Saksa-Englanti

Kauniin sunnuntaipäivän kunniaksi lähdimme aamupäivällä kaupungille kävelemään. Suuntasimme kohti Brandenburgin porttia ja siitä sitten Potsdamer Platzille brunssia nauttimaan. Piipahdimme myös Berliinin suurella Fanmeilella, joka tosin oli tuolloin vielä hyvin hiljainen. Näin ei ollut pari tuntia myöhemmin, kun yli 350 000 ihmistä kokoontui katsomaan ennakkoon tiukaksi veikattua Saksan ja Englannin välistä ottelua.

Jatka lukemista ”Saksa-Englanti”

 

Vieraiden kanssa Saksin Sveitsissä sekä keskitysleirillä

Monien kiireiden johdosta minulta on menneen puolen vuoden ajalta jäänyt kertomatta melko monesta pienemmästä tapahtumasta sekä vierailusta. Yksi tällainen on appivanhempien vierailu maaliskuun lopulla. Appivanhemmat ovat olleet ahkeria vieraita ja tämä vierailu oli heille jo kolmas Berliinissä asuttujen melkein kolmen vuoden aikana. Tahti on siis ollut noin vierailu vuoteen, mitä voinee pitää riittävänä appivanhempien ollessa kyseessä (vitsi,vitsi).

Jatka lukemista ”Vieraiden kanssa Saksin Sveitsissä sekä keskitysleirillä”

 

Saksa jatkoon

Täytyy sanoa, että täkäläisillä meni tilanne jo sangen jännäksi, kun Saksan maajoukkueen oli tänään pakko pärjätä Ghanaa vastaan päästäkseen jatkoon alkusarjasta. Saksalaisten iloksi pääsylippu jatkoon silti tuli 1-0 voitolla kovin taistelleesta Ghanasta. 🙂

Itse en edelleenkään pelejä millään mielenkiinnolla seuraa, mutta on se silti hauskaa elää mukana tässä tunnelmassa, jonka kisat kaupunkiin luovat. Berliinin paras tunnelma on tänään löytynyt ehdottomasti Tiergartenista, jossa Brandenburgin portin ja Siegessäulen väliin on tänään avautunut valtaisa public viewing -alue. Lehtitietojen mukaan tänäistä ottelua on ollut seuraamassa yli 200 000 ihmistä, mikä on vielä vähän: jos Saksan peli jatkaa hyvää kulkuaan, tulee määrä varmasti moninkertaistumaan. Neljän vuoden takaisia viimeisiä kamppailuja alueella seurasi peräti miljoona ihmistä!

Jatka lukemista ”Saksa jatkoon”

 

Fast Lane

Netin kautta vastaan tulevat viraalimainoskampajat voivat olla joskus todella hauskoja ja oivaltavia. Välillä niissä näkee tuttuja maisemiakin, kuten Volkswagenin Fastlane -kampanjassa, joka on kuvattu eripuolilla Berliiniä.

Alexanderplatzin metroasema

Jatka lukemista ”Fast Lane”

 

Juhannus Saksassa

Tänään vietetään kesäpäivänseisausta, mikä tarkoittaa vuoden pisintä päivää täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. Tähän aikaan vuodesta aurinko ei laske napapiirin pohjoispuolella lainkaan ja Etelä-Suomessakin yö on  lyhyt ja valkea. Saksassa tätä keskikesän on paljon vaikeampi huomata, sillä Berliininkin korkeudella ollaan sen verran Suomea etelämpänä, että aurinko ehtii laskea ja pimeä saapua. Berliinissä pimeä tulee näihin aikoihin tuossa iltakympin maissa ja aamulla aurinko pompsahtaa ylös jo hieman ennen viittä. Valoisuus ei siis aiheuta Saksassa yhtä herkästi yöttömiä öitä  kuin Suomessa.

Jatka lukemista ”Juhannus Saksassa”