Viikko kesäisessä Omahassa

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Torontossa vietetyn viikon jälkeen työmatkani jatkui perjantaina päivälennolla Chicagon kautta Amerikan puolelle, jossa meillä on pieni toimisto Nebraskan osavaltion suurimmassa kaupungissa Omahassa. Omaha on vähän yli 400 000 asukkaan kaupunki keskellä Keskilännen maissipeltoja, noin kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Chicagosta länteen. Ollaan siis todellisilla Amerikan sydänmailla ja kaupungin ulkopuolella maaseutu jatkuu silmänkantamattomiin.

Jatka lukemista ”Viikko kesäisessä Omahassa”

 

Toronton uudessa akvaariossa

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Toronton matkani kolmas päivä valkeni edellisten tapaan poutaisena ja lämpimänä. Keskiviikko oli kuitenkin kiireinen työpäivä, joten minulle jäi vain vähän aikaa kierrellä hotellin lähistöllä töiden jälkeen. Siksi päätin käydä katsastamassa Toronton keskustan liepeillä kohoavaa uutta maamerkkiä nimeltä Aura.

Jatka lukemista ”Toronton uudessa akvaariossa”

 

Taivaisiin kasvanut Toronto

Niinalla on piisannut työmatkoja viimeisten parin vuoden aikana runsaasti, mutta minulla on ollut hiljaisempaa kuuden Washingtonissa vietetyn viikon jälkeen. Washingtoniin olisi ollut kyllä sittemminkin mahdollista lähteä muutamaankin otteeseen, mutta olen ollut sitä mieltä että ”matkakiintiöni” sinne on nyt hetken aikaa täynnä. 🙄 Muualle on kyllä kiinnostanut lähteä ja kesäkuun alussa tulikin pakattua matkalaukku ja noustua Air Canadan koneeseen kohti Torontoa.

Jatka lukemista ”Taivaisiin kasvanut Toronto”

 

Amerikan sydänmailla

Tuulinen Toronto jäi sitten perjantaina taakse, kun lensin Chicagon kautta tänne Amerikan sydänmaille Nebraskaan. Täällä Omahan kaupungin liepeillä maisemaa eivät hallitse lasiset pilvenpiirtäjät, vaan horisonttiin saakka levittäytyvät maissipellot. Sekä hotellini että myös toimistomme sijaitsevat syvällä periamerikkalaisessa lähiössä, jossa kaikkialle pitää mennä autolla ja kaduilla ei ole mitään elämää pimeän tultua.

Jatka lukemista ”Amerikan sydänmailla”

 

Tuulisessa Torontossa

Tervehdys täältä tuulisesta Torontosta! Saavuin tänne eilen maanantaina ja olen täällä työmatkalla perjantaihin saakka. En olekaan ollut itse taas hetkeen työmatkalla, sillä kuuden Washingtonissa vietetyn viikon jälkeen ei ole niin sanotusti hotsittanut lähteä minnekään. Nyt oli kuitenkin työn puolesta pakko, mutta mukavakin lähteä ja varsinkin kaupunkiin jossa on ollut viimeeksi viisi vuotta sitten.

Jatka lukemista ”Tuulisessa Torontossa”