Käänteinen asetelma

Eilen, 40 päivää ja 39 yötä myöhemmin, oli viimeinkin aika päättää pitkä työreissuni Washingtoniin, josta olen kerennyt kirjoittaa vasta pienen osan tänne blogiini. Reissu oli työmielessä erittäin onnistunut ja hyvin tarpeellinen, mutta ei käy kieltää, että kyseessä oli hyvin pitkästä ajasta olla poissa kotoa. Onnekseni Niina saapui Washingtoniin tämän viikon maanantaina ja ehdimme nähdä toisiamme pitkästä aikaa neljän päivän ajan. Harmillisesti Niinan piti kuitenkin eilen jäädä Washingtoniin, sillä hänen kaksiviikkoinen työmatkansa kestää vielä viikon verran. Niinpä me ikään kuin vaihdoimme asetelmaa ja minä olen nyt tätä kirjoittaessa yksin kotosalla Vancouverissa ja Niina työmatkalla Washingtonissa. 😐

Jatka lukemista ”Käänteinen asetelma”

 

Washington pimeän jälkeen

Niinan saavuttua tällä viikolla Washingtoniin omalle työmatkalleen, tarjoutui minulle mahdollisuus viettää hänen kanssaan muutama päivä pääkaupungissa ennen omaa kotiinpaluutani loppuviikosta. Koska Niinan hotelli sijaitsi aivan ydinkeskustassa, päätin muuttaa sinne viimeisen viikon ajaksi hieman syrjäisestä Pentagon Cityn alueelta. Sijainti keskustassa mahdollisti meidän myös lähteä katsomaan Washingtonia aivan uudella tavalla eli pimeän jälkeen.

Jatka lukemista ”Washington pimeän jälkeen”

 

National Museum of American History

Viime sunnuntainen museokierrokseni Washingtonissa jatkui Smithsonianin upean luonnontieteellisen museon jälkeen aivan naapurissa sijaitsevassa Amerikan historian museossa. Tämä vuonna 1964 avautunut museo keskittyy nimensä mukaisesti Yhdysvaltojen historian sekä kulttuurin esittelyyn ja on Smithsonianin museoille tyypillisesti ilmainen.

Jatka lukemista ”National Museum of American History”

 

Lunta taivaan täydeltä

Melkoisen vaihtelevia nämä itärannikon talvikelit. Viimeiset viisi viikkoa ovat olleet pääosin hyvää keliä ja alkuviikosta paistoi aurinkokin kuin loppukeväällä konsanaan, mutta tänään tuleekin sitten DC:n alueella lunta kuin viimeistä päivää. Ympäryskunnissa on tullut lunta yön ja aamun aikana jo yli 8 tuumaa ja pyry jatkuu iltaan saakka. Keskustassa sade vaihtui lumisateeksi vasta puolisen tuntia sitten.

Puolet kaupungista on kiinni, mutta meidän toimisto on myräkästä huolimatta auki. 🙄

 

Hurjan maineen Baltimore

Viisi pitkää viikkoa Washingtonissa vietettyäni alkoi mieli halajata jo kaupungin ulkopuolelle. Edellisen lauantain retki Philadelphiaan oli ollut sateisesta kelistä huolimatta mukavaa vaihtelua pääkaupungin arkeen ja mieltäni olikin kiehtonut jo muutaman viikon ajan vierailla myös Washingtonin naapurikaupungissa Baltimoressa.

Yritin houkutella myös tiimiläisiäni päivämatkalle kaupunkiin, mutta Baltimore ei tuntunut kiinnostavan näitä. Tosin en minäkään tiennyt tästä 622 000 asukkaan kaupungista paljon muuta kuin mitä loistavassa The Wire tv-sarjassa oli tullut nähtyä, mikä ei juuri imarrellut mielikuvaa kaupungista. Fiktiivisessä sarjassa seurataan paikallisen huumepoliisin yksikön yrityksiä puhdistaa Baltimoren itäpuolen köyhiä lähiöitä huumekaupasta. Elämänläheinen sarja kuvaa alueet melkein raunioituneina ghettoina, mikä ei olekaan kaukana joidenkin alueiden todellisuudesta.

Jatka lukemista ”Hurjan maineen Baltimore”