Flash Mob Vancouver

Mitä erilaisimmat flash mobit ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon ympäri maailman. Nämä ihmisjoukkojen ennalta sopimat, yleensä julkisella paikalla yllättäen tapahtuvat, joukkotapahtumat ovat muodostuneet yleisiksi varsinkin suurissa kaupungeissa. Niinakin sattui keskelle yhtä lokakuussa 2010, keskellä kirkasta päivää Berliinin Alexanderplatzilla ostoksilla ollessaan.

Vancouverissakin flash mobeja on järjestetty jo vuosia, mutta erityisesti tänä vuonna niistä näyttää tulleen oikein buumi ja kevään mittaan tapahtumia on nähty pitkin metropolialuetta. Keräsin alle viimeisen puolentoista vuoden ajalta pienempiä ja hieman suurempia tapahtumia pitkin kaupunkia. Näiden videoiden perusteella Vancouverin kaduilla sekä lähialueiden ostoskeskuksilla onkin sangen suuri mahdollisuus joutua yllättäen keskelle flash mobia. Ole siis valmis, jos jostain alkaa yllättäen kuulua musiikkia ja ympärille kerääntyä ihmisiä… 😉

”Wedding Dress” Flash Mob, Vancouver Public Library, 11. helmikuuta 2012

”Brits Burst Into YVR” Flash Mob / kampanja, Vancouverin kansainvälinen lentokenttä, 24. toukokuuta 2012

”Sweater Day Dance” Flash Mob, Metrotown, 4. helmikuuta 2012

”To Women and Girls Everywhere” Flash Mob, Park Royal Mall, 12. helmikuuta 2011

”Anti-Bullying” Flash Mob, Oakridge, tammikuu 2011

”Anti-Bullying” Flash Mob, Aberdeen Centre, 26. helmikuuta 2012

”Body-by-Vi” Flash Mob / kampanja, Metrotown, 21. huhtikuu 2012

”God Is Good” Flash Mob, Granville Street, 3. syyskuuta 2011

”CandyGram.ca” Flash Mob, Pacific Center, tammikuu 2012

(Yhteensä 201 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.