Kovan onnen vanha postitalo

Washington on ollut Yhdysvaltojen pääkaupunki jo yli 200 vuoden ajan, missä ajassa kaupunkiin on kerennyt rakentua näyttävää arkkitehtuuria. Yksi keskustan näyttävimmistä rakennuksista on keskeisen Pennsylvania Avenuen varrella sijaitseva Old Post Office Pavilion, joka on vuonna 1899 valmistunut kaupungin entinen pääpostirakennus. Ulkoa massiivinen ja näyttävää rakennus on kokenut sadan vuoden aikana monenlaisia käänteitä ja onkin ihme, että se on edelleen olemassa.

Vaikka rakennus sijaitseekin nykyisin sangen keskeisellä paikalla, oli alue hyvin erilainen 1900-luvun alussa. Nuhjuisia asuinkortteleita sisältäneellä alueella jättimäinen rakennus oli melkoinen outolintu ja vain kymmenen vuotta sen valmistumisen jälkeen julkisuudessa alkoi kuulua kommentteja että rakennus tulisi purkaa. Kommentit voimistuivat kun Washingtonin postikeskus muutti rakennuksesta vuonna 1914 Union Stationin juna-aseman lähettyville. Tuolloin vain 15 vuotta vanhaa rakennusta alettiinkin kutsua ”vanhaksi” postitaloksi, joka on rakennuksen epävirallinen nimitys yhä edelleen.

Massiivinen vanha postirakennus

Kova onni jatkui 1920-luvulla, kun viereistä Federal Triangle -toimistokompleksia kehittäneet tahot yrittivät jouduttaa rakennuksen purkua, laajentaakseen omaa kompleksiaan sen tontille. Vuonna 1934 näyttikin siltä, että rakennuksen purkutuomio oli varma, kun postitoiminta muutti kokonaan rakennuksesta. Rakennus kuitenkin säästyi jälleen, sillä elettiin 30-luvun Suuren laman keskellä ja kenelläkään ei ollut rahaa rakennuksen purkamiseen.

Katunäkymä

Pääsisäänkäynti rakennukseen

Rakennus selvisi seuraavat 30 vuotta liittovaltion toimintojen ylijäämätilana, kunnes 60-luvulla presidentti John F. Kennedyn asettama alueen kohennusta suunnitellut lautakunta listasi vanhan postirakennuksen jälleen purettavien rakennusten listalla. Rakennus saikin virallisen purkutuomion, mutta tähän mennessä washingtonilaiset olivat jo ehtineet tottua ja tykästyä rakennuksen sen verran, että sen purkamista vastaan nousi kansalaisliike.

Rakennus säilyi ja se päädyttiin kunnostamaan 80-luvulla nykyiseen asuunsa. Rakennus on sittemmin toiminut sekalaisena toimistotilana ja vähän nujahtanut tähän päivään mennessä. Rakennuksen ylläpito on tuottanut yli kuuden miljoonan dollarin vuosittaisen tappion sen omistaneelle liittovaltiolle, joten finanssikriisin jälkimainingeissa se päädyttiinkin myymään. Ostajaksi ilmaantui kiinteistömoguli Donald Trump, jonka sijoitusyhtiö osti rakennuksen vuonna 2011. Vaikka Trump herättääkin ihmisissä monenlaisia tuntemuksia, on monien mielestä hyvä asia, että kiinteistöllä on nyt omistaja, jonka on tarkoitus kunnostaa rakennus luksushotelliksi, mikä varmistanee rakennuksen säilymisen pitkälle tulevaisuuteen.

Toivon mukaan hotelliksi muuttuminen ei tule kuitenkaan estämään yleisön pääsyä rakennuksen 96 metriä korkeaan kellotorniin, joka on Washingtonin kolmanneksi korkein rakennelma. Nykyisin tornin 82 metrin korkeudessa olevalle näköalatasanteelle on ilmainen pääsy ja se on ainoa tapa nauttia Washingtonista yläilmoista, nyt kun Washington Monument on edelleen suljettuna vuoden 2011 maanjäristyksen jälkeisten kunnostustöiden vuoksi. Ainoa huono puoli kellotornissa on huipulla valokuvaamista hankaloittava erittäin tiuha metalliverkko, joka piirtyy pakostikin sieltä otettuihin valokuviin.

Valkoinen talo, Pennsylvania Avenue kohti United States Capitolia ja Lincoln Memorial

Kaukainen Washingtonin katedraali, Washington Monument sekä FBI:n päämaja

Minun silmääni vanha postirakennus on upea rakennuskokonaisuus ja minun on vaikea ymmärtää, miten sitä on voinut uhata kaikki nämä vuodet purkutuomio. Vaikka en itsekään Trumpista juuri tykkää, toivon kuitenkin että rakennus saa vihdoinkin arvoisensa käyttötarkoituksen ja se tullaan kunnostamaan alkuperäiseen loistoonsa. Ennen sitä maisemista pitävän kannattaa ehdottomasti tehdä lyhyt hissimatka rakennuksen kellotornin huipulle nauttiakseen Washingtonin urbaaneista keskustamaisemista.

(Yhteensä 383 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.