Olympialaiset Sotšista Vancouveriin?

Mediassa on viime viikkoina kohuttu Venäjällä heinäkuussa voimaan tulleesta uudesta laista, joka kieltää ei-perinteisten seksisuhteiden propagoinnin eli homoudesta tai transsukupuolisuudesta puhumisen alaikäisille. Erilaisia protesteja on esiintynyt sittemmin varsinkin monien urheilutapahtumien yhteydessä ja nyt myös reilun puolen vuoden päässä häämöttävät Sotšin talviolympialaiset ovat joutuneet kohun keskelle.

Sotšin kyvystä järjestää historian kalleimmat talviolympialaiset on puhuttu jo pitkään. Rakennustyöt ovat laahanneet pahasti aikataulusta jäljessä ja Venäjällä kaikkialle ulottuva korruptio on pursuttanut hintalapun jo 7,4 miljardiin euroon. Silti kukaan ei vielä tiedä, valmistuvatko kisapaikat helmikuun alun avajaisiin mennessä. Viimeisin ”takaisku” on myös uutta lakia protestoivien tahojen tekemä vetoomus Sotšin talviolympialaisten siirtämisestä edelliseen järjestäjäkaupunkiin, joka oli vuonna 2010 Vancouver. Netissä olevan vetoomuksen on allekirjoittanut jo 167 000 ihmistä, joukossa monia kuuluisuuksuia, kuten esimerkiksi näyttelijät Stephen Fry ja George Takei.

Ajatus olympialaisten siirrosta ei ole aivan tavaton, sillä esimerkiksi toisen maailmansodan vuosille osuneet olympialaiset olivat alunperin siirtymässä sodan kourissa olevista maista toisaalle, päätyen kuitenkin kisojen peruuttamiseen kokonaan. Mutta vaikka siirto onkin teknisesti mahdollista, on kuitenkin mahdoton ajatus, että Sotšin jättikalliit talviolympialaiset siirtyisivät minnekään, varsinkaan näin valmisteluiden viime metreillä. Vancouverissa olisi toki kaikki suorituspaikat valmiina neljän vuoden takaa, mutta järjestelyihin kuluisi silti reippaasti aikaa, minkä lisäksi sille pitäisi nopeasti löytää jostain satoja miljoonia dollareita.

Kyseessä onkin täten lähinnä vain kantaa ottavasta protestista nyky-Venäjän osoittamalle politiikalle, mikä on kaukana suvaitsevaisesta Kanadasta. Vancouverin talviolympialaisia on sanottu jälkikäteen yhdeksi kaikkien aikojen onnistuneimmista ja kisatunnelmaltaan parhaaksi, mikä kyllä välittyy tapahtumasta taltioiduista videoista ja valokuvista. On todella harmi, ettemme vielä asuneet Vancouverissa olympialaisten aikaan, sillä meille kerrotun mukaan kyseessä oli upeasta tapahtumasta, joka tuskin toisuu elinaikanamme. 🙂

2010 talviolympialaisten avajaisvideo

Kisojen näyttävät avajaiset

Tunnelmaa Vancouverissa olympialaisten aikaan

(Yhteensä 194 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.