Toronton uudessa akvaariossa

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Toronton matkani kolmas päivä valkeni edellisten tapaan poutaisena ja lämpimänä. Keskiviikko oli kuitenkin kiireinen työpäivä, joten minulle jäi vain vähän aikaa kierrellä hotellin lähistöllä töiden jälkeen. Siksi päätin käydä katsastamassa Toronton keskustan liepeillä kohoavaa uutta maamerkkiä nimeltä Aura.

Jatka lukemista ”Toronton uudessa akvaariossa”

 

Hurjan maineen Baltimore

Viisi pitkää viikkoa Washingtonissa vietettyäni alkoi mieli halajata jo kaupungin ulkopuolelle. Edellisen lauantain retki Philadelphiaan oli ollut sateisesta kelistä huolimatta mukavaa vaihtelua pääkaupungin arkeen ja mieltäni olikin kiehtonut jo muutaman viikon ajan vierailla myös Washingtonin naapurikaupungissa Baltimoressa.

Yritin houkutella myös tiimiläisiäni päivämatkalle kaupunkiin, mutta Baltimore ei tuntunut kiinnostavan näitä. Tosin en minäkään tiennyt tästä 622 000 asukkaan kaupungista paljon muuta kuin mitä loistavassa The Wire tv-sarjassa oli tullut nähtyä, mikä ei juuri imarrellut mielikuvaa kaupungista. Fiktiivisessä sarjassa seurataan paikallisen huumepoliisin yksikön yrityksiä puhdistaa Baltimoren itäpuolen köyhiä lähiöitä huumekaupasta. Elämänläheinen sarja kuvaa alueet melkein raunioituneina ghettoina, mikä ei olekaan kaukana joidenkin alueiden todellisuudesta.

Jatka lukemista ”Hurjan maineen Baltimore”

 

Kaksi päivää Osakan pyörteissä

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Matkamme seitsemännen päivän aamuna pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme kohti Tokion päärautatieasemaa. Sieltä meidän oli määrä ottaa Shinkansen eli luotijuna Keski-Japanin Osakaan, joka sijaitsee 515 kilometriä Tokiosta. Kätevästi Japan Rail Passin omaavina olimme oikeutetut ottamaan Tokiosta melkein minkä tahansa junan kohti Osakaa ja ainoastaan kaikkein nopein Shinkansen-yhteys Nozomi ei ole passilaisten käytettävissä. Niinpä päädyimme varaamaan paikat toiseksi nopeimman yhteyden Hikarin kyydistä.

Jatka lukemista ”Kaksi päivää Osakan pyörteissä”