Sydneyn sinisillä vuorilla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Häämatkamme kolmas päivä valkeni kauniina tiistaina-aamuna. Kirjauduimme ulos fiinistä hotellistamme ja suuntasimme Darling Harbouriin. Sieltä otimme allemme vuokra-auton ja lähdimme ajamaan kohti sisämaata. Australiassa on Euroopasta poiketen vasemmanpuoleinen liikenne. Kuitenkin jo Irlannin reissullamme tuli huomattua, että ”vääränpuoleiseen” liikenteeseen tottuu nopeasti ja niin kävi nyttenkin.

4,4 miljoonan asukkaan Sydney on Australian suurin kaupunki ja rakenteeltaan hyvin amerikkalaistyyppinen. Keskustan pilvenpiirtäjien ulkopuolella kaupunki on lähes pelkkää omakotitalolähiöiden horisonttiin jatkuvaa talomattoa. Itse asiassa Sydneyn pituus länsi-itä -suunnassa on samaa luokkaa kuin Lontoon (noin 50 kilometriä!), mutta väkimäärä on vain puolet Lontoosta. Julkinen liikenne kaupunkialueella käsittää lähinnä muutamia junalintoja sekä lauttayhteyksiä lahden poikki ja pääosalle lähiöiden asukkaista pääasiallinen kulkuväline onkin oma auto. Niinpä Sydneyn moottoritiet ovatkin isoja ja leveitä, ja täynnä autoja. 😮

Ajamamme reitti

Valtatie ulos Sydneystä

Vilkkaasta liikenteestä huolimatta pääsimme kaupungista hyvin ulos ja noin viidenkymmenen kilometrin päässä yhtenäinen asutus alkoi viimein rakoilla. Paljon yhtenäinen asutus ei tähän suuntaan voi enää levitäkkään, sillä maasto alkaa tämän jälkeen nousta ja maiseman peittävät vehreät metsät. Ollaan tultu Australian kuuluisille sinisille vuorille, Blue Mountainseille.

Blue Mountains on tunnetuin osa Australian suurinta vuoristoa, Great Dividing Rangea. Vuoristo alkaa Victorian osavaltiosta läheltä Melbournea ja kulkee itärannikon tuntumassa 3500 kilometrin matkan halki Uuden Etelä-Walesin aina Queenslandin puolelle saakka. Kyseessä on maailman neljänneksi pisin vuoristo, jolla on leveyttä paikasta riippuen 160-300 kilometriä. Vuoristo toimii pääasiallisena juomaveden lähteenä Australian tiuhaan asutulle itärannikolle ja juuri sen ansiosta itärannikolla myös sataa tarpeeksi viljelyn ja karjankasvatuksen mahdollistamiseksi.

Blue Montains National Park

Blue Mountainsien halki mutkittelevaa Great Western Highwayta on mukava ajella kauniilla kelillä. Wentworth Fallsin kylän kohdalla tieltä kannattaa kuitenkin poiketa sivutielle joka päättyy parkkialueelle, jolta aukeavat upeat näkymät laajaan ja vehreään Jamison Valleyn laaksoon. Ja toden totta, laakson täyttävä utu näyttää sinertävältä, mistä alue on saanut nimensä.

Sinertävä Jamison Valley

Parkkipaikalta kannattaa laskeutua alas polkua, jonka varrelta löytyy lisää näköalapaikkoja. Noin viidensadan metrin päässä sijaitsee Wentworth Fallsin vesiputous, jolta kylä on saanut nimensä. Putouksella on korkeutta 187 metriä ja se on varmasti huikea näky sateiseen vuodenaikaan. Näin loppukeväästä vettä ei ole paljon, joten näkyvissä oli lähinnä pieniä vesinoroja. Putouksen harjan kohdalta ylittävää polkua kannattaa jatkaa vielä jonkin matkaa eteenpäin, sillä vähän matkan päässä polku jatkuu hiekkakivikallion kylkeen louhittuna. Tarjolla on melko huimia kapeikkoja ja pudotuksia. Polku on hyvässä kunnossa, joten huonompikuntoisempikin pärjää sillä kyllä. Itse kävelimme polkua vain pienen matkaa, mutta sitä pitkin on pääsy kaikkialle laaksoon. Polut vaikuttivat hyvin opastetuilta ja verkosto todella laajalta.

Hurja kieleke Wentworth Fallsilla

Wentworth Fallsin putoukset

Parikymmenen kilometriä Wentworth Fallsilta länteenpäin saavutaan Katoombaan, joka on Blue Mountainsin suurin taajama. Aivan kylän kyljessä sijaitsee Katoomba Scenic World, jossa Jamison Valleytä voi ihailla sekä korkeuksista että laakson pohjalta. Tarjolla on muun muassa lasilattialla varustettu köysirata yli 270 metrin korkeudessa, köysirata laakson pohjalle, sekä maailman jyrkin funikulaari-rata. Viimeeksi mainittu on vaijerikäyttöinen rautatie/hissi, jollainen löytyy muun muassa Pohjois-Karjalan Kolilta. Guinnesin ennätystenkirjan mukaan Katoomba Scenic Worldista löytyvän funikulaarin jyrkkyys on 52 astetta ja kaikki tätä jyrkemmät kulkupelit lasketaan hisseiksi.

Köysirata yli laakson

Koska aikaa ei ollut paljon ja paikka sangen turistinen, päätimme jättää käymättä huvituksissa. Sen sijaan jätimme auton paikan ilmaiseen parkkihalliin ja suuntasimme kalliojyrkänteen reunaa kulkevalle polulle. Vehreässä metsässä paikoin huikeissa maisemissa kulkeva noin puolentoista kilometrin polku oli hyvä valinta. Muita kulkijoita ei ollut paljoakaan ja monin paikoin oli melkein hiljaista – mitä nyt puissa istuvien papukaijojen rääkyntä ajoittain katkaisi hiljaisuuden.

Rauhallinen Blue Mountains

Vaikka polku ei kuulosta pitkältä, on se silti sangen raskas kulkea ja aikaa kuluu. Lopulta polku saapuu Echo Pointiksi kutsutulle näköalapaikalle, josta aukeaa uskomaton näkymä laaksoon sekä kuuluisalle The Three Sisters nimiselle kalliomuodostelmalle. Kyseessä on hiekkakivikallion uloke, jota eroosio on syönyt vuosimiljoonien ajan, muodostaen näin kolme kalliopilaria. Muodostelmalle pääsee kävellen ja ensimmäisessä kolossa tuulen tuiverruksessa seistessään ymmärtää hyvin miten kallio on muotoutunut nykyiseen muotoonsa. 🙂

The Three Sisters

Autolle palatessamme huomiomme kiinnittivät ympäröivien puiden lehdet sekä kadunvarressa seisovat autot. Kaikki näytti olevan punertavan hiekkapölyn peittämiä. Syy pölylle oli viikkoa aiemmin koko itärannikkoa koetellut parin tunnin mittainen suuri punainen hiekkamyrsky, josta uutisoitin aina Euroopassa saakka. Sydneyssä hiekkaa ei juurikaan enää huomannut, mutta Blue Mountainseilla Australian suuren Outbackin suunnalta olevaa punertavaa hiekkaa ja pölyä oli vielä kaikkialla.

Hiekkamyrskyn jälkiä

Majoituimme yön Katoombassa, josta jatkoimme seuraavana aamuna edemmäs sisämaahan. Noin kolmenkymmenen kilometrin päässä metsäiset kukkulat vaihtuvat hiljalleen Keski-Saksan kaltaisiin maisemiin, jossa vehreät laitumet kumpuilevat auringonpaisteessa.

Niittymaisemia sinisten vuorten jälkeen

Kohteenamme oli syrjäinen Jenolan Cavesin luolasto, jonne on matkaa noin 70 kilometriä Katoombasta. Paikan päälle mutkittelee laaksoon laskeutuva yksikaistainen tie, jonka lopussa vastassa on valtava avoluola. Ajotie kulkee suoraan luolan läpi naapurilaaksoon, jossa sijaitsee parkkipaikka sekä ravintola.

Ajotie Jenolan Cavesin parkkipaikalle

Jenolan Caves on suuri avoluolasto, joka löydettiin vasta 1830-luvulla. Tuohon aikaan luolien tutkiminen oli hyvin vaarallista ja hidasta hommaa, mutta tänä päivänä kymmeneen luolaan on helppo pääsy opasteluilla turistikierroksilla. Kulkureitit ovat paikoin ahtaat, mutta tilat on valaistu hyvin ja alueen geologiasta kertovat oppaat ovat todella asiantuntevia. Me vierailimme kaikkein kuuluisimmassa ja suurimmassa Lucas Cavessa, jonne tehtävä kierros kestää noin tunnin verran. Luolaston suurimmassa luolassa järjestetään jopa konsertteja, tosin kuulemma soittimien, kuten suuren harpun, paikalle tuominen on melkoisen työn takana.

Kartta Jenolan luolista

Kumpikaan meistä ei ole koskaan aiemmin käynyt luolakierroksella, joten kierros oli meistä erittäin mielenkiintoinen. Maisemat maan sisällä olivat upeat ja on käsittämätöntä, millaisia muodostelmia vesi saakaan aikaiseksi miljoonien vuosien aikana. Valokuvaus on sallittua, mutta ilman todella valovoimaista kameralinssiä tärähtämättömien kuvien ottaminen ei ole helppoa. Kaiken kaikkiaan kierros oli meistä loistava ja jäimme vain miettimään mitähän muuta kiintoisaa yhdeksästä muusta luolasta löytyisikään. 😮


Lucas Caven sisällä

Luolaston uumenissa

Tippukivimuodostelmia

Värikkäästi valaistu luola

Luolakierroksen jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin kohti Sydneytä. Alkumatkasta näimme erään kukkulan huipulla ojassa lunta, mikä oli sangen odottamaton näky niillä nurkilla. Todistetusti Sydneyn leveyksilläkin saadaan siis sikäläisen talven aikana ainakin jonkin verran lunta. Muuten paluumatkaa siivittivät kauniit niittymaisemat, sekä kymmenien auton alle jääneiden eläimien raadot. Koko Australian reissumme aikana näimme lähemmäs 50 roadkilliä, joista suurin osa kenguruja. Itse asiassa eläviä kenguruita näkyi koko kuukauden matkamme aikana vain muutamaan otteeseen villissä luonnossa, kun taasen kuolleita oli tiuhaan teiden varsilla. Kenguruja on Australiassa aivan riesaksi saakka, mutta ne viettävät päivänsä puiden varjossa köllötellen ja lähtevät liikkeelle vasta yöllä. Näin niitä ei päivällä niin näekkään, mutta yöllä niitä saa jatkuvasti varoa. Kengurut eivät ole myöskään ainoa eläinryhmä joka jää autojen alle, vaan myös vompatit, koalat ja muut ovat vaaraksi liikenteelle. 😕

Liikenteen vaaroja

Ajelimme takaisin Sydneyhin eri riettiä kuin tullessa, joten maisemat olivat mukavasti hieman erilaiset. Sydneyhin saavuimme keskiviikon pahimman iltapäiväruuhkan aikaan. Kahdessa tunnissa vaivaiset viisitoista kilometria madeltuamme saavutimme lopulta hotellimme. Nähtyjen autojen määrä oli jotain uskomatonta, eikä edes Bostonissa kokemamme ruuhka kevään reissullamme ollut samaa tasoa. Ulkolähiöissä asuvilla sydneyläisillä saattaakin kulua päivittäin 2-3 tuntia työmatkoihinsa. On siinä kestämistä. 🙄

Melkein perillä!

Yövyimme Pohjois-Sydneyssä sijaitsevalla hotellilla ja ajoimme seuraavana aamuna kaupunkiin palauttamaan vuokra-automme. Aamuruuhkassa meiltä kesti tunnin valua noin 10 kilometrin matka keskustaan. Menikin hilkulle että saimme auton palautettua juuri ajallaan.

Matkamme ensimmäiset 500 kilometriä oli nyt sitten ajettu. Auton palauttamisen jälkeen meillä ei ollut kummoisempaa kiirettä, joten kävelimme rauhassa seuraavalle hotellillemme ja jätimme laukkumme sinne. Myös Torstai oli kaunis ja pilvetön, joten kuvailimme kaupunkia matkallamme kohti Sydneyn oopperataloa.



Mahtava keli kiertää Sydneytä



Sydneyn torneja

Sydneyn pääpostitoimisto

Syy miksi suuntasimme Sydneyn kuuluisalle oopperatalolle oli että olimme varanneet liput oopperatalon suuressa pääsalissa pidettävään iltapäiväsinfoniaan. Halusimme sekä nähdä rakennuksen sisältä että kuulla laadukasta Sydneyn sinfoniaorkesterin soittoa ja kyseinen tapahtuma tarjosi tähän hyvän mahdollisuuden.

Kohti oopperataloa

Oopperatalo sisältä

Hieman ennen kello yhtä pääsimme sisälle valtavaan 2678 istumapaikan konserttisaliin. Konsertti oli arviolta 95% täyteen myyty ja vapaita paikkoja oli hajanaisesti vain siellä täällä. Katsomon keski-ikä huiteli jossain 75:den vuoden tietämillä ja kaltaisemme nuoret ihmiset pystyi laskemaan kahden käden sormilla! 😯 Ei se meitä mitenkään haitannut, mutta hieman kyllä huvitti. Pihkuran mummot ja vaarit olivat vielä sangen huonokäytöksisiä. Suklaapapereita ja muovipusseja rapisteltiin ja joku köhi jossain jatkuvasti. Se hieman häiritsi keskittymistä Sydneyn sinfoniaorkesterin upeaan konserttiin. Omat paikkamme (jotka maksoivat vain noin 35 euroa!) olivat peräti kolmannelta permannon riviltä, joten etäisyytemme kapellimestariin oli vain 10 metriä. Noin kaksi tuntia kestänyt väliajallinen konsertti olikin huippuluokan elämys, jonka muistamme varmasti aina. 😮

Konsertin jälkeen kirjauduimme hotelliimme, josta saimme hienon huoneen ylimmästä 19. kerroksesta. Huoneessa katselimme pari tuntia telkkaria, kunnes ilta alkoi pimentyä. Noin kello seitsemän aikaan otimme hotellin edestä taksin ja ajelimme keskustan lähettyvillä Moore Parkissa sijaitsevalle Sydney Entertainment Quarterille. Alue on rakentunut siellä sijaitsevien Fox-elokuvastudioiden ympärille, joissa on muuten kuvattu muun muassa The Matrix ja Star Wars elokuvia. Alueella on paljon hyviä ravintoloita, kauppoja, IMAX-elokuvateatteri sekä erilaisia klubeja.

Entertainment Quarterin aluetta

Oma iltarientomme suuntautui The Comedy Store -klubille katsomaan stand-up komiikkaa. Liput maksoivat vain kymmenen euroa ja sillä hinnalla saimme nauraa kippurassa melkein kaksi tuntia! Klubi oli aivan täynnä ja porukalla oli hysterisen hauskaa, kun lavalla esiintyneet moottoriturvat pommittivat jatkuvilla vitseillä. Aivan uskomattomia taitureita tuli nähtyä ja vaikka yksikään ei ollut megakuuluisa, olivat he silti kaikki todella hauskoja. Illan vieraileva tähti oli kanadalainen Glen Wool, jolta odotusten mukaisesti irtosikin paras setti. Stand-up show kyllä kruunasi viihteeseen keskittyneen päivämme täydellisesti! 😛

Glen Woolin esitys alkamassa

Reissun kuudes päivä eli perjantai oli vaihteeksi pilvisempi. Nukuimme pitkään, jonka perästä kävimme noutamassa nyt valmiina odottavan uuden rannekelloni. Tämän jälkeen kiersimme keskustan valokuvausliikkeitä kunnollisen kamerajalustan perästä. Tarve oli polttava, sillä iltapäivällä suuntasimme kävellen yli Sydney Harbour Bridgen vastarannalla sijaitsevalle Milsons Pointin alueelle. Kyseessä on pieni niemi, jolla sillan pohjoispää sijaitsee. Sillan ylittäminen kävellen on hieno kokemus ja tarjoaa huikeita maisemia tältä korkealta sillalla. Sillan valtavat mittasuhteet käyvät myös parhaiten selväksi sillan yli kävellessä.

Uusi rannekello

Liikennejärjestelyjä Sydney Harbour Bridgellä

Sillalta ei noin vain hypätä

Kurkistus alapuolelle

Port Jacksonin lahti sillalta nähtynä

Milsons Point vastarannalla

Milsons Pointissa sijaitsee myös suosittu Luna Park -huvipuisto, joka ei kuitenkaan ollut kohteemme. Reissumme tarkoitus oli nähdä sieltä avautuva huikea maisema vastarannalla sijaitsevasta oopperatalosta, keskustan pilvenpiirtäjistä sekä tietenkin aivan vieressä kohoavasta valtavasta Sydney Harbour Bridgestä. Kokeilimme kamerallamme monia säätöjä ja poseerasimme kuvissa melkein kyllästykseen saakka. Harmillisesti valoisana aikana keli oli hieman pilvinen, mutta illan laskeuduttua taivas kuitenkin selkeni, muuttuen tosin myöhemmin sateiseksi.

Vastanaineet Milson’s Pointissa

Sydneyn siluetti vastarannalla

Monien harjoitusotosten jälkeen alkoi tuloksena syntyä huikeita yökuvia maisemasta, joka on hyvin tuttu tuhansista internetissä olevista valokuvista. Paikalla oli nyttenkin muitakin valokuvaajia räpsimässä kameroillaan. Viivyimme alueella melkeinpä pari tuntia, kunnes lopulta sade pakotti meidät lähtemään. Onneksi paikalta pääsi helposti junan kyydissä takaisin hotellillemme, jossa sitten ihailimme otettuja kuvia.

Sydneyn oopperatalo valaistuna

Sydney iltavalaistuksessa

Luna Parkin sisäänkäynti

Loppuilta kuluikin hotellilla ikkunan läpi sateista Sydneytä sekä telkkaria katsellessa. Tämäkin päivä oli ollut loistava anniltaan ja olimme nähneet runsaasti uutta. Yön aikana ei kuitenkaan ollut tarjolla montaakaan tuntia unta, sillä aikaisin seuraavana aamuna pakkasimme jälleen varusteemme ja lähdimme kohti lentokenttää. Matka jatkuisi seuraavaksi Uuden-Seelannin puolelle, josta sitten seuraavassa viestissäni. 😛

 

Seuraavaan osaan tästä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

(Yhteensä 1 018 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.