Burnabyn projektipäivitys (2018)

Kotikaupunkimme Burnaby muuttuu kovaa vauhtia, kun kaupungista rakennetaan osa ympäröivää metropolia. Nostokurjet täplittävät kumpuilevaa esikaupunkialuetta kaikkialla ja erityisesti neljän suuren kaupunkikeskuksen ympärillä tapahtuu valtavasti. Kuumimmat rakennustyömaat sijaitsevat Metrotownin sekä Brentwoodin alueilla, joissa muutos vain parin vuoden takaisesta on ollut merkittävää.

Kolmen vuoden muutos

Brentwoodissa yli kolmen vuoden ajan mylläyksen alla ollut jättimäinen ostoskeskustyömaa on edennyt lähelle ensimmäisen osan valmistumista myöhemmin tänä vuonna. Syksyyn mennessä valmistuu myös 56-kerroksinen kompleksin ensimmäinen asuinpilvenpiirtäjä, joka on osa yhteensä 11 korkean tornin Amazing Brentwood nimistä kokonaisuutta. Saman kokoinen kakkostorni sekin kohoaa jo puolivälissä ja naapurissa kaivetaan jo kolmannen tornin perustuksia.

Brentwoodin uusi ostoskeskus

Todella korkea ykköstorni

Myös muualla Brentwoodin alueella tapahtuu ja esimerkiksi vuonna 2015 valmistuneen 32-kerroksisen Escalan naapuriin nousee kovaa vauhtia 42-kerroksinen Aviara, joka saa naapurikseen 46-kerroksisen Triomphen. Aviara on noussut alueelle erittäin nopeasti ja siitä puuttuu enää muutama ylin kerros ennen kuin paikalla juhlitaan harjannostajaisia.

Aviara nousee Escalan naapuriin

Naapuriin nousee vieläkin korkeampi Triomphe

Lähistöllä sijaitsevan Gilmore Stationin metroaseman vieressä on myös pian alkamassa todella kiintoisa pilvenpiirtäjäprojekti nimeltä Gilmore Place. Projektiin kuuluu Skytrain-linjan ympärille rakentuva suuri ostoskeskus ja toimistoja, jonka pilvenpiirtäjät kohoavat 30-65 kerroksen korkeudelle. Korkeimmasta pilvenpiirtäjästä onkin todennäköisesti tulossa koko Vancouverin metropolialueen korkein rakennus yli 200 metrin harjakorkeudellaan.

Gilmore Placesta tulee korkea

Projekti on vasta ennakkomarkkinoinnissa, mutta en olisi yllättynyt rakennustöiden alkaessa vielä tämän vuoden puolella. Olisikin melkoisen kiintoisaa jos korkeimman rakennuksen titteli siirtyisi korkeusrajoituksista kärsivältä Vancouverilta naapurikaupunki Burnabyyn. Se lienee kuitenkin väistämätöntä, mutta varmaa ei ole josko Gilmore Place tulee kantamaan tätä titteliä pitkään, vaiko ollenkaan, sillä myös Metrotownin alueelle visioidaan noin 65-kerroksista pilvenpiirtäjää. Samaa kokoluokkaa voidaan nähdä tulevaisuudessa myös toisaalla Burnabyssä, Lougheedin kaupunkikeskuksessa.

Kaksi viimeisintä uutta suurhanketta Brentwoodin alueella ovat nimeltään Lumina sekä Concord Brentwood. Molemmissa kaivetaan paraikaa perustuksia usealle tulevalle korkealle tornitalolle. Rakennuksissa tullaan näkemään monella tavalla kaareilevia ulkoseiniä sekä suuria parveketiloja, jotka tuovat mukavaa vaihtelua vuosia suosiossa olleiden käyttökelvottomien postimerkkiparvekkeiden lomaan.

Lumina ja Concord Brentwood täydentävät alueen

Hiljaista ei ole täällä Brentwoodin naapurissa Metrotownissakaan, jossa on tätä kirjoittaessa rakenteilla myös kymmenkunta tornia. Suurin projekti on edelleen yhteensä viiden pilvenpiirtäjän Station Square, jonka kakkos- ja kolmostorni valmistuvat nyt kesällä. 48-kerroksisesta kakkostornista tulee ainakin seuraavaksi pariksi vuodeksi kaupunkikeskuksen korkein rakennus, ennen nelos- ja viitostornin valmistumista. Kahden viimeisen tornin arkkitehtuuri on suunniteltu uudelleen ja viimeisestä tornista tulee lähemmäs 200-metrinen 52-kerroksisen lasinen pilvenpiirtäjä. Korkean pilvenpiirtäjän huipulle tulee valtavat kattohuoneistojen ulkotasanteet, joilla tulee olemaan hulppeaa nauttia kesäisestä auringosta.

Station Squaren kolme ensimmäistä tornia

Huipun upeat tasanteet

Kokonaisuuden viimeistelevä viitostorni

Lähempänä Skytrainia rakenteilla on kaksi keskenään saman kokoluokan (28-42 kerrosta) kaksoistornia, nimiltään Sun Towers ja Gold House. Jälkimmäisen kompleksin nimi tulee näkymään myös tornin ulkolasituksessa, joka tulee olemaan osaksi kultaista lasia. Väri tuokin mukavaa vaihtelua usein sangen värittömiin uudistorneihin verrattuna ja ensimmäiset ikkunalasit ovatkin antaneet lopputuloksesta erittäin lupaavan kuvan.

Gold Housen ensimmäinen torni nousee

Kulta- ja aurinkotornit

Metrotownin itälaidalla tyhjästä noussut usean tornin keskittymä saa puolestaan pian viidennen torninsa, kun 37-kerroksinen kaarevia parvekkeita omaava Midori valmistuu myös kesällä. Viereen on nousemassa vielä useita torneja ja rakentumassa onkin melkoinen korkeiden tornitalojen keskittymä.

Midori nousee osaksi uutta klusteria

Myös Metrotownin muilla reunoilla rakennetaan, mainintoina 41-kerroksinen Sussex sekä uusia torneja Patterson Stationin ympärille vähän aikaa sitten valmistuneen Aldynnen pariksi. Myös aiemmissa kirjoituksissa mainittu Modello on viimein valmis ja satojen ihmisten uusi koti.

Modello ja Sussex

Käynnissä on siis todella valtava määrä projekteja ja katsaukseni käsittää vain kaikkein suurimmat kokonaisuudet pelkästään kahden kaupunkikeskuksen alueella. Myös muualla Burnabyn alueella tapahtuu runsaasti ja ympäröivissä kaupungeissa vielä moninkertaisesti enemmän. Rakennustyömaat ovatkin pysyvä osa nopeasti kehittyvää ja kasvavaa metropolialuetta tulevinakin vuosina.

Kaupunkien siluetit muuttuvat nopeaan

(Yhteensä 362 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Burnabyn projektipäivitys (2018)”

  1. Thanksyt sinne länsirannikolle, hienoista kuvista ja projektipäivityksestä. Hienoa tuuppaa tulemaan.

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.