Joulumarkkinoiden pystytys alkoi

Vain reilu viikko sitten siirryttiin talviaikaan, jonka myötä illat pimenivät entisestään. Onneksi tiedossa on jälleen valoa, sillä joulumarkkinoiden pystytys on aloitettu tällä viikolla ainakin Rotes Rathausin edessä sekä Alexanderplatzilla. Viikonloppuna Potsdamer Platzilla oli jo joitain kojuja pystyssä, tosin siellä on erilaisia markkinoita tämän tästä. Yleensä joulumarkkinat avautuvat suunnilleen marraskuun viimeisellä viikonlopulla, johon on vielä tovi aikaa. Silti jo rakennustöiden näkeminen tuo joulumarkkina tuulelle. 😛

Tänä vuonna meille on tulossa kahdet vieraat Berliinin joulumarkkinoita katsastamaan. Ensiksi saapuu äitini korkkaamaan lähiseudun joulumarkkinat heti niiden avajaisviikonloppuna, mitä seuraa Niinan vanhempien saapuminen itsenäisyyspäivän viikonlopuksi luoksemme. Tiedossa on siis tänäkin vuonna melkoisen perusteellinen katsaus Berliinin markkinatarjontaan, josta tulee varmaan tännekin laitettua kuvia.

(Yhteensä 147 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.