Rob Ford on poissa

Kun koko maailma puhui tänään tiistaina Brysselin terroristi-iskusta, oli täällä Kanadassa pääpuheenaihe kuitenkin yöllä tapahtunut Toronton entisen pormestarin Rob Fordin poismeno. Fordin tiedettiin taistelleen syövän kanssa jo muutaman vuoden ajan, mutta oli silti yllätys kaikille miten yllättäen vain 46-vuotias Ford lopulta kuoli.


Edesmennyt Rob Ford

Ford jää ihmisten mieliin kiistanalaisena hahmona, jonka erittäin värikkäät edesottamukset, sekavat kommentit sekä julkiset sekoilut olivat kuin suoraan takavuosien näyttelijä Chris Farleyn (aivan oikeasta) komediaelokuvasta ja jäävät ikuisesti elämään kummallisena ajanjaksona kanadalaisessa paikallispolitiikassa.

Fordin elämä oli kuin komediaelokuvasta

Ford nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen vuonna 2013, kun tieto tämän jo pitkään epäillystä huumeiden käytöstä sekä rikollisten kanssa kaveerauksesta päätyivät julkisuuteen. Kaiken ytimessä oli erään pikkurikollisen kuvaama kännykkävideo, jonka avulla nämä yrittivät kiristää Fordilta rahaa. Kun tämä ei kuitenkaan onnistunut, vuosi video muutaman toimittajan käsiin, mistä alkoi suuri Fordin ajojahti. Itse videota ei kuitenkaan koskaan julkaistu muutamia kuvakaappauksia lukuunottamatta, mutta se päätyi myös poliisin käsiin.

Kokoelma Rob Fordin edesottamuksista

Koska Fordia ei kuitenkaan saatu tuomiolle teostaan, eikä tämä suostunut kaikesta negatiivisesta julkisuudesta huolimattaan eroamaan pormestarin virastaan, päätyi Toronton kaupunginvaltuusto lopulta riisumaan tämän kaikesta poliittisesta vallasta. Tämä vain kiihdytti julkisuudesta juopuneen Fordin alamäkeä, joka kuitenkin valittiin Ford Nationina tunnettujen taustajoukkojensa avulla seuraavaankin kaupunginvaltuustoon. Samoihin aikoihin tuli kuitenkin julki tieto Fordilla todetusta vatsasyövästä, jonka myötä Ford katosi suurelta osin julkisuuden valokeilasta.



Vaikka Ford jääkin suurimman osan mieleen hassuna sekoilijana jolle sattui ja tapahtui kaikkea, on hänen pormestarikautensa poliittinen perintö silti pitkälle yltävä ja sen arvioidaan rapauttaneen Kanadan suurimman kaupungin infrastruktuuria Fordin vastustaessa kynsin ja hampain kaikkia tähdellisiä investointeja sekä erityisesti metroverkoston ja julkisen liikenteen laajentamista Torontosssa. Kaupungille koituneen imagohaitan arvioidaan myös olleen valtaisa ja kanadalaisittain ennenkuulumatonta, vaikkakin Fordin sekoilut myös toivat Toronton ihmisten tietoisuuteen ympäri maailman.


Oli miehestä mitä mieltä tahansa, varmaa kuitenkin on, että Rob Ford on niitä harvoja paikallispoliitikkoja, jotka tullaan muistamaan Kanadassa ja maailmassa vielä pitkään tämän kuolemankin jälkeen.

(Yhteensä 593 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.