavaan DuckDuckGo -hakukoneeseen, joka on ollut pääasiallinen hakukoneeni nyt jo kolmen vuoden ajan.

Vielä sangen pieni, mutta kovaa vauhtia kasvava hakukone on saanut viime vuosina paljon julkisuutta vaihtoehtona Googlen profilointia ja seurantaa karsastaville. Itse olin kuitenkin sangen skeptinen ennen kuin kokeilin hakukonetta jonkin aikaa ja totesin näkeväni tuloksia joista en ollut koskaan Googlen kautta kuullutkaan. DuckDuckGo nimittäin painottaa Wikipedian ja blogien kaltaisia sosiaalisen median tuotoksia tuloksissaan, mikä on yllättävän usein osuvampi kuin kuivan virallinen ja kaupallisuuteen tähtäävä virallinen sivusto.

DuckDuckGo tarjoaa myös näppäriä ominaisuuksia, kuten bangien käytön. Lyhyillä ja yksinkertaisilla komennoilla voi avata haun välittömästi toisessa palvelussa. Esimerkiksi haku !w Kanada avaa Kanadan sivun Wikipediassa ilman yhtään klikkausta. Bangeja on olemassa satoja kaikille yleisille palveluille (Googlellekin) ja niiden käyttäminen tekee nettihausta todella nopeaa. Vielä nopeampaa se on jos DuckDuckGo on sijoitettuna selaimen yläpalkkiin jolloin yhdellä painalluksella voi päästä suoraan tulokseen. Palvelu antaa myös mahdollisuuden hakea korostettua tekstiä oikeaa nappia painamalla, mikä on äärimmäisen kätevää.

DuckDuckGo on ylpeä siitä ettei se seuraa käyttäjiään, siitäkin huolimatta että se kustantaa palvelunsa mainostuloilla. Kuitenkin erona Googleen, DuckDuckGo:n mainokset on erotettu selkeästi ja ne perustuvat vain ja ainoastaan käytettyihin hakusanoihin, ilman minkäälaista käyttäjähistoriaa ja profilointia taustallaan. Itse hakutulokset eivät myöskään perustu minkäänlaisiin kaupallisiin sopimuksiin ja eri käyttäjä näkee samat tulokset samalle haulle. DuckDuckGo:n mainokset ovat siis ”tyhmiä mainoksia”, eikä edes niitä klikkaamalla niiden kautta välity myyvälle yritykselle kuin tieto hakusanasta (ei hakijasta). Hakutulokset ovat siis aitoja, eikä muun verkko käyttäytymisesi säätelemiä, mikä on suuri ero. 😮

Vaihtoehto on siis olemassa ja hakukoneen erottaminen kaikista muista internet-palveluista on iso asia tarkan internetprofiloinnin ehkäisemiseksi. Kaikkea internetvalvontaa ei valitettavasti pysty välttämään, mutta kuten osakesijoittamisessa, kannattaa käyttöään hajauttaa eri yritysten kesken, eikä keskittää kaikkea yhden ja ainoan yrityksen varaan. Itse esimerkiksi käytän Googlen palveluista vain Youtubea sekä Mapsia (koska niille ei ole mielestäni yhtä laadukasta vaihtoehtoa), mutta hakukoneeni on DuckDuckGo ja sähköpostini Outlook. Internetsuosituksiin käytän muun muassa Trip Advisoria sekä Urbanspoonia.

Yksityisyys on ollut viime aikona vilkkaan keskustelun aihe NSA-paljastusten jälkeen, mutta tavallisen ihmisen kannalta yksityisyyskeskustelussa olennaisinta ei ole tämä valtioiden harjoittama vakoilu (vaikka se räikeä väärinkäytös onkin), vaan yksittäisen käyttäjän kannalta olennaisempaa on estää Googlea ja Facebookia myymästä yksityisyyttäsi sinulle epäedullisesti. Koska verkkomarkkinoinnissa on kyse isoista rahoista, on varmaa etteivät suuryritykset tee keskenään kaupallisuuteen tähtävää tiedonvaihtoa eli hajauttamalla internet-käyttö lukuisaan eri palveluun, tietää jokainen näistä palveluista sinusta vain vähäisiä määriä ja pystyy täten kohdentamaan mainostustaan (ja hinnoittelua) huonommin sinulle.

Jos tämän rohkaisemana otat ja kokeilet DuckDuckGo:ta, muista vaihtaa maa-asetus Suomeksi kielellisesti osuvampia tuloksia saadaksesi. Palvelun Suomi-osio on edelleen kehityksessä, mutta oman kokemukseni mukaan se on saavuttanut viime vuosina jo hyvinkin pätevän tason. Tärkeää on myös asettaa odotuksensa oikein, sillä tulokset ovat erilaiset kuin Googlella. Tämä vain heijastaa sitä millaisessa kuplassa Google on pitänyt vuosien ajan ja miten olet tottunut Googlen tuttuun ja turvalliseen tapaan kertoa sinulle asioita. Näkyvät hakutulokset voivat siis vaikuttaa aluksi erikoisilta, minkä vuoksi palvelua kannattaakin käyttää johdonmukaisesti ainakin kuukauden ajan, jotta sinulle kertyy tarpeeksi kokemusta varsinaisen siirtymispäätöksen tekemiseksi. 💡

Lopuksi mainittakoon, että minulla ei ole mitään henkilökohtaista linkkiä DuckDuckGo palveluun. Tästä aiheesta oli kuitenkin vaikea löytää tietoa suomenkielellä, minkä vuoksi päätin kirjoittaa tämän kirjoituksen kolmen vuoden omakohtaisen kokemukseni perusteella. Toivon mukaan siitä on iloa myös joillekin muille ja teemme yhdessä internetistä hieman vähemmän kaupallisiin etuihin perustuvan. 🙂

(Yhteensä 911 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.