Ihmisen elossa ei liene suurempaa ja kauniimpaa tapahtumaa, kuin uuden elämän alku. Meillä on ollut onni saada todistaa tuota kaunista hetkeä kerran elämässämme, mutta kaksi viikkoa sitten meille suotiin toinen mahdollisuus kokea uuden elämän ihme, kun meille syntyi pieni tytär! Uusi tulokas syntyi kesäkuun 7. päivän aamuna eli omana syntymäpäivänäni, tehden ihanasta tapahtumasta ikimuistoisen.
Avainsana: synnytys
Kriittiset ensipäivät teho-osastolla
Vuosi etenee vauhdilla ja onkin vaikea uskoa, että tyttäremme syntymästä on kohta jo kaksi kuukautta! Aika tuntuu yhtäällä täysin hurahtaneen, mutta samaan aikaan myös paljon kahta kuukautta pidemmältä jaksolta, sillä olemme sen aikana joutuneet käymään lävitse melkoisen tunteiden ja tapahtumien vuoristoradan.
Uuden elämän alku
Kesän kääntyessä hiljalleen syksyksi, on takanamme vivahteikas vuosi valmistautuessamme kovalla tohinalla pienen tyttäremme syntymään. Vuoteen on mahtunut paljon vauvaostoksia, vauvakirjojen lukua, seitsemän viikon mittainen synnytysvalmennus sekä runsaasti alati kasvavalle mahalle jutustelua. Kaikki tämä valmistautuminen kulminoitui kohti heinäkuun 22. päivän laskettua aikaa.
